Miksi hautajaisten pitää olla niin surullisia tapahtumia?
Ihmiset kuolee ei sille mitään voi. Mun hautajaisissa pitää ainakin bilettää ja pitää hauskaa. Perässä te muut tulette kuitenkin.
Kommentit (19)
Se on sellanen siirtymisriitti ja auttaa vainajan läheisiä tekemään surutyötään. Ihmiset on surullisia kun niitten läheinen on kuollut. Ite en ainakaan ois kauheen juhlatuulella jos mun faija tai joku ois just kuollut. Herätys
Olen miettinyt samaa. Haluaisin omista hautajaisista kunnon juhlat, missä ihmiset tanssivat pöydillä, itkevät ja nauravat. Mutta ei tule tapahtumaan, kun sukulaiseni ovat sellaista pönöttävää väkeä ja ystäviä ei ole. :(
Ei ne aina oo. Isoisoisomummoni kuoli 105-vuotiaana ja hautajaisissa oli sellaista mukavaa ja humorististakin muistelua vainajasta. Tunnelma oli oikeastaan iloinen. Vanha ihminen kuoli, elettyään todella pitkän ja hyvän elämän.
Vierailija kirjoitti:
Ei ne aina oo. Isoisoisomummoni kuoli 105-vuotiaana ja hautajaisissa oli sellaista mukavaa ja humorististakin muistelua vainajasta. Tunnelma oli oikeastaan iloinen. Vanha ihminen kuoli, elettyään todella pitkän ja hyvän elämän.
Hups tuli yksi iso liikaa tuohon, siis isoisomummosta oli kyse.
Vähän on vaikea iloita, kun pienten lasten äiti kuoli syöpään. Noin niinkuin läheisenä lähinnä itkettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne aina oo. Isoisoisomummoni kuoli 105-vuotiaana ja hautajaisissa oli sellaista mukavaa ja humorististakin muistelua vainajasta. Tunnelma oli oikeastaan iloinen. Vanha ihminen kuoli, elettyään todella pitkän ja hyvän elämän.
Hups tuli yksi iso liikaa tuohon, siis isoisomummosta oli kyse.
oisko ollu kuitenkin isoisoäiti?
Noh, ylävitoset ja haudalla tanssiminen voidaan helposti tulkita väärin.
Mun äiti kuoli hiljattain, yllättäen 60-vuotiaana. Ei meitä hautajaisissa paljoa naurattanut. :(
Ennen hautajaiset oli iso juhla, joihin kutsuttiin koko kylä ja sukua laajalti. Sitten tajuttiin, että se kaikki on pois perinnöstä ja niin päädyttiin siihen, että ihan vaan lähipiirissä ja halvalla muistellaan, ettei tule kuluja.
Siskoni hautajaisissa oli yli 150 vierasta. Siskon lasten äitipuoli jaksaa vieläkin valittaa sitä, miten kalliiksi tuli. Siis ihminen, joka ei edes ollut kuvioissa mukana tuolloin, on sitä mieltä, että puolisonsa lasten äidille olisi riittänyt pieni muistojuhla. Silloin hänkin olisi päässyt paremmille apajille.
Hautajaisissa läheisillä ja ystävillä on kerrankin tilaisuus surra ja muistella sitä poismennyttä yhdessä.
Itkeäkin .
Eikö ap:n MIELESTÄ EDES YHTÄ TÄLLAISTA TILAISUUTTA SAISI OLLA ?
( huom. voithan sinä kyllä mennä siksi ajaksi itse 'bilettämään' minne haluat, jos kerran vainaja ei sinulle mitään merkinnyt)
Jeee!! Hautaiskahveilla vois pistää kalluppii pystyyn mitä kukin tekee perintörahoilla! Voi arvuutella paljonko isäukolla onkas massii tileillä ja kuka haluu lunastaa talon ja jos ei halukkait löydy niin millä hinnalla myyntiin. Isäukon kappikellostakin voi saada kunnon käsirysyn aikaseks. Kannatetaan!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne aina oo. Isoisoisomummoni kuoli 105-vuotiaana ja hautajaisissa oli sellaista mukavaa ja humorististakin muistelua vainajasta. Tunnelma oli oikeastaan iloinen. Vanha ihminen kuoli, elettyään todella pitkän ja hyvän elämän.
