Parisuhdeasiaa. Inhoan miestäni.

Et taida antaa miehelle edes tilaisuutta kasvaa aikuiseksi? Ja toi haukkuminen on kyllä kaiken huippu.

Lähinnä tarttisit miehen joka potkasis sinua persauksille.

olen kieltämättä varsin teräväkielinen nalkuttaja, mitätöijä " mitä se raukka nyt yrittää" -asenteella liikkuja, sillä tämä on tätä mitä on. Kun en jaksa olla lässyttämässä kuin lapselle, kehumassa joka asiasta jos mies hoitaa omia velvollisuuksiaan. Mielestäni minun ei tarvitse.

Vai yritätkö provoasi hioa vielä paremmaksi?

Nimittäin ei kukaan järjissään oleva naisihminen julkisesti toisi ilmi millainen ääliö itse on kun on valinnut tuollaisen puolison...

Itse olet vapaaehtoisesti halunnut ja tahtonut sen miehen hyvinä ja huonoina päivinä, etkös? Jos mollaat miestäsi, mollaat samalla itsesi ja oman arvostelukykysi.

nyt kyllä kirjotit mun miehestä......

KAIKKI MITÄ KIRJOTIT,PITI PAIKKANSA MYÖS MEILLÄ!!!!!!!!!!!!!

olis kiva jos laittasit sähköpostiosottees,ni voitas yhdessä pähkäillä lisää. uskomatonta että jollain toisellakin on samanlainen lapatossu kun itselläni!

Ja kyllä, itsepä valitsin, mutta etkö sinä ole ikinä valinnut elämässäsi väärin? Minä olin tämän suhteen alkaessa juuri jätetty, haavoilla edeltävästä suhteesta joten... enkä minäkään ole unelmavaimo...



Ja onhan miehessä toki hyviäkin puolia. Mutta ne tahtovat jäädä huomaamatta, kun tuo miehen oleminen ärsyttää niin paljon.

Lakkaat tekemästä kaikki päätökset, lakkaat huolehtimasta, lakkaat toisin sanoen leikkimästä viiden tähden hotellin huonepalvelijaa...

Ja ennen kaikkea lakkaat nalkuttamasta ja huomauttelemasta asioista. Puhut miehelle kuin täysjärkiselle aikuiselle, kohtelet häntä arvostavasti ja kunnioittaen. Voi olla että koet jonkun ajan päästä yllätyksen..

Jos kohtelet miestäsi kuin lasta, hän myös käyttäytyy kuin lapsi.

Käyn tekaisemassa jossain vaiheessa iltaa anonyymin, niin laitan sitten. Muista katsoa:)

Häntä julkisesti haukkumalla et ainakaan saa muutosta aikaiseksi ja jos olet jo nuo hemmottelukeinot häneen kokeillut, eikä ole tehonnut, niin ei taida tehota mikään, valitettavasti.



Ei kai auta muuta kuin otta rakastaja, niin saat elämääsi vähän vipinää.

vähättelet hänen tekemisiään?



Oliko suhteen alussa tuollainen? Vai oliko hänellä silloin ideoita ja ajatuksia jne?

Ehkä sinä olet aina jollain tavalla saanut kaadettua ne. Vähätelyt, halunnutkin tehdä toisin jne...

Ehkä kannattaisi tällä saralla tarkastella itseään? Ei sinun tarvi olla äiti miehellesi niinkuin vihjaat, mutta ehkä olet juuri sitä!! Haluat kouluttaa ja kasvattaa hänestä juuri sellaisen kuin sinä haluat, mutta et anna hänen olla oma itsensä ja hän vain on tämän seurauksena.



Miehesi kenties tekee sitten vain asiat, jotka tietää että ne miellyttää sinua ja pitää " hiljaisena" " kun ei enää jaksa yrittää mitään? Mitä jos hän järjestäisi viikonlopuksi/illaksi jotain? Olisiko ravintola sinun mielestä taas väärä? Väärä leffa? Olisitko halunnut mennä kiinalaiseen ja mies veikin italialaiseen? Ja leffakin oli täynnä kihertäviä teinejä....

