Parisuhdeasiaa. Inhoan miestäni.

Miehessä ei ole ns. pahimpia vikoja. Hän on hyvä isä, käy töissä, siivoaa, ei ole ilkeä, juoppo eikä väkivaltainen.



Kuitenkin inhontunteeni kasvaa päivä päivältä. Meidän perhe-elämä on sitä, että minä olen vastuussa kaikesta, ja mies vain pikkuapulainen. Minä olen tehnyt kaikki päätökset yhteisessä elämässämme. Minä hoidan raha-asiat. Mies hoitaa pikkujutuista sen minkä minä käsken, jos osaa. Mikään täällä ei hoidu oma-aloitteisesti. Miehen äiti on aikanaan poikansa pilalle passannut ja mies on uusavuton.



Kutsun salaa ja nykyään julkisestikin häntä nimillä " puolivammainen" , " alkulima" , " fletku paska" koska ainoa minkä mies osaa, on istua huonoryhtisenä sohvalla. Inhottaa katsoa, se karkottaa kaikki rakkaudentunteet.



Taloa hän ei osaa remontoida. Autoa ei saa korjattua. Kaikki on rempallaan tai odottamassa sitä, että minä teen, ja mies vain on. Mies vain ON.



Parisuhdettamme mies ei välitä hoitaa mitenkään. Mitään mies ei ikinä järjestä, esim. kivaa viikonlopuksi. Mitenkään mies ei minua yllätä ikinä. Vuosipäivinä minä vitsailen katkerasti, että pitääkin nyt viedä timppa syömään, vaikka mielestäni MIEHEN pitäisi viedä minut eikä toisin päin. Sängyssä miehelle riittää, että hän saa itse, on vaikka kuivaan pimppaan tunkemassa jos itseä huvittaa. Tai sitten makaa aloitekyvyttömänä ja antaa minun hoidella hommat.

Arvatkaa haluttaako minulla enää mikään?



Mitä seksuaaliseen haluttomuuteen/haluttavuuteen tulee, minä yritän pitää itseni hyvännäköisenä vaikka olenkin " vain" lasten kanssa kotona: meikkaan päivittäin, pidän nättejä vaatteita, pidän itseni hoikassa kunnossa, mutta mies ei ole todellakaan silmänilo: inhoan ruokkoamatonta olemusta, mutta mies ei leikkaa esim. partaansa tai hiuksiaan vasta kun nalkutan siitä hänelle tiukkaan sävyyn. Minua inhottaa sellainen verkkarihirmu, joka ei viitsi stä vertaa olla huomaavainen toista kohtaan, että tekisi itsestään viehättävämmän.



Mies kyllä antaa minun levätä olemalla lasten kanssa, ei oleta että siivous kuuluu vain minulle, jne. mutta inhottaa tämä, että miehen koko elämä on vain olemista. Mies ei saa mitään aikaan.



Minua on alkanut inhottaa tuollainen fletku paska siinä määrin, etten enää tiedä miä tekisin. Olen noin tuhat ja yksi keskustelua virittänyt miehen kanssa, että olisi aloitekykyisempi, olisi huomaavaisempi, olisi miehekkäämpi eikä aina jättäisi minun niskoille kaikkea, mutta mies ei osaa/halua/välitä olla.



Miten minä saan miehen muuttumaan? Minä olen kyllä yrittänyt muuttua, olla miehelle unelmavaimo, mutten ole koskaan siitä saanut mitään viriämään miehessä, mies vain ottaa suvereenisti ja itsestään selvästi vastaan kaiken, palvelukset ja tyydytykset mitä hänelle järjestän uhraamatta ajatustakaan toisen, minun, mukavuudelle. En minä jaksa olla ainut muuttuja.



Mies ei huomaa edes sitä, olenkin miettinyt onko mies jossain määrin vammainen---



Pitäisikö minun raahata mies terapiaan vai mikä eteen? Vaikka fletku paska ei ole paras roolimalli lapsille, eroa en haluaisi. En jaksaisi olla yksin lasten kanssa. Onko tällaisessa tilnatneessa muita vaihtoehtoja ja miten saada mies tekemään omalle ja meidän elämälle jotain, ei vain olemaan!!?