Lue keskustelun säännöt.
Miten tapaamisten sopiminen voi olla niin vaikeaa!?
24.07.2017 |
Olen tulla hulluksi erään läheisen kanssa.
Hänen kanssaan on nykyisin ihan mahdotonta sopia mitään menoja, kun hänelle tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa sopia jotakin ennakkoon edes päivä-pari etukäteen.
Jos ehdotan vaikka sunnuntaina, että "Hei, olisi kivaa nähdä! Tehtäisiinkö jotakin kivaa tiistaina tai keskiviikkona" niin hän ei voi suunnitella noin pitkälle. Kysyy mua usein itse todella lyhyellä varoitusajalla jonnekin ja , kun en voi lähteä, kuulen hänen äänestään ärsyynnyksen. Tämän läheisen käytös tuntuu jotenkin todella itsekkäälle, että hän ei voi joustaa ja emme voi miettiä yhdessä milloin molemmille kävisi vaan aina pitäisi menneä hänen ehdoillaan.Erityisesti, kun olen monta kertaa yrittänyt kauniisti sanoa, että en useinkaan voi lähteä jonnekin ihan extempore. Miten saisin tämän ihmisen ymmärtämään, että viettäisin hänen kanssaan todella mielelläni aikaa, mutta toivoisin edes muutaman päivän suunnittelua, niin että molemmat tulisivat toisiaan vastaan ja huomioisivat toisen muunkin elämän ja ihmissuhteet...
Kommentit (11)
Sano suoraan juuri tuo, mitä kirjoitit tänne. "Olet minulle tärkeä, viettäisin mielelläni aikaa kanssasi, mutta minun rytmini ja elämäntilanteeni on sellainen etten voi tavata usein niin lyhyellä varoitusajalla, kuin sinä haluaisit."
Tämän jälkeen, jos läheisesi ei ymmärrä tehdä suhteenne eteen myös töitä niin anna mennä menojaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti minulla on juuri kuvailemasi kaltainen naispuolinen ystävätär. Jotkut ihmiset vaan ovat todella itsekkäitä tuollaisissa arjen asioissa. Aina pitäisi nähdä silloin, kun häntä huvittaa, ja joo, ei voi tietenkään suunnitella. Ja siellä, missä hänelle on helpointa nähdä. Usein matkustan tunninkin häntä tapaamaan, ei koskaan toisin päin. Alkaa mitta olla täynnä!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se tuttu oppii, kun joka kerta vastaat, että mielelläni lähtisin, harmi, että en tiennyt tästä toissapäivänä. Nyt on jo sovittu jotain muuta.
Kokemuksesta sanon ettei välttämättä auta. Sano ihan suoraan, että asiaan on tultava muutos tai tapaamiskertanne harventuvat. Älä suostu tanssimaan toisen pillin mukaan, minä jaksoin toisen itsekkyyttä ihan liian kauan. Toinen pompottaa, kun annat sen pompottaa. Jos haluaa nähdä sinua saa tehdä sen eteen jotain, älä suostu moiseen!
Ihmiset ovat ap erilaisia. Osa tykkää suunnitella ja sopia etukäteen ja kokee ex tempore -jutut inhottaviksi ja mahdottomiksi.
Osa taas karttaa etukäteen sopimista, ja rakastaa sitä, että aamulla voi päättää, mitä sinä päivänä voi tehdä.
Minusta kuulostaa, että olette ap kumpikin yhtä itsekkäitä. Itsekään et halua joustaa tuosta tottumuksestasi suunnitella etukäteen.
Mitäpä jos hakisitte kuitenkin nyt kompromissia. Sopisitte vaikkapa päivän etukäteen, mutta sovitte vasta samana päivänä kellonajan ja sen, mitä teette? Tai sovitte etukäteen, mutta sovitte samalla, että tapaamista SAA lykätä matalalla kynnyksellä.
Itse olen enemmän tuollainen ex tempore -tyyppi, koen aikatauluttamisen stressaavaksi jo siksikin, että teen epäsäännöllistä vuorotyötä ja lapsilla on kumminkin säännöllisiä harrastuksia. Omia hupimenojani en enää sitten millään haluaisi lyödä etukäteen lukkoon, vaan tehdä sitä, mitä milloinkin jaksan ja mikä huvittaa. Toki tästä tingin jossakin määrin läheisteni takia, mutta tosiaan yhtä hyvin voi kysyä, miksi te aikatauluttajat ette voi tinkiä ja vaihtaa suunnitelmia joskus lennosta?
