Muita ujoja, joita on kouluelämässä väheksitty,

Minusta tuli opettaja. Kun aikuistuin niin huomasin että enhän minä ole sen ujompi kuin moni muukaan ja en varsinkaan yhtään huonompi kuin muutkaan.

En nyt välttämättä ujo, mutta koulussa väheksytty ihan ala-asteelta lähtien.

Minusta tuli kunnianhimoinen, se ehkä tärkeintä. Työelämässä olen siis ja ollut kauan.

Että se ala-asteen uskovainen opettajahaahka (joka näki asialliseksi nostaa kauhean haloon siitä kuinka mä en osannut leikata kunnollista ympyrää ja kaikki muut osas ja kuulunkohan mä olleenkaan kouluun vielä kun selvästi en ole yhtä hyvä kuin muut) ei välttis ollut oikeassa. Toisaalta se oli ihan sekaisin päästään muutenkin että eipä sen sanomisia pitänyt silloinkaan oikein minään..

Ei vielä mitään. Yritys on kuitenkin kova.

nosto

Musta tuntuu, että se ujon ihmisen kirous seuraa mua koko loppuelämäni. Välillä on ollut parempia kausia, mutta viimeksi tänään koin valtavaa huonommuutta esimieheni edessä. Esimies on vastakohtani: räiskyvä persoona joka näkyy ja kuuluu. Mulla on suuria vaikeuksia sellaisten ihmisten kanssa, muutun jotenkin entistä ujommaksi. Rauhallisempien ihmisten seurassa välillä sitten taas unohdan koko ujouden, voin olla ihan normaalisti oma itseni.

Periaatteessa elämäni on ihan hyvin. Mulla on mies ja kaksi lasta. Työskentelen rahoitusalalla, mulla on ihan ok kolmen tonnin liksa, en ole koskaan ollut työttömänä.

Koulussa ja töissä olen aina pärjännyt hyvin, vaikka sosiaalisesti en se lahjakkain tyyppi olekaan.

Opettajat voisi ihan toden teolla miettiä, jos arvostelevat lasta ujoksi. Se ei ole omaa syytä ja monesti lapsi/nuori vetäytyy vaan entistä enemmän kuoreensa, jos luonnetta aletaan vähättelemään.

Olin lapsena todella arka ja ujo. Vaikka minulla oli huono itsetunto, niin olin kuitenkin hyvä koulussa. Ujoudesta huolimatta minusta tuli lääkäri.