Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapsesi tönii ja lyö muita lapsia ja mitä olet tehnyt sen loppumisen eteen?
05.08.2017 |
Lasten päiväkodissa on muutama lapsi (poikia, jos se on relevantti tieto), jotka lyövät ja tönivät muita. Lyöminen ja töniminen saattaa tapahtua täysin spontaanisti, eikä kukaan ole ainakaan tietoisesti provosoinut lapsia. Omat lapset kamppailee keskenään, mutta eivät ole koskaan käyneet "vieraiden" päälle. En pidä sisarustenkaan välisestä tappelusta, mutta ihmetyttää nämä tapatönijät ja -lyöjät. Monesti heillä tuntuu olevan melko laiskat ja lepsut vanhemmat, jotka toruvat samalla puheenpainolla, kuin puhuvat muutenkin. Se tuskin auttaa. Eikä puhettakaan anteeksipyytämisestä.
Kommentit (19)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen myös aina ihmetellyt tätä. En lapsenakaan ymmärtänyt. Yhtäkkiä joku saattoi tulla ja tönäistä tai läpsäistä jollain. En tajua sen tarkoitusta, mitä siinä on taustalla, miksi? Olin aina niin äumänä, etten edes ehtinyt tai tajunnut, että voisi tönäistä takaisin. Enkä olisi varmaan pystynytkään. Siinä olisi pitänyt mennä tietyn rahan yli.
Omat lapsenikaan eivät töni tai lyö muita lapsia. Eivät ole koskaan tehneet niin, joten en ole joutunut heitä siinä erityisesti kieltämään. Toisinaan kyllä saattavat joskus töniä, mutta sekin on harvinaista. Silloin on suuttumisen aste jo korkea.
Ehkä se on luonnekysymys, joka periytyy. Olen kyllä helpottunut, ettei meillä tarvitse tämän asian kanssa takuta (ihan tarpeeksi on muitakin kasvattamisen aiheita).
*toisiaan (ei toisinaan)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sinä olet ap näköjään jo johtopäätöksesi tehnyt. Miksi siis kyselet enää muilta mitään??
Lapset ovat yksilöitä. Jotkut ovat temperamenttisempia ja se näkyy eri tavoin. Minun veljenikin oli pienenä ja nykyään on kuitenkin hyvin rauhallinen eikä ollenkaan aggressiivinen.
Hannu Lauerma on sanonut hyvin, että väkivaltaa ei opita, vaan väkuvallasta opitaan pois kun ihminen kasvaa ja kehittyy. (Siis ne jotka oppii)
Meissä on taipumus olla väkivaltaisia, koska se on alkeellinen alkukantainen tapa saavuttaa haluamansa. Selvitymiskeino. Hyvin moni (ellei jokainen) taaperoikäinen lapsi puolustautuu väkivaltaisella tavalla, ottaen huomioon, ettei se meistä aikuisista ehkä näytä kovin uhkaavalta. Samasta asiasta on kuitenkin kyse.
Kaikki ei opi samalla tavalla ja samaa tahtia. Sitä on helppo ihmetellä ja tuntea paremmuutta, kun itsellään on "väkivallattomia" lapsia. Esimerkiksi sisarusten välinen väkivalta (pienillä lapsilla) on kuitenkin hyvin yleinen ilmiö.
Vierailija kirjoitti:
Hannu Lauerma on sanonut hyvin, että väkivaltaa ei opita, vaan väkuvallasta opitaan pois kun ihminen kasvaa ja kehittyy. (Siis ne jotka oppii)
Meissä on taipumus olla väkivaltaisia, koska se on alkeellinen alkukantainen tapa saavuttaa haluamansa. Selvitymiskeino. Hyvin moni (ellei jokainen) taaperoikäinen lapsi puolustautuu väkivaltaisella tavalla, ottaen huomioon, ettei se meistä aikuisista ehkä näytä kovin uhkaavalta. Samasta asiasta on kuitenkin kyse.