Siskoni on tyyppi, joka haluaa päättää viikonloppunsa ja juhlapyhänsä jo puoli vuotta etukäteen. Jos häneltä kysyy, miksei hänelle sovi vaikkapa lähteä lyhyellä varoitusajalla katsomaan yhdessä vanhempiamme, vastaus on ihan yhtä lailla huttua kuin minun "ei vaan huvita, enkä tiedä mitä teen silloin" (jos hän haluaa sopia noita kuukautta aiemmin). Paras on ollut että "olen suunnitellut silittäväni tämän illan pyykkiä". Ihan kuin se olisi oikeasti pakko tehdä just silloin.
Eli sen kummemmin rationaalisia syitä ei ole meillä kummallakaan tapohimme, ne ovat mieltymyksiä ja ihan YHTÄ ITSEKKÄITÄ molemmat. Sovitellaan ja haetaan kompromissia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja alapeukku koska...?
Koska en pidä ap:n tulkinnasta, että hänen mieltymyksensä on vain normaali ja universaali ja läheisen mieltymys on "itsekkyyttä". Kyse on erilaisista tavoista elää, ei itsekkyydestä.
6
Puhu hänen kanssaan. Tai kirjoita vaikka sähköposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat ap erilaisia. Osa tykkää suunnitella ja sopia etukäteen ja kokee ex tempore -jutut inhottaviksi ja mahdottomiksi.
Osa taas karttaa etukäteen sopimista, ja rakastaa sitä, että aamulla voi päättää, mitä sinä päivänä voi tehdä.
Minusta kuulostaa, että olette ap kumpikin yhtä itsekkäitä. Itsekään et halua joustaa tuosta tottumuksestasi suunnitella etukäteen.
Mitäpä jos hakisitte kuitenkin nyt kompromissia. Sopisitte vaikkapa päivän etukäteen, mutta sovitte vasta samana päivänä kellonajan ja sen, mitä teette? Tai sovitte etukäteen, mutta sovitte samalla, että tapaamista SAA lykätä matalalla kynnyksellä.
Itse olen enemmän tuollainen ex tempore -tyyppi, koen aikatauluttamisen stressaavaksi jo siksikin, että teen epäsäännöllistä vuorotyötä ja lapsilla on kumminkin säännöllisiä harrastuksia. Omia hupimenojani en enää sitten millään haluaisi lyödä etukäteen lukkoon, vaan tehdä sitä, mitä milloinkin jaksan ja mikä huvittaa. Toki tästä tingin jossakin määrin läheisteni takia, mutta tosiaan yhtä hyvin voi kysyä, miksi te aikatauluttajat ette voi tinkiä ja vaihtaa suunnitelmia joskus lennosta?
Siskoni on tyyppi, joka haluaa päättää viikonloppunsa ja juhlapyhänsä jo puoli vuotta etukäteen. Jos häneltä kysyy, miksei hänelle sovi vaikkapa lähteä lyhyellä varoitusajalla katsomaan yhdessä vanhempiamme, vastaus on ihan yhtä lailla huttua kuin minun "ei vaan huvita, enkä tiedä mitä teen silloin" (jos hän haluaa sopia noita kuukautta aiemmin). Paras on ollut että "olen suunnitellut silittäväni tämän illan pyykkiä". Ihan kuin se olisi oikeasti pakko tehdä just silloin.
Eli sen kummemmin rationaalisia syitä ei ole meillä kummallakaan tapohimme, ne ovat mieltymyksiä ja ihan YHTÄ ITSEKKÄITÄ molemmat. Sovitellaan ja haetaan kompromissia!
