Tyhmä vai huono itsetunto?
Kirjoitin surkean otsikon. Asia koskee siis sitä että minulla on hyvä ystävä joka on yli parikymppinen todella mukava henkilö, nautin olla hänen kanssaan, hän on sosiaalinen, pitää muiden kanssa olosta ja on empaattinen. Ongelmana hänellä on ettei koe olevansä älykäs ja ei pärjää kouluissa, ei tykkää lukea jne. Sen takia ei uskalla mennä opiskelemaan koska pelkää että ettei jaksa ja kiinnostus lopahtaa, hänellä ei luultavamminkin ole kunnianhimoa, eikä koe olevansa tarpeeksi fiksu, ei myöskään uskalla hakea töihin ulkonäönsä puolesta että hän ei sielläkään muka pärjäisi vaikka on ihan normaalin näköinen/painoinen. Olen sanonut hänelle että hänellä on vain huono itsetunto(vaikkei hän itse sitä myönnä, voin olla väärässä mutta minusta se vaikuttaa siltä) ja tarvitsee löytää oma juttunsa sekä saada paljon lähimmäisiltä tukea. En usko että vanhemmat ovat hirveästi ystävääni tukeneet. Joka tapauksessa miten autan ystävää? Tiedän että hänestähän se riippuu että uskaltaako ottaa niskasta itseään kiinni ja tehdä mitä haluaa mutta haluisin tukea häntä oikein. Onko teillä ollut lähimmäisiä vai oletteko itse olleet sellaisia ettette ole uskoneet itseenne ja lähteneet sille tielle mikä teitä kiinnostaa koska uskotte olevanne liian lahjattomia? Miksi ihminen yleensäkkään ajattelee olevansa tyhmä vaikka ihan hyvin on elämässä pärjännyt muuten ja on hyvä muiden ihmisten kanssa? Kysehän on vain "paskasta" itsetunnosta eks joo. En minäkään mikään nero ole enkä ikinä pärjännyt koulussa lukuaineissa mutta minulla on silti kunnianhimoa ja kiinnostusta kehittää omia taitojani ja päästä elämässä eteenpäin. Olen mielestäni hyvin pärjännytkin ja olen tyytyväinen. Mitä ihmiset pelkäävät elämässä etteivät usko itseensä? Kyselen teidän mielipiteitä ja kokemuksia, olisi mielenkiintoista tietää.
Kommentit (6)
Johtuu todennäköisesti huonosta itsetunnosta. Suurin osa ihmisistä on ihan samanlaisia perusälykkäitä tallaajia. Osa ihmisistä tosin pätee toisten kustannuksella alentaen muiden itsetuntoa katteettomasti.
Minäkin ohjaisin jollekin terapeutille, tarjoutuisin lähtemään vaikka ensikäynnille mukaankin, jos toista jännittää tms. Painottaisin ettei siellä käy mitkään pähkähullut, vaan moni on saanut keskustelemalla suuntaa elämäänsä, ja ihan muutamallakin käyntikerralla uutta näkökantaa omiin juttuihin?
N30
Minä olen varmaan vähän tuollainen eli puuttuu juuri tuo mainitsemasi "on kunnianhimoa ja kiinnostusta kehittää omia taitojani ja päästä elämässä eteenpäin". Minulle riittää ihan keskinkertainen elämä. En tavoittele suuria. Sitä paitsi olen monta kertaa huomannut, ettei riitä, eikä auta, vaikka pänttää. Parempi siis, ettei turhaan yritä ja aina pety. Sinä et sitä ehkä ymmärrä, koska kokemuksesi on toinen.
Toisten haukkuminen ja toisaalta vähäinen kannustaminen alentavat itsetuntoa. Myös ylemmyydentuntoiset läheiset ihmiset, jotka arvostelevat jatkuvasti, voivat olla taustatekijöinä. Kaikki asiat on osattava valmiiksi ennen kuin uskaltaa yrittää mitään.
Voi johtua monesta asiasta. Sen verran sanoisin kuitenkin, että monusta olisi parempikun et yrittäisi "auttaa" ja "tukea" kaveriasi. "Auttaminen" antaa hänelle vielä yhden viestin lisää, että hän ei kelpaa tuollaisenaan, vaan hänen pitäisi yrittää olla jotain muuta. Parempi olisi, kun antaisitte hänen valita, joko yrittää tai ei, ja pnnistuu tai ei, mutta te oletttej oka tapauksssa ystäviä ja joka tapauksessa arvostat häntä.
Traumatkin voi aiheuttaa tuota, esim seksuaalinen hyväksikäyttö lapsena tekee noita kaikkia oireita. On toki paljon muitakin selityksiä, ystäväsi pitäisi mennä psykologille sillä ihmisen mieli on monilla monimutkaisempi kuin "olen mielestäni liian tyhmä, kas noin, lakkaanpa ajattelemasta niin". Silloin yksinkertaisemmin (ei tyhmemmin siis) ajatteleva ei osaa auttaa.