montako tuntia 1½kk vauva voi olla syömättä?
minulla on 7vko vauva, joka voi olla välillä jopa 6 tuntia syömättä siis aamupäivästä.
esimerkiksi tänään, yöllä söi kahden jälkeen ja neljän jälkeen, luonnollisesti tarjosin hänelle aamulla seitsemän jälkeen tissiä, kun hän oli herännyt, mutta ei huolinut, jonka jälkeen tyttö meni nukkumaan klo 8.30 eikä huolinut silloinkaan tissiä.
äsken sitten herännyt tyytyväisenä, mutta ei nälkäisenä.
onko normaalia?
Kommentit (6)
Mun mielestä ei ole tarpeen enää 7vk herätellä. Käsitin itse, että pientä pitää aluksi herätellä syömään sen vuoksi, että maito nousis rintoihin ja pikkuinen oppisi imemään. Jos lapsi kuitenkin syö ihan hyvin silloin kun syö ei kai sitä tarvi herätellä. Itselläni on 7kk lapsi joka oli kanssa 1-2kk monta tuntia syömättä. saattoi nukkua päivälläkin jopa 6h unia.. Olin kanssa huolestunut saako riittävästi ruokaa, mutta hyvin on kasvanut vaikken herätellytkään! Muutenkin lapseni on syönyt aina vähemmän kuin ikätoverinsa, ons e myös huomattavasti kevyempikin. Silti ihan mittojen mukaan kasvanut. :) Et ei kannata turhaan murehtia. Meillä toimi sääntö että lapsi syö silloin kun haluaa. Jos kerran muuten on ihan iloinen, ettei itke paljoa niin ei mitään hätää! :)
murehdin itsekin asiaa paljon, mutta vanhempien viisas neuvo: Terve lapsi tietää kyllä itse koska haluaa ruokaa.
" harvoin" syövä tyttö eli ihan jopa vastasyntyneestä lähtien on imetyksen väli ollut useimpia tunteja. Toki joskus ollut tiheän imun kausia, mutta pääasiassa siis syönyt vain harvoin, mutta ollut silti tyytyväinen ja 5kk neuvolassa yli 7,5kg pelkällä rintamaidolla...Joten kyllä vauva tietää milloin syödä jos vain terve on =)))
Jos vauva kasvaa normaalisti ja on terve, ei huolta. Meillä poika on alusta asti pitänyt pitempiä välejä öisin, joskus päivisinkin. En tarkkaan muista milloin oli ekat 7-8 tunnin syöttövälit öisin mutta suunnilleen tuossa iässä ne alkoivat. Nyt on taas syönyt välillä kolmenkin tunnin välein. Siis vaihtelee. Päivisin on ollut ehkä max 5 tuntia väliä. Lapsetkin ovat yksilöitä. Ja uni on lapselle myös erittäin tärkeä, enkä menisi sitä turhaan häiritsemään. Tässäkin kai pätee, että mikä itsestä tuntuu hyvältä lapselle.
Meillä on tytöllä ollut säännöllinen rytmi jo 3 viikkoisesta, ei ole paljon muuttunut kun on nyt 6 viikkoa. Tyttö syö 5 kertaa päivässä: klo 8, 11, 16, 19(-21), 5. Eli pisin syöttöväli on tuommoiset 8 tuntia, joskus syö yöllä yhden kerran enemmän, siinä 2-3 maissa, yleensä ei. Tunnin kerrallaan on hereillä syödessään ja melkein se koko tunti menee syömiseen, pullosta ottaa 90-130ml kerrallaan ja illalla on hereillä pari tuntia ja silloin tankkaa n. 200ml.
Kannattaa vaan olla tyytyväinen jos vauva nukkuu hyvin. Ei tuon ikäistä enää tarvi herätellä kesken unien syömään. Itse olen aikoinaan nukkunut 2 viikkoisesta asti 10-12 tunnin yöunia. Lienee siis geeneissä :D
Itse tappelin jo sairaalassa hoitajien kanssa, kun paasasivat lapsen " liian pitkistä" syöttöväleistä. Sanoin, että sitten kun kertovat hyvän syyn miksi lapsi pitäisi herättää, niin sen teen. Selittelivät vaan jotain siitä, miten lapsi saattaa saada nälkä raivarin ja sitä on sitten vaikeampi saada syömään. Mielestäni jokainen tuntee lapsensa ja jos lapsi suostuu helposti rinnalle pitkänkin välin jälkeen, niin antaa lapsen nukkua. Tietenkin jos lapsen kasvussa on jotain häikkää, niin sitten useampia syöttöjä. meillä poika 3kk ja 7kg, joten ei ainkaan ole saanut liian vähän ruokaa... :)
Kyllä se varmaan on normaalia, että toiset vauvat syö useamman tunnin välein. Itse kuitenkin tilanteessasi yrittäisin herätellä vauvaa syömään noin neljän tunnin välein. Noin pienelle ei tee hyvää olla syömättä kuutta, seitsemää tuntia. Itselleni sairaalassa neuvottiin herättämään syömään neljän tunnin välein ja se ainakin meillä toimi. Nyt tyttö 3 kuukautta ja syö päivisin 1-2 tunnin välein ja illat puolen tunnin välein.