Kyllä minä olen yrittänyt joustaa, jopa siinä määrin, että jätän viikkooni välillä "tyhjiä" päiviä enkä sovi muiden kanssa mitään tai tee omia suunnitelmia siltä varalta, että tätä minulle tärkeää ihmistä sattuisi huvittaa tehdä ko. päivänä jotain. Juuri siksi koen hänen olevan itsekäs ettei hän voi tulla vastaan. Siitä syystä olen kiukustunut tähän tilanteeseen. Ymmärrän todella hyvin, että ihmisiä ja mieltymyksiä on erilaisia. Juuri se onkin alkanut vaan rassaamaan, että asiassa ei voida tehdä kompromisseja. Ja ennen kaikkea ärsyttää suunnattomasti se, että tuo ihminen loukkaantuu ja piikittelee, jos en lähde hänen kanssaan jonnekin yhtäkkiä. Ihan ok sitten ettei voida sopia mitään etukäteen, mutta ei hän oi mielestäni silloin odottaakaan, että saa minusta seuraa tuosta noin vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat ap erilaisia. Osa tykkää suunnitella ja sopia etukäteen ja kokee ex tempore -jutut inhottaviksi ja mahdottomiksi.
Osa taas karttaa etukäteen sopimista, ja rakastaa sitä, että aamulla voi päättää, mitä sinä päivänä voi tehdä.
Minusta kuulostaa, että olette ap kumpikin yhtä itsekkäitä. Itsekään et halua joustaa tuosta tottumuksestasi suunnitella etukäteen.
Mitäpä jos hakisitte kuitenkin nyt kompromissia. Sopisitte vaikkapa päivän etukäteen, mutta sovitte vasta samana päivänä kellonajan ja sen, mitä teette? Tai sovitte etukäteen, mutta sovitte samalla, että tapaamista SAA lykätä matalalla kynnyksellä.
Itse olen enemmän tuollainen ex tempore -tyyppi, koen aikatauluttamisen stressaavaksi jo siksikin, että teen epäsäännöllistä vuorotyötä ja lapsilla on kumminkin säännöllisiä harrastuksia. Omia hupimenojani en enää sitten millään haluaisi lyödä etukäteen lukkoon, vaan tehdä sitä, mitä milloinkin jaksan ja mikä huvittaa. Toki tästä tingin jossakin määrin läheisteni takia, mutta tosiaan yhtä hyvin voi kysyä, miksi te aikatauluttajat ette voi tinkiä ja vaihtaa suunnitelmia joskus lennosta?
Siskoni on tyyppi, joka haluaa päättää viikonloppunsa ja juhlapyhänsä jo puoli vuotta etukäteen. Jos häneltä kysyy, miksei hänelle sovi vaikkapa lähteä lyhyellä varoitusajalla katsomaan yhdessä vanhempiamme, vastaus on ihan yhtä lailla huttua kuin minun "ei vaan huvita, enkä tiedä mitä teen silloin" (jos hän haluaa sopia noita kuukautta aiemmin). Paras on ollut että "olen suunnitellut silittäväni tämän illan pyykkiä". Ihan kuin se olisi oikeasti pakko tehdä just silloin.
Eli sen kummemmin rationaalisia syitä ei ole meillä kummallakaan tapohimme, ne ovat mieltymyksiä ja ihan YHTÄ ITSEKKÄITÄ molemmat. Sovitellaan ja haetaan kompromissia!
Kyllä minä olen yrittänyt joustaa, jopa siinä määrin, että jätän viikkooni välillä "tyhjiä" päiviä enkä sovi muiden kanssa mitään tai tee omia suunnitelmia siltä varalta, että tätä minulle tärkeää ihmistä sattuisi huvittaa tehdä ko. päivänä jotain. Juuri siksi koen hänen olevan itsekäs ettei hän voi tulla vastaan. Siitä syystä olen kiukustunut tähän tilanteeseen. Ymmärrän todella hyvin, että ihmisiä ja mieltymyksiä on erilaisia. Juuri se onkin alkanut vaan rassaamaan, että asiassa ei voida tehdä kompromisseja. Ja ennen kaikkea ärsyttää suunnattomasti se, että tuo ihminen loukkaantuu ja piikittelee, jos en lähde hänen kanssaan jonnekin yhtäkkiä. Ihan ok sitten ettei voida sopia mitään etukäteen, mutta ei hän oi mielestäni silloin odottaakaan, että saa minusta seuraa tuosta noin vaan.
