Miten eroon siitä oletuksesta, että minusta ajatellaan pahaa?
Ajattelen liian helposti, että muut ajattelevat minusta jotenkin negatiivisesti. Täysin tuntemattomien kanssa tätä ongelmaa ei ole alussa, mutta jossain vaiheessa kun on tunnettu vähän pidempään, alan AINA epäillä. Miten tästä pääsee eroon?
Kommentit (26)
Tunnistan saman itsessäni kuin sulla ap. Huonoa itsetuntoahan tämä on, lisäksi olen myös tavallista herkempi ja voisiko sanoa hauraampi sisäisesti.
Ihmiset ajattelee pahaa, ihmiset tekee pahaa, ihminen on paha. Oliko vielä jotain muuta?
Ihan turhaa uskotella itselleen ettei ne ajattele pahaa. Itse tein niin mutta kyllä vaistoni aina osoittautuu oikeaksi.
Mikroilmeet kertoo aika paljon.. En tiedä kuvittelenko ne vain vai ovatko ne siellä?
T. Samasta kärsivä
Jotkut ihmiset saattavat ainakin hetkellisesti ajatellakin jotain negatiivista, mutta mitä sitten. Sitä et voi muuttaa ja jos ovat edelleen kanssasi vapaaehtoisesti tekemisissä ei syytä huoleen ole. Jos et ole käyttäytynyt todella sopimattomasti niin syytä moisen vatomiseen ei todellakaan ole. Ajatteletko itse joskus pahasti joistakin ihmisistä? No, kaikki sitä joskus tekevät. Vaikuttaako se heidän elämäänsä jotenkin? Ei. Ajatukset ovat vain ajatuksia. Mietipä itse sitä, että on vain yksi elämä , jota ei kannata kuluttaa turhan murehtimiseen. Kun yhdelle kumartaa niin toiselle pyllistää.
Vierailija kirjoitti:
Mikroilmeet kertoo aika paljon.. En tiedä kuvittelenko ne vain vai ovatko ne siellä?
T. Samasta kärsivä
Itse en ainakaan näe niitä läheskään jokaisella (saman tasoisista tutuista), mikä viittaisi siihen että ne ovat todellisia. Toisaalta, ne tuntuu esiintyvän useimmiten niillä ns. kriittisillä henkilöillä, joita tarkkailee vähän tarkemmin...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset saattavat ainakin hetkellisesti ajatellakin jotain negatiivista, mutta mitä sitten. Sitä et voi muuttaa ja jos ovat edelleen kanssasi vapaaehtoisesti tekemisissä ei syytä huoleen ole. Jos et ole käyttäytynyt todella sopimattomasti niin syytä moisen vatomiseen ei todellakaan ole. Ajatteletko itse joskus pahasti joistakin ihmisistä? No, kaikki sitä joskus tekevät. Vaikuttaako se heidän elämäänsä jotenkin? Ei. Ajatukset ovat vain ajatuksia. Mietipä itse sitä, että on vain yksi elämä , jota ei kannata kuluttaa turhan murehtimiseen. Kun yhdelle kumartaa niin toiselle pyllistää.
Tämä!
No siten että kukaan ei ajattele toisia kuin muutaman sekunnin päivässä. Kaikkia kiinnostaa vain omat asiat.
Seurustelin muutaman kuukauden miehen kanssa, joka luuli, että hänestä ajatellaan koko ajan pahaa. Jos olin ajatuksissani ja tuijotin zombina eteeni, hän luuli minun ajattelevan häntä negatiivisesti. Jos joku ihminen oli pahalla tuulella, hän luuli, että hänelle oltiin suuttuneita. Oli todella rasittava tyyppi. Ihminen, joka luulee kaikkien keskittyvän juuri häneen, ei ole kasvanut aikuiseksi. Hänelläkin syynä huono itsetunto. En tiedä, miten tuosta pääsee eroon, mutta ihmisillä on niin paljon omia juttuja mietittävänä, etteivät ne ehdi ajatella koko ajan muita.
Sinäkin ajattelet vain itseäsi. Miksi luulet että ne kaikki muut ajattelisivat sinua?

Ei tietenkään koko ajan, mutta kun kyseisen ihmisen kanssa on tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Sinäkin ajattelet vain itseäsi. Miksi luulet että ne kaikki muut ajattelisivat sinua?
Minuus on ongelma! Itseäni auttaa kun välillä peilaan miten itse ajattelen muista: Martti säätää kahvikupin kanssa ja se kaatuu työpärille -tuskailee nauraako muut siitä hänelle tai Mervi kompastui kiveen -pälyilee heti ympärilleen "näkikö kukaan" Mutta minä en naura Martille vahingonilosta eikä Mervin kompastelu häiritse. Silti sitä jolle nuo tapahtuu, saattaa asiat jäädä täysin turhaan levystä soimaan.
Olen ap ihan samanlainen kuin sinä! Minäkin kaipaan vinkkejä. Ylianalysoin myös ihmisten ilmeitä ja äänensävyjä, uskon että jos joku toinen mieltää jonkun henkilön tietyssä lauseessa käytetyn äänensävyn neutraaliksi, niin minä huomaan siinä äänensävyssä negatiivisen vivahteen herkemmin kuin muut.
Pitää päästä mielentilaan, jossa toisten ajatuksilla ei ole väliä. Vaikka sitten oikeasti ajattelisivatkin pahaa.
Itselläni tähän auttoi uskoon tulo. Arvoni perustuu siihen, että olen Jumalan lapsi. Muiden mielipiteillä ei ole väliä.
Itselläni samaa. Mulla tosin sosiaalisten tilanteiden pelko, joten olen lähes koko elämäni tarkkaillut ihmisten ilmeitä, eleitä ja olemusta. Sanoisin olevani hyvä tunnistamaan ihmisen "todelliset kasvot", eli jos ihminen vain filmaa ja ei oikeasti vaikka pidä minusta. Myös valehtelun huomaan herkästi. Kun on 20 vuotta tarkkaillut omaa käytöstään aivan liian tarkasti, osaa soveltaa oppimaansa muihinkin. Ihan hyödyllistä! Nykyään tosin ymmärrän, ettei ihmisillä ole aikaa keskittyä minuun, heillä on jokaisella omat asiansa. Eikä kukaa muu kuin minä itse keskity omien mokieni miettimiseen. :)
Onhan vaistojaan hyvä kuunnella. Katsotko muuten koskaan näitä samoja henkilöitä yhtä tarkasti, kun he seurustelevat muiden kanssa? Vaihtelevatko ilmeet ja mitä ne kertovat hänestä (tai mitä tulee itselle mieleen)? Jos he keskustelevat esim. ujon henkilön kanssa versus vaikka röyhkimyksen kanssa, mitä näkyy?
Mulla on sosiaalisten tilanteiden pelosta ja vaikka saatan näyttää ulospäin ylimieliseltä ja koppavalta, en ajattele muista pahaa tai aliarvioi toisia. Itseasiassa arvostan muita ihmisiä ylitse itseni. Riippuu siis aika lailla tilanteesta ja ihmisestä menevätkö arvaukset ihmisen tarkoitusperistä kohdalleen.
Minä ainakin olen välillä niin outo ja tahattoman vihamielinen/negatiivinen että varmaan monet oikeastikin ajattelevat minusta pahaa. Varsinkin jos olen pidempään jonkun seurassa niin vaikea peitellä luonteeni huonoja puolia/ongelmiani.