Kaikki ei opi samalla tavalla ja samaa tahtia. Sitä on helppo ihmetellä ja tuntea paremmuutta, kun itsellään on "väkivallattomia" lapsia. Esimerkiksi sisarusten välinen väkivalta (pienillä lapsilla) on kuitenkin hyvin yleinen ilmiö.
No älä huolestu. En minä mistään muusta asiasta paremmuutta ja ylpeyttä paljon tunnekkaan. Monenlaista haastetta on. Ajattelin, että olisko edes tämä väkivallattomuus se missä voisi tuntea helpotusta ja tyytyväisyyttä. Mutta ilmeisesti sekään ei ole mitään. No sori.
Meillä 1-2vuotiaat saattoivat joskus tönäistä. Siihen auttoi, kun muistutin lasta, että toisiin ei saa koskea. Minun oli itsekkin vaikea tietää oliko tönäisy hyväntahtoista vai ei.
Nyt meidän ongelmana on juuri 3-v täyttäneen keskimmäisen tapa satuttaa esikoista. Kaikenlaista olemme yrittäneet eikä mikään tunnu auttavan. Mielelläni ottaisin vinkkejä vastaan. Välillä satuttaminen on selkeästi huomionhakuista. Satuttaa esikoista, jos hän tekee omia juttuja eikä huomio sisarustaan. Toisaalta lyö tai nipistää suuttuessaankin ja tulkitsee usein esikoisen kosketuksen väärin ja puollustaa itseään taas esikoista satuttaen. Esimerkiksi, jos esikoinen on menossa oviaukosta ja keskimmäinen änkee yhtäaikaa ovelle tällöin tietysti koskettavat toisiaan, niin keskimmäinen luulee esikoisen tönivän ja hän nipistää esikoista takaisin. Autossakin potkii esikoista.
Tämä keskimmäinen lapsi on todella ihana ja hellä meille vanhemmilla ja pienelle vauva sisarukselle. Esikoinen taas ei ole koskaan satuttanut takaisin, koska on jo hieman vanhempi ja osaa hillitä itsensä. Kiljuu kyllä kovaa.
Olemme kokeilleet keskustelua, lahjomista, seuraamuksia (you know, kun rangaistussanaa ei saa käyttää). Mistään ei ole apua, kun hetkeksi. Parhaiten auttaa tiukka keskustelu, mutta senkin teho parhaimmillaankin vain tunti pari, huonoimmillaan muutamia minuutteja. Esikoinen on välillä ihan mustelmilla :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän poika on tuollainen tönijä ja muksija.
Tarhassa viisaat sanoivat ensin että johtuu siitä kun poika alkoi puhumaan niin myöhään, sen jälkeen on kaikkea höpö höpöä selittäneet.
Meillä on käynyt aikuisten ja nuorten talolta nainen koska muija ei pärjää pojan kanssa, tönii, muksii, puree, huutaa, riehuu ja meillä on 0 toleranssi huonolle käytökselle, kortit ja jäähypenkki käytössä.
Miljoona kertaa on lähdetty leikkikentiltä, kaupoista ym. Huutava ja riehuva pentu kainalossa, mutta ei ymmärrä eikä mene jakeluun, vituttaa kun pitää kovistella jatkuvasti.
Poika on hyvin itsepäinen, omaehtoinen, kiukkuinen, vahvatahtoinen.
Tekisi mie
Ihan normaalia lapsien juttuja. En puutu mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi oletat että kaikkien lapset tönivät muita lapsia? Joko olet itse lakannut ryyppäämästä ja naimasta vieraita?
Mieheni opettaa pojalle että älä koskaan jää alakynteen äläkä ole viimeinen joka ottaa iskun vastaan vaan se joka antaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luunapit ja nipistämiset sisarusten kesken ihan normaalia!
Vierailija kirjoitti:
Meidän poika on tuollainen tönijä ja muksija.