Tämä edellinen kirjoittaja oli siis Ap. Sinulle vielä, joka kirjoitit ihmisten erilaisuudesta, niin juuri tuollainen joustaminen puoleltasi kuulostaa tosi hyvältä, että päätätte päivän, mutta muu jää auki. Perumisesta en suutu myöskään - se on ok silloin tällöin. Juuri noin voisin ja haluaisin tehdä kompromisseja, mutta tämän läheisen kanssa se on hirveän taistelun takana - ja aina siitä seuraa välien selvittely ja mökötys. Arrrgh. Miksi ei vain voitaisi tulla vastaan toisiamme, sitä tässä tuskastelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat ap erilaisia. Osa tykkää suunnitella ja sopia etukäteen ja kokee ex tempore -jutut inhottaviksi ja mahdottomiksi.
Osa taas karttaa etukäteen sopimista, ja rakastaa sitä, että aamulla voi päättää, mitä sinä päivänä voi tehdä.
Minusta kuulostaa, että olette ap kumpikin yhtä itsekkäitä. Itsekään et halua joustaa tuosta tottumuksestasi suunnitella etukäteen.
Mitäpä jos hakisitte kuitenkin nyt kompromissia. Sopisitte vaikkapa päivän etukäteen, mutta sovitte vasta samana päivänä kellonajan ja sen, mitä teette? Tai sovitte etukäteen, mutta sovitte samalla, että tapaamista SAA lykätä matalalla kynnyksellä.
Itse olen enemmän tuollainen ex tempore -tyyppi, koen aikatauluttamisen stressaavaksi jo siksikin, että teen epäsäännöllistä vuorotyötä ja lapsilla on kumminkin säännöllisiä harrastuksia. Omia hupimenojani en enää sitten millään haluaisi lyödä etukäteen lukkoon, vaan tehdä sitä, mitä milloinkin jaksan ja mikä huvittaa. Toki tästä tingin jossakin määrin läheisteni takia, mutta tosiaan yhtä hyvin voi kysyä, miksi te aikatauluttajat ette voi tinkiä ja vaihtaa suunnitelmia joskus lennosta?
Siskoni on tyyppi, joka haluaa päättää viikonloppunsa ja juhlapyhänsä jo puoli vuotta etukäteen. Jos häneltä kysyy, miksei hänelle sovi vaikkapa lähteä lyhyellä varoitusajalla katsomaan yhdessä vanhempiamme, vastaus on ihan yhtä lailla huttua kuin minun "ei vaan huvita, enkä tiedä mitä teen silloin" (jos hän haluaa sopia noita kuukautta aiemmin). Paras on ollut että "olen suunnitellut silittäväni tämän illan pyykkiä". Ihan kuin se olisi oikeasti pakko tehdä just silloin.
Eli sen kummemmin rationaalisia syitä ei ole meillä kummallakaan tapohimme, ne ovat mieltymyksiä ja ihan YHTÄ ITSEKKÄITÄ molemmat. Sovitellaan ja haetaan kompromissia!
En ole Ap, mutta myös minä koen sen ettei asioista voida sopia mitään itsekkääksi.
Juuri tuo boldaamani kohta kiteyttää sen, minkä koen itsekkääni tämän kaltaisessa käyttäytymisessä. Että MINÄ päätän, mitä MINUA HUVITTAA tänään tehdä - huvittaako nähdä ystävää vai ei, toinen saa odottaa tai joutuu vastaavasti muuttamaan omia suunnitelmiaan toisen takia. Vai hyväksytkö ja ymmärrätkö sitten, jos toinen sanoo ei, kun kysyt samana päivänä jonnekin? Ymmärrätkö sinä silloin, jos toista ei huvitakaan tai hän ei voi nähdä, kun kysyt jonnekin? Vai pitääkö toisen silloin mielestäsi laittaa omat jutut sivuun takiasi? Eikö tasapuoliseen ystävyyteen kuulu se, että nähdään silloin, kun molemmille hyvin sopii - ja on vastuullista ja aikuista katsoa sitä aikaa vähän yhdessä? Toki joustavasti puolin ja toisin. Välillä voi molemmat joustaa.
Kyllä se tuttu oppii, kun joka kerta vastaat, että mielelläni lähtisin, harmi, että en tiennyt tästä toissapäivänä. Nyt on jo sovittu jotain muuta.