Mies oli passiivinen, ehkä hieman vähemmän, mutta oli, mutta lapsen jälkeen se alkoi toden teolla vaivata minua ja sitten aloitin mitätöinninkin. Koska elämä ei voi mennä enää lapsen jälkeen niin, että vain ajelehtii ja vain ON, elämä muuttuu lapsen myötä ja vanhemmuuteen, vastuuseen on kasvettava, ymmärrettävä olevansa vastuussa myös perheensä jäsenistä. En koe, että mies olisi ikinä huolehtinut esim. minusta.

Jäi mieleen...

Palaa todellisuuteen. " Onni syntyy arjesta" .

Tunnistan myös paljon samaa itsessäni, kuinka AP on kuvaillut omaa käyttäytymistään. Mutta myös miehessä jotain samaa, mitään ei tunnu tapahtuvan oma-aloitteisesti. Jopa tosiaan parturissakäynnin tarpeesta saa huomauttaa kerta toisensa jälkeen. :(



Olen itse miettinyt sellaista ajatusta, että pitäisikö kodin vastuut jakaa? Eli ihan keskustella, kuka vastaa pyykkihuollosta, kenen tehtävä on muistaa huolehtia auton vuosihuollosta jne. Ja sitten vapaat kädet tekemiseen, vastuullinen saa päättää kuinka asia hoidetaan (huomioiden aikarajat ja muut kuitenkin). Ei tietysti ratkaise kaikkea senkään takia, että kaikkea ei voi (eikä tarvitse) jakaa tasan.

Nyt kuitenkin kolmen vuoden jälkeen asiat ovat muuttuneet parempaan suuntaan. Olen itse aika vaativassa työssä ja päivät ovat pitkiä. Mies hoitaa lasta tasavertaisesti + osallistuu kotitöihin. Meillä on meneillä myös iso remontti talossamme, joka on tuonut järkevää tekemistä miehelle ja mahdollisuuden ' näyttää' .

Jokin aika sitten hän vaihtoi myös työpaikkaa, joka toi hänelle lisää itsetuntoa.

Olen myös itse yrittänyt muuttaa käytöstäni aika paljon.

Ap on sellainen pirttihirmu joka haluaa joka hommassa olla tuomarina ja sanomassa miten mikäkin homma tehdään... remontissa seisoo miehen takana vahtimassa että hommat tehdään " oikein" ja luonnollisesti hän on valinnut kaikki värit ja materiaalit mitä käytetään.....

Mies on ehkä vienyt aikonaan ap:n ravintolaan mutta väärään ja väärään aikaan.



Haiskahtaa vähän siltä että ap:n mies tekee just sen minkä tarve vaatii mutta ei sitä kerta toisensa jälkeen jaksa miettiä näitä yllätyksiä todetakseen vain että väärin meni.

Kuulostaa siltä että hänellä on keskittymishäiriö, joku sen muodoista. Googlaa... itse olin tuollainen fletku sen seurauksena. Voihan hänellä myös olla kilpirauhasongelmia tms.

Vierailija kirjoitti:

Miehessä ei ole ns. pahimpia vikoja. Hän on hyvä isä, käy töissä, siivoaa, ei ole ilkeä, juoppo eikä väkivaltainen.

Kuitenkin inhontunteeni kasvaa päivä päivältä. Meidän perhe-elämä on sitä, että minä olen vastuussa kaikesta, ja mies vain pikkuapulainen. Minä olen tehnyt kaikki päätökset yhteisessä elämässämme. Minä hoidan raha-asiat. Mies hoitaa pikkujutuista sen minkä minä käsken, jos osaa. Mikään täällä ei hoidu oma-aloitteisesti. Miehen äiti on aikanaan poikansa pilalle passannut ja mies on uusavuton.

Kutsun salaa ja nykyään julkisestikin häntä nimillä " puolivammainen" , " alkulima" , " fletku paska" koska ainoa minkä mies osaa, on istua huonoryhtisenä sohvalla. Inhottaa katsoa, se karkottaa kaikki rakkaudentunteet.

