Mies ei huomannut, että lapsella oli kakka. Lapsi joutui kakkavaipassa matkustamaan lentokoneessa.
Meillä on miehen kanssa kaksi lasta. Toinen on vuoden ikäinen ja toinen kolmevuotias. No, 2viikkoa sitten lähdimme lomamatkalle lentokoneella. Lento lähti 8, joten tietysti varasimme paljon aikaa, että saadaan lapset myös valmiiksi lähtöön.
Saavuimme lentokentälle hyvissä ajoin jo ja odottelimme lähtöä.
Isolle lapselle tuli vessahätä ja juoksimme vessaan, ennen kuin portit aukesivat. Mies jäi pienemmän kanssa odottelemaan. Isolla lapsella kesti vessassa ja huusin, että pakko mennä, kun porteille tuli kutsu. Soitin miehelleni, että menkää pienen kanssa, niin me juoksemme perässä.
No mies oli jo mennyt kauempana, kun me saavuttiin jonoon.
Päästyämme lentokoneeseen istuin pienemmän kanssa ja mies ja toinen lapsi vieressä. Rupesin ihmettelemään , kun kakan haju tuli nenääni ja hetken päästä tajusin, että pienellä on kakka. Mies ei ollut huomannut sitä ollenkaan!? Toruin miestä ja kysyin, että eikö tosiaan tyhmä tajunnut. Vastasi, ettei haistanut mitään.
No, kiva siinä sitten istua, kun muut ihmiset puuttuivat asiaan ja kertoivat lentoemännälle.
En minä voinut mennä vaihtamaan sitä mihinkään enää..olin aivan paniikissa..miehen vika, kun on niin saamaton! Koko loma meni riidellessä ja lentokoneesta päästyämme matkustavat toruivat meitä.
Kommentit (28)
No voi hyvänen aika sentään. Mistä te tiedätte, että tämä on muka Provo? Kyllähän idiootteja ihmisiä on maailma täynnä.
Itse olen nähnyt vaikka millaisia tilanteita elämän varrella. Eihän tämä nyt niin iso juttu sentään ole, etteikö voisi pitää paikkaansa. Ja mistä tiedätte , mihin asti perhe oli menossa. Ihan hyvin voi lomamatka olla vaikka Ruotsissa. Ei se tarkoita, että lasta olisi pidetty monia tunteja kakkavaipoissa.
Pikkulasten kanssa koneessa, eikä mukana käsimatkatavaroissa muka ole vaippoja??? Ei kannata varmaan matkustaa, jos vaippoja ei osaa koneessa vaihtaa.
No me lensimme toissa kesänä Thaimaahan ja pari kertaa vaihdettiin vaippa. Ei se vauva kuole siihen, että on se kakka. Eikai vanhempienkaan kokoaikaa tartte ravata vessassa. Kyllä se lapsi huutaa sitten tarpeeksi, kun kakka leviää kunnolla. Kertaakaan en myös imettänyt matkan aikana, koska väsytti niin paljon.
Vierailija kirjoitti:

Niin, mitä sitä nyt vaippa vaihtamaan ja ruokaa antamaan, kun ei aina oikein jaksa.
Öö, mitä ihmettä? Vaippa vaihdetaan tarvittaessa ja vauva tulee ruokkia, kun sillä on nälkä.
Ei ole mitään sellaista kuin "oli kakka". No such thing. Sillä oli paskat housuissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö halpalentoyhtiöiden koneissa ole enää wc:tä ollenkaan?
AP on idiootti, mutta onhan aika vaikeaa pestä siellä lentokoneessa lasta..
Pestä? Juuri näitä tilanteita varten on käteviä kosteuspyyhkeitä, jotka on suunnattu juuri tällaiseen käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No me lensimme toissa kesänä Thaimaahan ja pari kertaa vaihdettiin vaippa. Ei se vauva kuole siihen, että on se kakka. Eikai vanhempienkaan kokoaikaa tartte ravata vessassa. Kyllä se lapsi huutaa sitten tarpeeksi, kun kakka leviää kunnolla. Kertaakaan en myös imettänyt matkan aikana, koska väsytti niin paljon.
Niin, mitä sitä nyt vaippa vaihtamaan ja ruokaa antamaan, kun ei aina oikein jaksa.
Öö, mitä ihmettä? Vaippa vaihdetaan tarvittaessa ja vauva tulee ruokkia, kun sillä on nälkä.
Kuule ! Vauva ei minun rintaani koske missään lentokoneessa! Häpeä sinä ihmissielu!
Mitä ihmettä? Miksi ette menneet vaihtamaan vaippaa vessaan? Kyllä siellä lentokoneen vessassa on alas laskettava vaipanvaihtoalusta. Mitenkäs luulet, että kaukomatkoilla toimitaan? Et kai luule, että vaippaa ei vaiheta vauvalla ollenkaan esim. 10 tuntiin? Nyt vähän järkeä päähän.