Mihin informaatiolähteeseen nykyajan tietokohinassa sinä luotat?
Tietoa tulee joka tuutista niin paljon, että sitä on tavallisen ihmisen mahdotonta sisäistää ja suodattaa. Siksi meistä suuri osa luottaa suurimpiin tiedonvälittäjiin, Hesari, Yle, iltapäivälehdet...
Mutta luotatko sinä siihen, mitä niissä kerrotaan esim. politiikasta, terveyteen liittyvistä asioista, tutkimuksista jne?
Onko sinulla muita vähemmän tunnettuja lähteitä, joista saat luotettavaa tietoa? Miten ihmeessä kaikesta tästä kohinasta erottaa aidon tiedon ja salaliittoteoriat, jos tietoa hakee muualta kuin em. medioilta?
Kommentit (11)
Osaan suhtautua kriittisesti valtamedioihin ja establishmenttiin. Koostan tietoni eri palasista, sieltä täältä, useasta eri lähteestä, myös valtamediasta. Tiedon analysointi ja synteesi on toinen luontoni; minua ei voi huijata yksinkertaisilla mediatempuilla.
Luen mahdollisimman monen julkaisun juttuja.
Sieltä se lähimpänä totuutta oleva yleensä sitten löytyy jostain välimaastosta. Sen hahmottamisessa auttaa yleissivistys.
En voi siis sanoa luottavani sinisilmäisesti yhteenkään informaatiolähteeseen.
Uutiset ovat vain epäsuoria viittauksia varsinaisiin tapahtumiin. Yksikään lähde ei ole sinällään luotettava, silti kaikista yhdessä voi muodostaa kuvan todennäköisimmästä todellisuudesta.
Take it with a train of salt.
Noh MV lehteen en luota kun omistajat ja kirjoittajat ovat rikkoneet monia suomen lakipykäliä ja aiheuttaneet harmeja muille. Sitten valittavat että sananvapautta on rajoitettu vaikka he itse ovat käyttäneet sananvapautta väärin perustein.
Monet mediat koittavat saada lukijoita harhaanjohtavila otsikoilla jonka alta selviää tapahtuman oikea laita. Näin tekee esimerkiksi Iltalehti, Iltasanomat. Luen tarkkaan mielenkiintoiset artikkelit ja selvitän Googlella pitääkö niiden tekstit paikkaansa. Esimerkiksi jos joku suuronnettomuus tapahtuu niin aika pian tulee artikkeleita kyseisestä tapahtumasta eri medioilta Googlen hakutuloksiin joissa niiden tietoja voi verrata.
Luotan 100 % av-palstaan. Täällä totuus ja mielipidevaikuttaminen kulkevat iloisesti käsi kädessä.
Hesari ja yle.
No ei oikeesti. Kumpikin on valemedia joissa opiskelunsa keskeyttäneet toimittelijat yrittää itku kurkussa kirjoittaa paremmin kouluttautuneelle rahvaalle miten asioiden kuuluisi olla.
Kaikki ovat luotettavia lähteitä jostain. Kysymys kuuluu vain, että mistä. Siitä, että joku haluaa vaikuttaa, siitä, että joku haluaa minun ajattelevan tietyllä tavalla, että joku haluaa sekoittaa toisten ajatuksia tai luoda sekasortoa tai epäluuloa tai jotain.
Minä luotan tutkimukseen niillä säännöillä kuin tutkimukseen luottaa voi. Journalismiin en nykyään enää usko ollenkaan, mutta saan riittävän kuvan asioista pääsääntöisesti sen etabloidun median kautta, koska tiedän sen useimmiten kokonaisuudessaan, olevan länsimaissa vapaata. (on kyllä viimeaikoina ollut vähän kyseenalalista, onko USA tässä mielessä länsimaa, mutta eihän fox news ole ainoa sikäläinen media).
Salaliittoja on, mutta länsimaissa ne eivT ole siellä etabloituneessa mediassa - salaliittoihin joutuvat turvautumaan ne, joilla ei ole julkista valtaa. Vallanpitäjät eivät salaliittoja tarvitse.
Osaan aika hyvin lukea suomalaista valtamediaa ja tunnistan vaivatta ne jutut joista käyn lukemassa lisätiedot ja tarkistamassa tapahtumien kulun mv-lehdestä. Samoin tunnistan yleensä uutiset, jotka ovat silkkaa valetta tai rienausta ja jätän ne noteeraamatta. Esimerkiksi kaikki nimeltä mainitsemattoman valtakunnan päälehden jutut joissa mainitaan Yhdysvaltain Presidentti Trump.
Osan uutisista voi lukea valtamediastakin ihan normaalisti tervettä lähdekritiikkiä käyttäen, esimerkiksi tiedot mustikkasadosta, valkoposkihanhista tai länsi-metron viivästymisistä. Iltapäivälehtien lööpit ovat tietysti poikkeuksetta liioittelua tai jopa silkkaa valetta.
Seuraan jonkin verran myös saksankielistä n-tv uutiskanavaa, mutta siellä on harvoin minua kiinnoistavaa asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ovat luotettavia lähteitä jostain. Kysymys kuuluu vain, että mistä. Siitä, että joku haluaa vaikuttaa, siitä, että joku haluaa minun ajattelevan tietyllä tavalla, että joku haluaa sekoittaa toisten ajatuksia tai luoda sekasortoa tai epäluuloa tai jotain.
Minä luotan tutkimukseen niillä säännöillä kuin tutkimukseen luottaa voi. Journalismiin en nykyään enää usko ollenkaan, mutta saan riittävän kuvan asioista pääsääntöisesti sen etabloidun median kautta, koska tiedän sen useimmiten kokonaisuudessaan, olevan länsimaissa vapaata. (on kyllä viimeaikoina ollut vähän kyseenalalista, onko USA tässä mielessä länsimaa, mutta eihän fox news ole ainoa sikäläinen media).
Salaliittoja on, mutta länsimaissa ne eivT ole siellä etabloituneessa mediassa - salaliittoihin joutuvat turvautumaan ne, joilla ei ole julkista valtaa. Vallanpitäjät eivät salaliittoja tarvitse.
Vai eivät tarvitse salaliittoja.
Uskotko ihan oikeasti esim. että venäläinen hakkeriryhmä valitsee USAn presidentin ja muutenkin tuntuu median mukaan dominoivan vähän joka askaretta siellä sun täällä.
Ainoa uskottava media on rap-musiikki.