Tarhassa viisaat sanoivat ensin että johtuu siitä kun poika alkoi puhumaan niin myöhään, sen jälkeen on kaikkea höpö höpöä selittäneet.
Meillä on käynyt aikuisten ja nuorten talolta nainen koska muija ei pärjää pojan kanssa, tönii, muksii, puree, huutaa, riehuu ja meillä on 0 toleranssi huonolle käytökselle, kortit ja jäähypenkki käytössä.
Miljoona kertaa on lähdetty leikkikentiltä, kaupoista ym. Huutava ja riehuva pentu kainalossa, mutta ei ymmärrä eikä mene jakeluun, vituttaa kun pitää kovistella jatkuvasti.
Poika on hyvin itsepäinen, omaehtoinen, kiukkuinen, vahvatahtoinen.
Tekisi mie
Perhetyöntekijä siis käynyt ja mieli tekisi antaa selkään oikein kunnolla.
Ongelmia helpottaa tutut ihmiset, paikat ja pienet porukat ja se ettei muija ole mukana, jos olen lapsen kanssa kahdestaan on kuin ihan eri ihminen.
Lapsi on nyt 5v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän poika on tuollainen tönijä ja muksija.
Tarhassa viisaat sanoivat ensin että johtuu siitä kun poika alkoi puhumaan niin myöhään, sen jälkeen on kaikkea höpö höpöä selittäneet.
Meillä on käynyt aikuisten ja nuorten talolta nainen koska muija ei pärjää pojan kanssa, tönii, muksii, puree, huutaa, riehuu ja meillä on 0 toleranssi huonolle käytökselle, kortit ja jäähypenkki käytössä.
Miljoona kertaa on lähdetty leikkikentiltä, kaupoista ym. Huutava ja riehuva pentu kainalossa, mutta ei ymmärrä eikä mene jakeluun, vituttaa kun pitää kovistella jatkuvasti.
Poika on hyvin itsepäinen, omaehtoinen, kiukkuinen, vahvatahtoinen.
Tekisi miePerhetyöntekijä siis käynyt ja mieli tekisi antaa selkään oikein kunnolla.
Ongelmia helpottaa tutut ihmiset, paikat ja pienet porukat ja se ettei muija ole mukana, jos olen lapsen kanssa kahdestaan on kuin ihan eri ihminen.
Lapsi on nyt 5v
Tuo oli meilläkin, että lapsi käyttäytyy hienosti kun hänen kanssaan on kahden.
Kun on molemmat vanhemmat -
lapsi siirtyy oppositioon vanhempia vastaan, on tottelematon ja äkäinen. Sietokyky vähissä.
Isänsä oli lapsena lyhytpinnainen, minä olin tyytyväinen viilipytty. Lapsen luonne on isän peruja siis.
Keskosilla on usein vihaisuutta ja lyhythermoisuutta.
Samoin sinisinä syntyneillä = happivajeesta kärsineillä.
Ja jos äidin veren rhesustekijä on negatiivinen, mutta isän ja syntyvän lapsen positiivinen - on myös aivovaurioriski.
Tällainen vaurio ei näy nykymenetelmillä kokeissa, mutta se aiheuttaa aivovaurioisille tyypillistä käytöstä:
lyhytpinnaisuus, kiukkuisuus,
impulssikontrollin puute, huutelu, kiusaaminen, tökkiminen ja repiminen, lyöminen ja töniminen,
uhkarohkeus, joskus vaarallinen väkivaltaisuus,
etenkin aikuisena,
lyhytjännitteisyys ja alisuorittaminen,
jatkuva muuttaminen, oman itsen rauhoittaminen viinalla,
harhaluulot, mustasukkaisuus, raivokohtaukset, kateus ja kostonhimo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hannu Lauerma on sanonut hyvin, että väkivaltaa ei opita, vaan väkuvallasta opitaan pois kun ihminen kasvaa ja kehittyy. (Siis ne jotka oppii)
Meissä on taipumus olla väkivaltaisia, koska se on alkeellinen alkukantainen tapa saavuttaa haluamansa. Selvitymiskeino. Hyvin moni (ellei jokainen) taaperoikäinen lapsi puolustautuu väkivaltaisella tavalla, ottaen huomioon, ettei se meistä aikuisista ehkä näytä kovin uhkaavalta. Samasta asiasta on kuitenkin kyse.
