Kokemus parisuhdeterapiasta

Käytiin eilen miehen kanssa parisuhdeterapiassa ja täytyy kyllä sanoa, että kyseinen naishenkilö voisi kahteen kertaan miettiä että onko oikealla alalla ja tarvitsitseeko hän itse terapiaa.

Mentiin ajallaan paikalle. Olin huonolla tuulella mieheni takia, koska hän oli taas törttöillyt enkä vaan jaksa aina ymmärtää. Mieheni puolestaan oli hyvällä tuulella, koska viimeiset kuukaudet olen ollut häntä kohtaan todella kannustava. Toisin sanoen hänellä on ollut helpommat oltavat parisuhteessa.

Alettiin keskustella naisen kanssa. Ensimmäiseksi nainen totesi, että minkä takia minulla on muistiinpanot mukana. Sanoin, että tykkään kirjata ylös jos tulee mieleen jotain tärkeitä asioita. Siihen hän totesi, että alitajunta kyllä muistaa asiat, jotka on muistamisen arvoista. En siihen kommentoinut mitään, koska tiedän kokemuksesta että muistiinpanojen hyvä puoli on siinä, että niihin voi palata aina myöhemmin. Muistiin ei jää väritettyä mielikuvaa.

Alettiin sitten käydä taustaamme läpi. Sanoin aika suoraan, että pari viimeistä kuukautta ovat olleet rankkoja koska mieheni on kaivannut erityisen paljon huolenpitoa. Kerroin, että kun tapasimme mieheni kärsineen ylipainosta ja runsaasta alkoholin käytöstä. Sanoin, että noista ajoista muistan vain jatkuvan väsymyksen ja tunteille ei ollut tilaa. Keskityin vain mieheni auttamiseen ja onnistuin siinä hyvin, koska nykyään hän on normaalipainoinen ja ei käytä alkoholia. En tiedä oliko tämä kommenttini tunteistani liikaa, niin nainen alkoi syyttää minua kuinka paha ja kurja nainen olen. Tämä mies on tässä äärimmäisen hyvä jne. Minä en kuulemma hymyile riittävästi ja saan hänetkin tuntemaan olonsa kurjaksi.

Sieltä tuli kaiken maailman kommenttia kuinka minun tulisi muuttaa itseäni. Hymyillä enemmän jne. Tässä vaiheessa mieheni alkoi puolustaa minua ja kertoi kuinka hyväsydäminen henkilö olen. Miehelle tilanne oli ristiriitainen, koska hän toisaaltaan sai kehuja mutta toisaalta hän ymmärsi, että nainen teki aika nopeita johtopäätöksiä.

Kaiken kaikkiaan hillitsin mieleni enkä jaksanut alkaa puolustaa itseäni. Olen kantapään kautta oppinut, että tämä ylitunteellinen naisihmistyyppi ei ymmärrä rationaalista puhetta lainkaan ja sitä, että minullakin on oikeus tuntea asioita vaikka ne eivät häntä miellytäkään. Loppuajasta muistan vain sumun enkä ymmärrä naisen puheesta enää mitään. Nukuin viime yön huonosti ja aamulla totesin, että minulla on oikeus olla oma itseni. Jos kaikki maailman ihmiset olisivat ylitunteellisia ja hymyilisivät koko ajan sekä tekisivät koko ajan nopeita lopputuloksia meiltä olisi jäänyt tekemättä aika monta hienoa keksintöä.