Hyttysenpistot ja pikiöljyvoide - toimii!
Olin ostanut joskus purkin vahvan hajuista (tervashampoo potenssiin viisi) tököttiä, joka oli jäänyt kaapin perälle. Mökkireissun jälkeen olimme koko porukka täynnä kutisevia puremia, enkä löytänyt siihen hätään muutakaan, niin kokeilin omiin koipiini tuota. Kutina loppui siihen paikkaan, pari kertaa päivässä piti kyllä lisätä. Mies ei suostunut ainetta kokeilemaan, mutta kuusivuotias poika suostui ja jopa tykkäsi tuoksusta. Muistuttaa kuulemma vanhoista veneistä, joita on nähnyt ukkinsa kanssa. :-)
Paukamat ovat edelleen paikoillaan kahden päivän jälkeen, mutta olo helpottui kummasti, kun edes öisin ei tule tarvetta raapia.
En nyt mainitse mitään merkkiä, ettei kukaan pääse syyttämään mainonnasta. Googlettamalla löytyy, itse ostin oman purkkini jostain markkinoilta. Tämä oli vain tällainen vinkki, kun olin niin tyytyväinen vaikutukseen. Esim. tunnetun hyttysmerkin miedomman hajuinen stick-tuote ei ainakaan itselläni ole auttanut näin hyvin. Haju on pieni miinus, enkä ehkä toimistolle viitsisi tällä itselläni valella. Samoin olen pitänyt ohuita legginsejä tai vastaavia voiteen levityksen jälkeen, etten tahraa sohvia.
Onko joku muu löytänyt hyviä hyttysenpureman hoitokonsteja? Tai löytänyt tuolle pikiöljyvoiteelle muita käyttötarkoituksia? Purkissa kerrotaan, että voi käyttää muihinkin iho-oireisiin?
Meillä on tota mökillä. Auttaa myös hyttyskarkotteena. Haju ei ole hyvä, mutta käytetään koska se toimii. Sitä on käytetty iät ajat vaikka mihin, entisajan superlääke!
http://kemikaalikimara.blogspot.fi/2009/10/pikioljy-entisajan-ihmelaake…