Hups tuli yksi iso liikaa tuohon, siis isoisomummosta oli kyse.
Isoisomummo on siis isovanhempasi mummo. Isomummo on isovanhempasi äiti.
Hautajaiset ois miellyttävämpiä jos eivät olisi niin virallisia ja uskonnollisia tapahtumia. Totta kai siellä surraan ja märistään, mutta jotenkin sitä synkkyyttä ja ankeutta on liikaa.
Mulle se nyt on se ja sama millaset hautajaiset mulle järjestetään vai järjestetäänkö ollenkaan, enhän mä ole niitä enää kokemassa. Jos ihmiset on surullisia kun kuolen, niin antaa niiden sit olla ja näyttääkin se. Mun mielestä vähän nihkeetä ruveta jostain haudan takaa mitään ohjeita huutelemaan
Yleensä kai ollaan surullisia siitä, että läheinen ihminen menetetään lopullisesti.
Voin toki olla väärässäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne aina oo. Isoisoisomummoni kuoli 105-vuotiaana ja hautajaisissa oli sellaista mukavaa ja humorististakin muistelua vainajasta. Tunnelma oli oikeastaan iloinen. Vanha ihminen kuoli, elettyään todella pitkän ja hyvän elämän.
Hups tuli yksi iso liikaa tuohon, siis isoisomummosta oli kyse.
oisko ollu kuitenkin isoisoäiti?
Ei ei, kun nimenomaan mummoni mummo! Olin itse 11-vuotias silloin. Tässä suvussa on muutamat saaneet lapsia aika nuorina. Oma äitini esim. oli 16, kun minä synnyin. Teiniäitiys kulkenut suvussa, johon minä teen poikkeuksen, sillä nyt olen 20, eikä mulla ole aikeita hankkiutua raskaaksi lähiaikoina! 😄
Vierailija kirjoitti:
Hautajaisissa läheisillä ja ystävillä on kerrankin tilaisuus surra ja muistella sitä poismennyttä yhdessä.
Itkeäkin .
Eikö ap:n MIELESTÄ EDES YHTÄ TÄLLAISTA TILAISUUTTA SAISI OLLA ?
( huom. voithan sinä kyllä mennä siksi ajaksi itse 'bilettämään' minne haluat, jos kerran vainaja ei sinulle mitään merkinnyt)
Miksi ei voisi sekä itkeä että nauraa, muistella myös hauskoja juttuja? Minulla on taipumus hysteeriseen nauruun, jos olen tunnetilassa, mutta nykyhautajaisissa pitäisi vaan hiljaa itkeä tillittää. Sitä paitsi vainajankin tahtoa voisi kunnioittaa juhlimalla niin kuin edesmennyt on halunnut.
Vierailija kirjoitti:
Hautajaisissa läheisillä ja ystävillä on kerrankin tilaisuus surra ja muistella sitä poismennyttä yhdessä.
Itkeäkin .
Eikö ap:n MIELESTÄ EDES YHTÄ TÄLLAISTA TILAISUUTTA SAISI OLLA ?
( huom. voithan sinä kyllä mennä siksi ajaksi itse 'bilettämään' minne haluat, jos kerran vainaja ei sinulle mitään merkinnyt)
Ei se tarkoita etteikö olisi välittänyt vainajasta vaikka mieluummin bilettäisi kuin istuisi hautajaisissa itkemässä kuoleman jälkeen. Kaikki suree erilailla, ärsyttävä toi "minun suremistapani on ainoa oikea, erilailla käyttäytyvät on tunnevammaisia" -asenne.
Sitä minäkin olen ihmetellyt. Siksi olen pyrkinyt olemaan hautajaisissa aina pienessä iloisessa nousuhumalassa ja heittämään rankkaa huumoria. :)