Miten irrottautua suhteesta, jossa tulee kohdelluksi huonosti?

Tämä aloitus ei olisi paremmalla ajoituksella voinut tulla.. itse pyöritän samoja ajatuksia tällä hetkellä. Tein suhteen eteen ihan kaikkeni ja se ei riittänyt, pakko vain oli todeta että mikään ei ole ikinä tarpeeksi tälle ihmiselle, ja että minä en tule ikinä olemaan tarpeeksi hänelle. Olisipa jokin keino unohtaa vain kaikki, pystyisi jatkamaan helpommin eteenpäin.

Tämä: en tule ikinä olemaan tarpeeksi, tai minun tapauksessa niin moni muu henkilö ja asia menee edelleni. Se sattuu niin samperisti, kun itselle se toinen se, jonka on valmis nostamaan todella korkealle, järjestämään tilaa elämäänsä jne. Ottaa koville katsoa peiliin ja todeta, ettei riitä.

Täysin samat fiilikset. Paljon on hoettu rakastamisesta ja kuinka olen hänelle se tärkein kaikista, mutta silti kaverit ja juhliminen vie aina voiton. Niihin pystyy järjestämään aikaansa ihan mielin määrin, mutta minulle vain silloin kun todella mitään muuta ei ole. Tiedän että kuulostan säälittävältä, mutta suhteemme oli joskus hyvä ja siksi on niin vaikea luovuttaa ja myöntää etten pysty olla enää enempää kuin olen. En saa tehtyä itsestäni hänelle tärkeämpää, kuin mitä en selvästi ole.

Olin joskus vastaavassa tilanteessa. Seurustelin neljä vuotta, ensimmäinen vuosi oli hyvää, kolme seuraavaa huonoa. Ensimmäisen vuoden jälkeen kaikki muu alkoi mennä edelleni. Kolme vuotta jaksoin silti uskoa ja toivoa ja yrittää ja odottaa parempaa. Mikään ei auttanut, lopulta oli pakko luovuttaa kun ahdisti vaan koko ajan. Mutta sen aikaa siinä meni, että ymmärsin, ettei tilanne tule muuttumaa, enkä koskaan tule olemaan kärkisijoilla miehen arvojärjestyksessä. Hyvä jos edes top 10:een mahduin.

Joku surutyö siinä on tehtävä, että vapautuu unelmistaan suhdetta koskien kokonaan. Että mä menetin ne, varmaan, koska olen liian huono. Muut saa tässä kohdassa kivan miehen, mä en.

Muut saavat sen mistä unelmoivat tai heihin ei niiden menettäminen niin satu, mutta minä en saa ja/tai minuun sattuu. En ole edes lohdutuksen sen arvoinen, saati sen, että saisin, mitä tarvitsin.

Tässä ei nyt selviä että asutteko yhdessä vai ette? Jos asutte niin eikun vain uuden asunnon etsintä ensimmäiseksi. Sitten kun olet sen löytänyt niin ilmoitat siitä puolisollesi,ja sanot milloin muutat. Ei siinä auta oikein muu kuin pistää ne tunteet narikkaan ja niinsanotusti ottaa hanskat kauniiseen käteen ja toimia. Muuten et oikeasti pääse ikinä irti. Jos ette asu yhdessä niin se itse eroaminenhan on loppujem lopuksi helppoa. Vaikka puhelimessa sanoo että tämä oli tässä. Mene itse vaikka toiselle paikkankunnalle ottamaan hajurakoa jos tuntuu että on heikko mieli. Ystävät ja perhe apuun tässä!

Luetun perusteella vaikutatte kauhean vaativilta ajan suhteen ja ripustautuvilta. En väitä, että on niin. Huono suhde on huono suhde. Meillä riitti, että jatkoin omaa elämääni ja omia menojani ja poimin rusinat pullasta. Nyt menee hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Tämä: en tule ikinä olemaan tarpeeksi, tai minun tapauksessa niin moni muu henkilö ja asia menee edelleni. Se sattuu niin samperisti, kun itselle se toinen se, jonka on valmis nostamaan todella korkealle, järjestämään tilaa elämäänsä jne. Ottaa koville katsoa peiliin ja todeta, ettei riitä.

Täähän on niin kuin pikkulapsen tilanne oman vanhempansa kanssa. Jos vanhempi on narsisti tai sinne päin. Mulla sydänsurut pohjaa sinne saakka, mikään suhde ei voi niin pahoja aiheuttaa, kun en antaudu niille, edes. Turha kuvitella riittäväni parisuhteessa kellekään, tapaan ihan vakiona tyyppejä, joille en riitä. Jotka ei voi sitoutua. Rakastun sellaisiin.

