Kosinnan odottaminen

En minä mitään kosintaa odota, mutta kyllä useamman vuoden seurustelun ja sopuisan yhdessä asumisen jälkeen voi odottaa, että molemmat ovat sitoutuneita suhteeseen. Se tosin ei vaadi naimisiinmenoa, vaikka sekin on kyllä meillä tulevaisuuden haaveena, jahka rahat riittävät pienimuotoiseen hääjuhlaan. Hätäkös tässä... Ja näistä asioista siis keskustellaan YHDESSÄ, ei niin, että itse odottaisin miehen joku päivä polvistuvan eteeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurustelun aloittamisesta vuoden päästä pitäisi jo kosia. Yli puoltatoista vuotta en odottaisi.

Miksi tämä on saanut niin paljon miinuksia?

Minusta seurustelun tarkoitus on selvittää, sovitaanko yhteen, ja vasta kun siitä ollaan varmoja niin mennään naimisiin. Jos itse olisin avioitunut jokaisen seurustelueksäni kanssa vuoden-puolentoista sisällä, niin minulla olisi takanani jo neljä avioeroa.

Mitä avauskysymykseen tulee, niin en odottele kosintaa. Jos jossain vaiheessa alkaa tuntua siltä, että haluaisin avioliittoon (tai edes avoliittoon) niin osaisin kyllä ottaa asian itse puheeksi.

Kyllä minunkin mielestäni seurustelun tarkoituksena on selvittää, sovitaanko avioliittoon.

Mutta mielestäni vuodessa kyllä ehtii käymään tarvittavat asiat läpi. Voi ottaa ihan tavoitteeksi käydä vaikkapa avioliitto-kirjan kautta kysymyksiä läpi ja toiveita yhteiselämälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurustelun aloittamisesta vuoden päästä pitäisi jo kosia. Yli puoltatoista vuotta en odottaisi.

Miksi tämä on saanut niin paljon miinuksia?

Alle kahdessa vuodessa ei kannattaisi edes suostua.

Miksi ei? Minun mieheni kosi minua puolen vuoden seurustelun jälkeen. Kavereita olimme olleet vuoden ennen seurustelua. Nyt olemme olleet yli 20 v naimisissa, enkä tiedä, miksi myöhemmin naimisiin meno olisi ollut fiksumpaa.

Kyllä nuo kahdeksan vuoden odotuttajat kuulostavat minusta pahemmalle. Jos ei kahdessa vuodessa tiedä, haluaako elää yhdessä toisen kanssa, ei se siitä miksikään muutu. Sitten vaan jossain vaiheessa todetaan, ettei parempaakaan löytynyt.

En ole vielä kyllästynyt odottelemaan, 17v yhdessä.... Eikä sitä kosintaa varmaan koskaan tule, sen verran on asiaa sivuttu että kumpikaan ei aio olla asiassa aloitteellinen. Voin mennä naimisiin jos mies hoitaa maistraattivihkimisen järjestelyt ja sama miehellä. Pakolliset kuviot hoidetaan, esim lapselle ilmoitettiin nimi ja testamentti on tehty mutta turhanpäiväisyyksiin ei viitsi tuhlata aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauanko te olette/ olisitte olleet valmiita oottamaan sitä, että mies kosii teitä?

Ei tarvitse kosia ollenkaan, naimisiin meneminen ei ole tärkeää. Ollaan oltu kihloissa nyt neljä vuotta, ja sillä voidaan mennä vaikka loppuelämä.

Olette lupautuneet menemään naimisiin, mutta ette aio sitäpuhua tehdä tai pidä sitä edes tärkeänä? Aika outoa.

Ei olla lupauduttu, päinvastoin, olemme sopineet, että emme ole menossa naimisiin. Meille kihloissaolo sopii hyvin, emme ole uskovaisia.

Yövieras - Night Guest kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauanko te olette/ olisitte olleet valmiita oottamaan sitä, että mies kosii teitä?

Ei tarvitse kosia ollenkaan, naimisiin meneminen ei ole tärkeää. Ollaan oltu kihloissa nyt neljä vuotta, ja sillä voidaan mennä vaikka loppuelämä.

Olette lupautuneet menemään naimisiin, mutta ette aio sitäpuhua tehdä tai pidä sitä edes tärkeänä? Aika outoa.

Ei olla lupauduttu, päinvastoin, olemme sopineet, että emme ole menossa naimisiin. Meille kihloissaolo sopii hyvin, emme ole uskovaisia.

Teitä ei sitten häiritse, että kuolemanne jälkeen joudutte ikuiseen kadotukseen? Nyt on kiva paneskella avioliiton ulkopuolella, mutta kun vietätte iäisyytenne helvetin liekeissä, voi mieli muuttua. Silloin se on kuitenkin MYÖHÄISTÄ. Kannattaa tehdä se parannus nyt, käydä rippikoulu ja mennä naimisiin. Suosittelen Jehovan todistajien lehtiä, niissä on tosi hyvin kuvitettu, mikä ero iankaikkisen elämän ja iankaikkisen kadotuksen välillä on.

Omalla kohdallani avioliittoajatukset ovat alkaneet lisääntyä noin puoli vuotta sitten ja samoin odotukset kosinnasta. Olemme olleet yhdessä 6 vuotta ja jutelleet kummankin haaveista ja odotuksista. Avomiehellä ei ole kiirettä naimisiin, koska hänen mielestään mehän "olemme jo käytännössä naimisissa", tarkoittaen yhdessä elämäämme arkea.  Yleisestikään hänellä ei ole kiire mihinkään, ja nauttii elämästä tässä ja nyt. :D Hän on kuitenkin ymmärtänyt perustelujani siitä, miksi itse koen ihan oikean avioliiton tärkeänä, ja on ollut joistakin seikoista saamaa mieltä kanssani, eikä varsinaista estettä ole avioliitolle kertonut. Olen itse kertonut olevani valmis sitoutumaan meidän yhteiseen elämään ja avioliittoon ja myös lapsista on puhuttu. Keskustelut ovat olleet enemmän omasta aloitteestani alkaneita, ja selkeästi minulle tämä naimisiinmeno on tärkeämpää, vaikka toinenkin on ajatukselle myönteinen. Periaatteesta itse toivoisin, että kosinta (eli se ihana kysymys Tulisitko Vaimokseni) tulisi mieheltä vielä tämän vuoden puolella, sillä keskusteluja ollaan kuitenkin käyty jo kauan. Ja se, että mies kosisi, tarkoittaisi minulle sitä, että nyt hänkin on oikeasti pureskellut asiaa ja ITSE HALUAA sitoutua virallisesti. En haluaisi tuntea yksin "vetäväni" parisuhdettamme eteenpäin seuraavaan askeleeseen, vaan nyt antaa miehelle myös mahdollisuuden olla itse se aktiivinen osapuoli. Toki, jos sitä odotettua kysymystä ei ala kuulua ja odottelu alkaa käydä mielenterveydelle, täytyy miettiä suunnitelma B. :P