Lue keskustelun säännöt.
Tylsän tyypin kanssa naimisissa
22.07.2017 |
Olen joutunut vuosien mittaan myöntämään, että valitsin aikanaan vääränlaisen kumppanin. Halusin kiltin miehen ja tulin valinneeksi samalla myös supertylsän. Nyt on lapsia eikä suhteesta pääsen noin vain pois. Mies on aina kotona eikä hänellä ole mitään harrastuksia tai menoja. Hän käy töissä ja vapaa-aika sujuu netissä pörräten ja nukkuen. Hänellä ei ole varsinaista ystäväpiiriä tai jos onkin nämä haluavat vain, että mies tulee esimerkiksi pelaamaan heidän kanssaan yöksi tai heille sopivana aikana. Mies on epäsiisti ja huono lähtemään minnekään. Kaikki matkustelu ja muu menee riidan kautta, sillä hän alkaa aina lähdön hetkellä puuhailla jotain omiaan. Äitinsä on ainoa johon hän pitää aktiivisesti yhteyttä. He tekstailevat tiuhaan ja äiti on ainoa henkilö, jonka takia hän siivoaa kotona jos tämä on tulossa vieraisille. Olen kuoliaaksi tympääntynyt, mutta pienten lasten takia ei voi tehdä radikaaleja muutoksia. Minulla on kavereita joilla on vastaavia tylsimyksiä kumppaneina ja selviytymistaktiikka on tehdä kaikki itse. En kuitenkaan nauti siitä, että olen koko ajan kaikesta vastuussa. Olisi kiva jakaa elämä jonkun kanssa.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä, jos lapset katselevat reissusi aikana lastenohjelmia? Mitä väliä, jos kämppä on sekaisin tullessasi matkalta. Kaikkea ei voi saada. Suhteellisuus.
Tämä. Antaa niiden miesten olla lasten kanssa omalla tavallaan. Ei ne siitä rikki mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävien puute on minustakin outoa. En ole saanut selville mitä tässä on takana. Mies väittää, ettei viihdy ihmisten kanssa, mutta jos minulla on oma ystävä kylässä niin aina hän rynnii puhumaan omista kiinnostuksen kohteistaan. Selkeästi kaipaa ihmisiä, joiden kanssa puhua elokuvista yms. En halua, että lapseni kasvavat moiseen yksinäisyyteen ja eristäytyvät muista. Laiskuutta olen myös epäillyt, sillä mies keskittymishäiriö ei tarkoita, että heittää tavaransa lattialle tai ei osaa huolehtia ympäristöstään. Lasten hankkiminen tuo kaikki nämä asiat pinnalle, en suosittele. ap
Etkö säkään keskustele miehes kanssa, jos sillä on noin tarve pulinoida kuitenkin sun kavereiden kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Plussaa, se käy töissä, ei käy vieraissa, viihtyy kotona ja pärjää lasten kanssa, kunhan käsket pärjätä. Keksi joku jännä harrastus. Joo aina ei saa kaikkea, mutta ehkä sulla on jotain hyvinkin.
Apua. Tämäkö on se parisuhteen standardi lisääntyjille? :D Ei petä, jumittaa kotona ja pitää lapset hengissä?
Luojan kiitos olen lapseton. En katselisi tuollaista tyyppiä päivääkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Plussaa, se käy töissä, ei käy vieraissa, viihtyy kotona ja pärjää lasten kanssa, kunhan käsket pärjätä. Keksi joku jännä harrastus. Joo aina ei saa kaikkea, mutta ehkä sulla on jotain hyvinkin.
Apua. Tämäkö on se parisuhteen standardi lisääntyjille? :D Ei petä, jumittaa kotona ja pitää lapset hengissä?
Luojan kiitos olen lapseton. En katselisi tuollaista tyyppiä päivääkään.
Jep, ihan kaamean kuuloista, mutta sitä se tarkoittaa, että pitää asettaa lapsen tarpeet omien edelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Pärjääminen" oli ehkä vahvasti kuvattu, mutta olisivat kotona koko ajan ja katsoisivat lastenohjelmia. Kotiin tullessani koti olisi hävityksen kauhistus. Mies ei tee mitään kotitöitä, kun on lasten kanssa tai makoilee tietokoneella kun he pörräilevät ympäriinsä. Vanhempi on jo omatoiminen, mutta pienempi on vasta taapero. Miehellä on keskittymishäiriö, joten on paljon asioita joita hän selittää tällä. Hän ei kykene lapsiperheen arjen sujumisen mahdollistavaan ennakoimiseen. ap
Tarkkaavaisuushäiriö ei ole mikään selitys. Arki on haastavampaa kuin normaalilla ihmisellä,mutta onnistuu kyllä kun niin haluaa ja opettelee. Ennakointihan on täysin opeteltavissa oleva taito.