Kaikki ei opi samalla tavalla ja samaa tahtia. Sitä on helppo ihmetellä ja tuntea paremmuutta, kun itsellään on "väkivallattomia" lapsia. Esimerkiksi sisarusten välinen väkivalta (pienillä lapsilla) on kuitenkin hyvin yleinen ilmiö.
No älä huolestu. En minä mistään muusta asiasta paremmuutta ja ylpeyttä paljon tunnekkaan. Monenlaista haastetta on. Ajattelin, että olisko edes tämä väkivallattomuus se missä voisi tuntea helpotusta ja tyytyväisyyttä. Mutta ilmeisesti sekään ei ole mitään. No sori.
Mara-Marttyyri tuli palstalle. Varmasti olet hyvä vanhempi lapsillesi, ei siinä mitään. Selkeästi tässä asiassa teidän perheenne on päässyt helpolla. Ethän silti lyttää niiden vanhempien kasvatustaitoja, joiden lapsilla on erilainen temperamentti..
Minulla on kaksi lasta, toinen ei ikinä löisi vierasta ja toinen tekee niin aika useinkin. Syynä hänellä on heikot sosiaaliset taidot, jännittäminen ja huono kyky kestää vastoinkäymisiä. Ja tietenkin kielletään joka kerta ja napakasti ja myös keskustellaan asiasta kunnolla jälkikäteen..
Vierailija kirjoitti:
Keskosilla on usein vihaisuutta ja lyhythermoisuutta.
Samoin sinisinä syntyneillä = happivajeesta kärsineillä.
Ja jos äidin veren rhesustekijä on negatiivinen, mutta isän ja syntyvän lapsen positiivinen - on myös aivovaurioriski.Tällainen vaurio ei näy nykymenetelmillä kokeissa, mutta se aiheuttaa aivovaurioisille tyypillistä käytöstä:
lyhytpinnaisuus, kiukkuisuus,
impulssikontrollin puute, huutelu, kiusaaminen, tökkiminen ja repiminen, lyöminen ja töniminen,
uhkarohkeus, joskus vaarallinen väkivaltaisuus,
etenkin aikuisena,
lyhytjännitteisyys ja alisuorittaminen,
jatkuva muuttaminen, oman itsen rauhoittaminen viinalla,
harhaluulot, mustasukkaisuus, raivokohtaukset, kateus ja kostonhimo.
Kirjoitin tuossa aikaisemmin meidän 5v pojasta ja unohtui ihan että lapsi on keskonen rv31+3
Äiti lyhyt pinnainen kiukuttelija joka saattaa mököttää viikkojakin, lapsen takia ei vaan voi vetäytyä täysin omiin oloihinsa eikä itsellänikään ole maailman pisin pinna, nuorena saattoi joskus helpostikin töissäkin työkalut lennellä pitkin seiniä ym.
Vanhemmiten olen kyllä oppinut hillitsemään itseni vaikka kuinka kiristelisi hampaita.
Molempien vanhemmissa alkoholistaja myös.
Hyvät kortit on lapsi saanut elämään.
Mikä tuo rhesustekijä on?
Lapsen pää on magneettikuvattu eikä kuvissa ollut mitään poikkeavaa.
Lapsi loppujen lopuksi hätäsektioitiin äidin huonon kunnon takia.
Eka meinasi mennä kesken rv31+0 , näytti että menee ihan hyvin, raskausmyrkytys ja sitten sektio rv31+3 lapsi oli 1635g k7:lla viikon ja 6 viikkoa paikallisessa keskus-sairaalassa.
