Nyt oli minun vuoroni: Jouduin nettipetoksen uhriksi.
Eräänä kauniina heinäkuun keskiviikkona, tarkemmin sanottuna 26. olin ostavinani Tori.fi sivuston kautta merkkitakkia. Hinta oli tietysti alakanttiin, vai vaivaiset 35 euroa. Huomasin sattumoisin ilmoituksen hyvin pian julkaisun jälkeen, joten kuvittelin olevani onnekas ja nopea. Myyjä vaikutti todella ystävälliseltä ja luotettavalta. Kuinka ollakkaan, siirsin rahat (40€) hänelle MobilePay:n kautta ja hän vakuutti paketin lähtevän postiin seuraavana päivänä. R-kioskilta osasivat kertoa, ettei pakettia ole koskaan rekistöröity. Myyjä ei arvatenkaan vastaa enää mihinkään kyselyihin.
Mikä saa ihmisen tekemään moista? Puhumme 40 eurosta. Olen tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja tekijä saadaan kiinni. Hävettää tietysti, kun itse kerran jouduin uhriksi. Olen ostanut ja myynyt jo monta vuotta, ja tämä on toinen kerta kun näin käy. Halvat oppirahat sinänsä, mutta ihminen kyynistyy tässä väkisinkin.
No katsotaan miten käy :) Löysin henkilön tiedot Facebookista ja toivottavasti tilanne lähtee siitä eteenpäin.