Se on ihan totta, että jonkinlainen surutyö on käytävä läpi jotta ymmärtäisi että irti on vain päästettävä. Olen yrittänyt järkeillä asiaa paljonkin, ja ajatellut etten halua tuhlata aikaani enää enempää kuin olen jo tuhlannut, saamatta oikeastaan mitään takaisin. Pahalta tuntuu, mutta uskon että vain aika voi auttaa. Olen katkaissut yhteydet täysin, se tuntuu tällä hetkellä parhaimmalta vaihtoehdolta. "Poissa silmistä, poissa mielestä" on jossain kohti pakko alkaa toimia.

Mitä se riittäminen on? Mitä miehen pitää tehdä, että koette itsenne riittäviksi?

Vierailija kirjoitti:

Tässä ei nyt selviä että asutteko yhdessä vai ette? Jos asutte niin eikun vain uuden asunnon etsintä ensimmäiseksi. Sitten kun olet sen löytänyt niin ilmoitat siitä puolisollesi,ja sanot milloin muutat. Ei siinä auta oikein muu kuin pistää ne tunteet narikkaan ja niinsanotusti ottaa hanskat kauniiseen käteen ja toimia. Muuten et oikeasti pääse ikinä irti. Jos ette asu yhdessä niin se itse eroaminenhan on loppujem lopuksi helppoa. Vaikka puhelimessa sanoo että tämä oli tässä. Mene itse vaikka toiselle paikkankunnalle ottamaan hajurakoa jos tuntuu että on heikko mieli. Ystävät ja perhe apuun tässä!

Et ollenkaan neuvonut miten itse eroprosessi. (Et varmaan tiedä). Tuonhan nyt osaa lapsikin silmät kiinni. Entä mieli, henkinen puoli?

Olen ihan samassa tilanteessa! Aloitus voisi olla minun kirjoittamani. Nyt hyviä neuvoja kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Luetun perusteella vaikutatte kauhean vaativilta ajan suhteen ja ripustautuvilta. En väitä, että on niin. Huono suhde on huono suhde. Meillä riitti, että jatkoin omaa elämääni ja omia menojani ja poimin rusinat pullasta. Nyt menee hyvin.

Miten niin? Itse ainakin miellän itseni aika itsenäiseksi. Kuka haluaisi olla suhteessa, jossa toinen pistää omat kaverinsa kumppaninsa edelle?

Hei, te olette riittäviä, uskokaa se. Kyse on nyt siitä, ettei mies arvosta teitä tarpeeksi ja voittte huonosti. Huonoon suhteeseen ei pidä jäädä ja odottaa toisen muuttumista. Vaihtoehdot:

-puhukaa, mitä haluatte/toivotte. Ellei muutosta > lähde.

-aloittakaa omia harrastuksia, tavatkaa enemmän ystäviä. Kukaan mies ei ole koko maailma.

-mutta etenkin, kuunnelkaa itseänne.

Itse lopetin suhteen, joka piti olla big love, mutta aloin olla onneton. Elämäni paras teko oli irroittautua.

Mä erosin. Menin terapiaan ja ymmärsin, että vika ei ollutkaan miehessä. Mies otti uuden ja koin tehneeni suuren virheen...

Vierailija kirjoitti:

Hei, te olette riittäviä, uskokaa se. Kyse on nyt siitä, ettei mies arvosta teitä tarpeeksi ja voittte huonosti. Huonoon suhteeseen ei pidä jäädä ja odottaa toisen muuttumista. Vaihtoehdot:

-puhukaa, mitä haluatte/toivotte. Ellei muutosta > lähde.

-aloittakaa omia harrastuksia, tavatkaa enemmän ystäviä. Kukaan mies ei ole koko maailma.

-mutta etenkin, kuunnelkaa itseänne.

Itse lopetin suhteen, joka piti olla big love, mutta aloin olla onneton. Elämäni paras teko oli irroittautua.

Kukahan sitten arvostaisi? Tuosta tilanteesta lähteminen saattaa merkitä sitä, ettei enää koskaan löydä ketään. Ainakin mun narsistiäitini halusi niin, hän murskasi itsetunnon niin, että kun joku ei pidä minua tärkeänä, niin se on sen näkemys, joka kertoo minulle, millainen olen.

