Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa tuntemistanne lokkien vastakohdista!
02.08.2017 |
Sellaisista, jotka ihmetyttävät käytöksellään ja kiitollisuudellaan mahdollisimman pienistä asioista.
Aloitan: naapurin iäkkäämpi nainen kävi muissa asioissa luonani ja lähtiessä kysyin häneltä haluaako hän luettavakseen erään naistenlehden kun olin sen jo ehtinyt lukea. Tämä keskustelu kesti piiiitkäään kun eihän hän nyt voi tällaista ottaa ja miten nyt minulle tällainen lehti, sehän on sinun oma jne jne. Kyllä hän mielellään lukisi mutta eihän hän kehtaa ottaa. Lopulta otti lehden vuolaiden kiitosten ja kyynelsilmien kera, mutta itsellä melkein meni hermot noin pienestä asiasta!
Kommentit (6)
Mun tutut on kyllä 100 % lokkeja, mutta esittävät aina sen vastakohtaa näyttääkseen paremmalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen kyllä valitettavasti vähän tällainen. Väitän, että se on osittain luonteenmukaista, osittain opittua. Äiti aina painotti kiittämisen ja kohteliaisuuden merkitystä ja toisaalta mulla on aina ollut huono itsetunto, mutta toisaalta, olen kyllä kovin empaattinen myös. Autan ihan aina, kun voin ja oikeastaan välittämättä mitä siitä itselleni koituu (no terveissä mittasuhteissa kuitenkin). Autan läheisiäni ja autan ventovieraita. Tiedostan, että matelevaisuuteni on varmasti myös ärsyttävää ja onneksi yksi ystäväni on tästä sanonutkin ihan suoraan, että mun ei tarvitsisi olla niin suuressa kiitollisuudenvelassa jokaisesta pienestäkin hyväntahdoneleestä muilta minua kohtaan, että pitäisi luottaa että heiltä se, että voivat olla avuksi, voi olla jo palkitsevaa. Itse taas koen selkeästi, että "ei mun takia tarvitse". Minun on vaikea pyytää apua tai ainakin haluan korvata sen vuolaasti.
En kuitenkaan ole tullut oikeastaan hyväksikäytetyksi, koska olen luonteeltani lisäksi aikamoinen erakko enkä hakeudu enkä viihdy ihmisten parissa, ja ne ihmiset jotka lähipiirissäni ovat, eivät ikinä hyödyntäisi kiltteyttäni.
Hyvä Ystäväni Maria. Hän on koko ystävyytemme pitänyt minua kuin kukkaa kämmenellä. Kun olen rahattomana mennyt kylään tai töissä käyvänäkin, hän laittaa aina omasta pienestä palkastaan ruokaa, ja yleensäkin ajattelee aina muita ennen itseään.
Sydämellisin ja kiltein ihminen ketä tunnen, ihailen häntä syvästi ja toivon voivani olla yhtä hyvä ystävä hänelle takaisin.
Kiitos Maria että olet olemassa! Sanon sen sinulle usein, mutta haluan sen nytkin sanoa!
Edesmennyt setäni, hän aina ajatteli toisten parasta, kysyi voiko auttaa onko kaikki hyvin. voiko tulla muuttoon auttamaan. sydämellinen ihana ihminen.
Pidä meistä huolta sieltä pilven reunalta. Olet rakas!
Nuorempi veljeni on pienestä saakka ollut sellainen, ettei millään suostu lainaamaan toisen omaa, ei edes perhepiirissä ja luvan kanssa. Pienenä hän antoi vaikka viimeisen karkkinsa, jos joku pyysi, eikä toisaalta suostunut ottamaan toiselta vaikka tarjottiin. Tämmöiseksi hän on syntynyt.