Taloa hän ei osaa remontoida. Autoa ei saa korjattua. Kaikki on rempallaan tai odottamassa sitä, että minä teen, ja mies vain on. Mies vain ON.

Parisuhdettamme mies ei välitä hoitaa mitenkään. Mitään mies ei ikinä järjestä, esim. kivaa viikonlopuksi. Mitenkään mies ei minua yllätä ikinä. Vuosipäivinä minä vitsailen katkerasti, että pitääkin nyt viedä timppa syömään, vaikka mielestäni MIEHEN pitäisi viedä minut eikä toisin päin. Sängyssä miehelle riittää, että hän saa itse, on vaikka kuivaan pimppaan tunkemassa jos itseä huvittaa. Tai sitten makaa aloitekyvyttömänä ja antaa minun hoidella hommat.

Arvatkaa haluttaako minulla enää mikään?

Mitä seksuaaliseen haluttomuuteen/haluttavuuteen tulee, minä yritän pitää itseni hyvännäköisenä vaikka olenkin " vain" lasten kanssa kotona: meikkaan päivittäin, pidän nättejä vaatteita, pidän itseni hoikassa kunnossa, mutta mies ei ole todellakaan silmänilo: inhoan ruokkoamatonta olemusta, mutta mies ei leikkaa esim. partaansa tai hiuksiaan vasta kun nalkutan siitä hänelle tiukkaan sävyyn. Minua inhottaa sellainen verkkarihirmu, joka ei viitsi stä vertaa olla huomaavainen toista kohtaan, että tekisi itsestään viehättävämmän.

Mies kyllä antaa minun levätä olemalla lasten kanssa, ei oleta että siivous kuuluu vain minulle, jne. mutta inhottaa tämä, että miehen koko elämä on vain olemista. Mies ei saa mitään aikaan.

Minua on alkanut inhottaa tuollainen fletku paska siinä määrin, etten enää tiedä miä tekisin. Olen noin tuhat ja yksi keskustelua virittänyt miehen kanssa, että olisi aloitekykyisempi, olisi huomaavaisempi, olisi miehekkäämpi eikä aina jättäisi minun niskoille kaikkea, mutta mies ei osaa/halua/välitä olla.

Miten minä saan miehen muuttumaan? Minä olen kyllä yrittänyt muuttua, olla miehelle unelmavaimo, mutten ole koskaan siitä saanut mitään viriämään miehessä, mies vain ottaa suvereenisti ja itsestään selvästi vastaan kaiken, palvelukset ja tyydytykset mitä hänelle järjestän uhraamatta ajatustakaan toisen, minun, mukavuudelle. En minä jaksa olla ainut muuttuja.

Mies ei huomaa edes sitä, olenkin miettinyt onko mies jossain määrin vammainen---

Pitäisikö minun raahata mies terapiaan vai mikä eteen? Vaikka fletku paska ei ole paras roolimalli lapsille, eroa en haluaisi. En jaksaisi olla yksin lasten kanssa. Onko tällaisessa tilnatneessa muita vaihtoehtoja ja miten saada mies tekemään omalle ja meidän elämälle jotain, ei vain olemaan!!?

Minulla ihan sama tilanne ja olen oikeasti pohtinut voiko mieheninolla jotenkin vammainen? Voiko sellainen jäädä toteamatta? Kun mihinkään ei ryhdy ilman kehotusta ja ohjausta, KAIKKI on minun harteillani.

Nalkuttava unelmavaimo. Hmm...

Onhan se varmasti ikävää, että mies hoitaa lapsia ja siivoaakin.

Tämä on viesti miehellesi : mene turvakotiin. Hae apua.

Velliliisaliini kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehessä ei ole ns. pahimpia vikoja. Hän on hyvä isä, käy töissä, siivoaa, ei ole ilkeä, juoppo eikä väkivaltainen.

Kuitenkin inhontunteeni kasvaa päivä päivältä. Meidän perhe-elämä on sitä, että minä olen vastuussa kaikesta, ja mies vain pikkuapulainen. Minä olen tehnyt kaikki päätökset yhteisessä elämässämme. Minä hoidan raha-asiat. Mies hoitaa pikkujutuista sen minkä minä käsken, jos osaa. Mikään täällä ei hoidu oma-aloitteisesti. Miehen äiti on aikanaan poikansa pilalle passannut ja mies on uusavuton.