Muija oli 4 päivää letkuissa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä 1-2vuotiaat saattoivat joskus tönäistä. Siihen auttoi, kun muistutin lasta, että toisiin ei saa koskea. Minun oli itsekkin vaikea tietää oliko tönäisy hyväntahtoista vai ei.
Nyt meidän ongelmana on juuri 3-v täyttäneen keskimmäisen tapa satuttaa esikoista. Kaikenlaista olemme yrittäneet eikä mikään tunnu auttavan. Mielelläni ottaisin vinkkejä vastaan. Välillä satuttaminen on selkeästi huomionhakuista. Satuttaa esikoista, jos hän tekee omia juttuja eikä huomio sisarustaan. Toisaalta lyö tai nipistää suuttuessaankin ja tulkitsee usein esikoisen kosketuksen väärin ja puollustaa itseään taas esikoista satuttaen. Esimerkiksi, jos esikoinen on menossa oviaukosta ja keskimmäinen änkee yhtäaikaa ovelle tällöin tietysti koskettavat toisiaan, niin keskimmäinen luulee esikoisen tönivän ja hän nipistää esikoista takaisin. Autossakin potkii esikoista.
Tämä keskimmäinen lapsi on todella ihana ja hellä meille vanhemmilla ja pienelle vauva sisarukselle. Esikoinen taas ei ole koskaan satuttanut takaisin, koska on jo hieman vanhempi ja osaa hillitä itsensä. Kiljuu kyllä kovaa.
Olemme kokeilleet keskustelua, lahjomista, seuraamuksia (you know, kun rangaistussanaa ei saa käyttää). Mistään ei ole apua, kun hetkeksi. Parhaiten auttaa tiukka keskustelu, mutta senkin teho parhaimmillaankin vain tunti pari, huonoimmillaan muutamia minuutteja. Esikoinen on välillä ihan mustelmilla :(
Oisko mitään jos otat joka kerta kun lyö/tönii yhden tai useamman lelun pois, päivän jälkeen varmaan kaikki lelut olisivat pannassa :D. Mutta niitä voisi hyvällä käytöksellä ansaita yksi kerrallaan takaisin. Ja vaikka tv-/ipad-kielto, ja kun kinuu saada pelata tai katsoa tv:tä niin muistutat vielä miksi ei onnistu..
Ja kun juttelet niin olet varmaan jo vedonnut tunteisiinkin? Ottanut esikoisen mukaan juttelemaan, kertomaan kuinka pahalta tuntuu. Voisit myös muistuttaa, että esikoinen tykkää ihan hirveesti tästä tönijästä, mutta ei tiedä kuinka kauan tykkää kun tulee niin usein surullinen mieli tönimisestä.
No, en tiedä oliko tässä mitään uutta, mutta kuitenkin :).
Mä olen myös aina ihmetellyt tätä. En lapsenakaan ymmärtänyt. Yhtäkkiä joku saattoi tulla ja tönäistä tai läpsäistä jollain. En tajua sen tarkoitusta, mitä siinä on taustalla, miksi? Olin aina niin äumänä, etten edes ehtinyt tai tajunnut, että voisi tönäistä takaisin. Enkä olisi varmaan pystynytkään. Siinä olisi pitänyt mennä tietyn rahan yli.
Omat lapsenikaan eivät töni tai lyö muita lapsia. Eivät ole koskaan tehneet niin, joten en ole joutunut heitä siinä erityisesti kieltämään. Toisinaan kyllä saattavat joskus töniä, mutta sekin on harvinaista. Silloin on suuttumisen aste jo korkea.
Ehkä se on luonnekysymys, joka periytyy. Olen kyllä helpottunut, ettei meillä tarvitse tämän asian kanssa takuta (ihan tarpeeksi on muitakin kasvattamisen aiheita).