T. Tarkkaavaisuushäiriöinen vanhempi
Asia on just näin.
Eikä ongelma - se "keskittymishäiriö" - voi olla kovin paha jos keskittyminen kuitenkin onnistuu kun asia on mieleinen (netissä roikkuminen) ja ennakointikin kun motivaatio on kohdallaan (siivoaminen ennen äitinsä vierailuja).
Vaikuttaa pikemminkin mukavuudenhalulta (ja puhtaalta laiskuudelta), roolilta johon mies on solahtanut ajan kanssa. Ja jos käyttäytymismalli on mielestäsi korostunut tai jopa kokonaan alkanut vasta lasten syntymän myötä, miettisin tarkoin olenko ollut itse siihen myötävaikuttamassa?
Eihän se mies ota vastuuta eikä osoita oma-aloitteisuutta lasten hoidon ja kotitöiden suhteen ellet koskaan ole mitään vaatinut. Tai edes luottanut siihen että lasten oma isä (!!) heidän kanssaan pärjäisi.
Aloita jättämällä heidät keskenään aluksi muutamaksi tunniksi, lisäten aikaa vähitellen. Anna vastuuta: poissaollessasi mies huolehtikoon lasten ruokailusta ja jostakin muusta asiasta myös; ulkoilusta, päiväunista, leikki- ja lukutuokiosta voi aloittaa. Ensin yhdestä asiasta, vähitellen yhä isommista kokonaisuuksista, kunnes hahmottaa OMIEN LASTENSA tarpeet sekä päivän/koko vuorokauden rakenteen.
Ja keskustelkaa!
Nosta kissa pöydälle ja puhu suoraan nämä samat asiat kuin nyt meille.
Älä kuitenkaan syyllistä vaan korosta mitä liitossanne on hyvää, mitä miehessä arvostat - mutta kerro lisäksi mitä toivoisit: hänen olevan enemmän läsnä, toimivan osana perhettä myös suunnittelussa ja organisoinnissa tms.
Kysy myös onko mies ITSE tyytyväinen nykytilaan, onko hän kaivannut missään vaiheessa muutosta? Oletko sinä käyttäytynyt miehen toivomalla tavalla, oletko ehkä hänen mielestään muuttunut, haluaisiko hän SINUN muuttuvan, toimivan toisin?
Älä siis luettele valmista puutelistaa, älä latele miehen "vikoja", äläkä missään nimessä uhkaa erolla - joka toteutuisi ellei MIES muutu.
Ota vastuu myös omasta käyttäytymisestäsi vaimona ja äitinä, ole rakentavana esimerkkinä siitä että positiivinen muutos on mahdollinen.
Mikäli mieheltä löytyy tahtotilaa, laatikaa yhteiset tavoitteet, yhteiset pelisäännöt.
Mieti miten voisit motivoida miestä, miten saat hänet tahtomaan muutakin kuin sitä notkumista koneella - tahtomaan osallistumista oman perheensä elämään.
Ja kun olette saaneet laadittua ne yhteiset pelisäännöt, sen jälkeen tehkää kompromisseja, hyväksykää toisenne sellaisena kuin olette, pohjimmiltanne.
Antakaa toisillenne tilaa. Ja luottamusta.
Ja jos se äiti on miehelle niin tärkeä, anna anoppisi olla miehen tukena kun jonakin päivänä sinne matkallesi lähdet - mutta ole avoin myös hänelle: kerro että olette perheenä vasta opettelemassa yhteisiä käytäntöjä, että on tärkeää miehen oppia itsenäistä vastuunottoa, mutta sinua rauhoittaisi kun tietäisit hänen "katsovan päältä" että pärjäävät...
....ja kyllä, tiedän hyvin: aina ei äärirehellisyys ole paras keino päästä tavoitteisiin, yleensä diplomatialla pärjää pidemmälle... ;>
Sincerely, add-äiti joka työn ohella nauttii kolmen pojan uusperhe-elämästä!
Tarkkaavaisuushäiriö ei ole mikään selitys. Arki on haastavampaa kuin normaalilla ihmisellä,mutta onnistuu kyllä kun niin haluaa ja opettelee. Ennakointihan on täysin opeteltavissa oleva taito.
T. Tarkkaavaisuushäiriöinen vanhempi