Kutsun salaa ja nykyään julkisestikin häntä nimillä " puolivammainen" , " alkulima" , " fletku paska" koska ainoa minkä mies osaa, on istua huonoryhtisenä sohvalla. Inhottaa katsoa, se karkottaa kaikki rakkaudentunteet.

Taloa hän ei osaa remontoida. Autoa ei saa korjattua. Kaikki on rempallaan tai odottamassa sitä, että minä teen, ja mies vain on. Mies vain ON.

Parisuhdettamme mies ei välitä hoitaa mitenkään. Mitään mies ei ikinä järjestä, esim. kivaa viikonlopuksi. Mitenkään mies ei minua yllätä ikinä. Vuosipäivinä minä vitsailen katkerasti, että pitääkin nyt viedä timppa syömään, vaikka mielestäni MIEHEN pitäisi viedä minut eikä toisin päin. Sängyssä miehelle riittää, että hän saa itse, on vaikka kuivaan pimppaan tunkemassa jos itseä huvittaa. Tai sitten makaa aloitekyvyttömänä ja antaa minun hoidella hommat.

Arvatkaa haluttaako minulla enää mikään?

Mitä seksuaaliseen haluttomuuteen/haluttavuuteen tulee, minä yritän pitää itseni hyvännäköisenä vaikka olenkin " vain" lasten kanssa kotona: meikkaan päivittäin, pidän nättejä vaatteita, pidän itseni hoikassa kunnossa, mutta mies ei ole todellakaan silmänilo: inhoan ruokkoamatonta olemusta, mutta mies ei leikkaa esim. partaansa tai hiuksiaan vasta kun nalkutan siitä hänelle tiukkaan sävyyn. Minua inhottaa sellainen verkkarihirmu, joka ei viitsi stä vertaa olla huomaavainen toista kohtaan, että tekisi itsestään viehättävämmän.

Mies kyllä antaa minun levätä olemalla lasten kanssa, ei oleta että siivous kuuluu vain minulle, jne. mutta inhottaa tämä, että miehen koko elämä on vain olemista. Mies ei saa mitään aikaan.

Minua on alkanut inhottaa tuollainen fletku paska siinä määrin, etten enää tiedä miä tekisin. Olen noin tuhat ja yksi keskustelua virittänyt miehen kanssa, että olisi aloitekykyisempi, olisi huomaavaisempi, olisi miehekkäämpi eikä aina jättäisi minun niskoille kaikkea, mutta mies ei osaa/halua/välitä olla.

Miten minä saan miehen muuttumaan? Minä olen kyllä yrittänyt muuttua, olla miehelle unelmavaimo, mutten ole koskaan siitä saanut mitään viriämään miehessä, mies vain ottaa suvereenisti ja itsestään selvästi vastaan kaiken, palvelukset ja tyydytykset mitä hänelle järjestän uhraamatta ajatustakaan toisen, minun, mukavuudelle. En minä jaksa olla ainut muuttuja.

Mies ei huomaa edes sitä, olenkin miettinyt onko mies jossain määrin vammainen---

Pitäisikö minun raahata mies terapiaan vai mikä eteen? Vaikka fletku paska ei ole paras roolimalli lapsille, eroa en haluaisi. En jaksaisi olla yksin lasten kanssa. Onko tällaisessa tilnatneessa muita vaihtoehtoja ja miten saada mies tekemään omalle ja meidän elämälle jotain, ei vain olemaan!!?

Minulla ihan sama tilanne ja olen oikeasti pohtinut voiko mieheninolla jotenkin vammainen? Voiko sellainen jäädä toteamatta? Kun mihinkään ei ryhdy ilman kehotusta ja ohjausta, KAIKKI on minun harteillani.

Joo se tulee siitä, kun toinen on vakavasti masentunut kestettyään henkistä väkivaltaa vuosikaudet vaimoltaan. Vakavasti masentunut on aloitekyvytön.