Kai se riittäminen ainakin minulle olisi sitä, että yhteyttä pidettäisiin enemmän kuin se minkä nyt koen olevan liian vähän. Nyt tunnen oloni vähän väliä hylätyksi, etten ole niin riittävä että mies haluaisi tehdä elämässään tilaa minulle nykyistä "näkyvämmin". Voi olla että on puoleltani takertumista ja johtaa vaikka lapsuuteen, mutta silti toivon jatkuvasti häneltä enemmän kuin hän haluaa itsestään antaa. Ja käsitän kyllä, että tämä johtaa negatiiviseen kierteeseen ja roikkumiseen. Rusinat pullasta - tyyli voi olla hyvinkin toimiva, siihen pääseminen vain vaatii nyt tällä hetkellä itseltäni aikamoista henkistä vääntöä. Ainakin koetan pitää itseni sen verran naisena, etten perään soittele ja päästän tarvittaessa menemään lopullisesti tyynesti ja ilman itkuja. Itken ne sitten kun hän ei näe.

Ap

Minulla kävi niin, että olin puhunut miehelle jonkin verran kokemistani ongelmista ilman vastakaikua. Kerran pitkällä lenkillä oli niin huono olo, että aloin vuodattamaan ihan kaiken, mikä suhteessa vaivasi. Miehen mielestä käsitin kaiken väärin ja väänteli aihetta koko ajan muualle, kuten hänellä oli tapana. Siinä jotenkin rauhoituin, kun tajusin, ettei me oikeasti tulla ikinä ymmärtämään riittävästi toisiamme. Meni varmaan pari viikkoa, kun taas olin "hylätty" ja ignoorattu. Lopetin suhteen suoraviivaisesti. Vieläkin joskus ihmettelen kun odotukset olivat korkella hänen suhteen ja kaikki meni ihan joksikin muuksi, miten olinkin niin väärässä.

Epäilin tuossa suhteessa että vika löytyy minun korvien välistä, olen liian herkkä ja pelkään hylätyksi tulemista jne. Nyt kun olen hyvässä parisuhteessa ja vaikka toinen joutuu olemaan pitkiäkin aikoja poissa, niin tunnen kuitenkin oloni rakastetuksi.  

Sen kun osaisikin tunnistaa, milloin on kyse oman pään viiraamisesta ja milloin se toinenkin voisi jotain petrata. Toisaalta mielestäni hyvässä suhteessa tällaisia ei tarvitse edes pohtia. Joskus olosuhteet aiheuttavat omat lisähankaluutensa mutta uskon että silloinkin molemmat voivat halutessaan toimia siten, että kummallakin on rakastettu olo eikä koko ajan tule p*skaa niskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ei nyt selviä että asutteko yhdessä vai ette? Jos asutte niin eikun vain uuden asunnon etsintä ensimmäiseksi. Sitten kun olet sen löytänyt niin ilmoitat siitä puolisollesi,ja sanot milloin muutat. Ei siinä auta oikein muu kuin pistää ne tunteet narikkaan ja niinsanotusti ottaa hanskat kauniiseen käteen ja toimia. Muuten et oikeasti pääse ikinä irti. Jos ette asu yhdessä niin se itse eroaminenhan on loppujem lopuksi helppoa. Vaikka puhelimessa sanoo että tämä oli tässä. Mene itse vaikka toiselle paikkankunnalle ottamaan hajurakoa jos tuntuu että on heikko mieli. Ystävät ja perhe apuun tässä!

Et ollenkaan neuvonut miten itse eroprosessi. (Et varmaan tiedä). Tuonhan nyt osaa lapsikin silmät kiinni. Entä mieli, henkinen puoli?

Olihan tuossa hyviä konkreettisia ohjeita jotka kuuluvat eroprosessiin. Ensin tulee ymmärrys että tämä oli tässä enkä muuta voi. Sen jälkeen asunnon etsintä ja/tai eron hakeminen (jos olette naimisissa). Omien kamojen siirto omaan asuntoon ja siitä alkaa se henkisen puolen hoito. Siellä omassa asunnossa huomaa riittävänsä ja olevansa hyvän kohtelun arvoinen. Kukaan ei ole ramppaamassa ovesta ulos ja sisään, aikatauluja ei tarvitse yrittää sumplia kenenkään kanssa, kukaan ei mökötä/murjota samassa tilassa jne. Saa olla omassa rauhassa ja miettiä mikä riittää tai ei riitä. Paras ohje on poissa silmistä, poissa mielestä. Aika auttaa kaikkeen, heti ei helpota, mutta ajan kanssa.