Mikä saa ihmisen vainoamaan exää tai ihastusta?

Vierailija kirjoitti:

Miehillä se on pillun himo.

Sitä saa muualtakin helpommalla kuin joltain vastahakoselta

Mustasukkaisuus, katkeruus, luonnehäiriö

Stalkkaajat on usein narsisteja tai läheisriippuvaisia, jotka ei halua päästää irti siitä uhristaan.

Usein vika on jättäjässäkin. Jätetään toinen ilman selityksiä, sanotaan, ettei halua puhua asiasta.

Jätetty on yhtenä kysymysmerkkinä, toinen ei suostu keskustelemaan mitä oikein tapahtui. Jätetyssä saattaa nousta voimakkaita tunteita, kun kokee tulleensa epäreilusti kohdelluksi. Ja ne tunteet saavat raivoamaan, että minähän olen ansainnut keskusteluyhteyden.

Kumppanin jättäminenkin on taitolaji. Ja kaikki eivät sitä osaa.

Vierailija kirjoitti:

Usein vika on jättäjässäkin. Jätetään toinen ilman selityksiä, sanotaan, ettei halua puhua asiasta.

Jätetty on yhtenä kysymysmerkkinä, toinen ei suostu keskustelemaan mitä oikein tapahtui. Jätetyssä saattaa nousta voimakkaita tunteita, kun kokee tulleensa epäreilusti kohdelluksi. Ja ne tunteet saavat raivoamaan, että minähän olen ansainnut keskusteluyhteyden.

Kumppanin jättäminenkin on taitolaji. Ja kaikki eivät sitä osaa.

Normaali ihminen osaa jättää tuon aikansa murehdittuaan omaan arvoonsa. Miten vainoaja luulee keskusteluyhteyden syntyvän sairaalloisesta painostuksesta kun vainottava kokee asiasta ahdistusta? Jopa vuosia vainotaan ja usein loppuu vasta käräjäoikeuden tuomiolla.

Ymmärsin näin, henkilö ajatteli jotain tapahtuneen minun takiani.  Että menetti maineensa.  Mihin hän tarvitsi niin ihmeellistä mainetta tästä ei ikinä puhuttu.

Totuus on ihminen on alhainen, stalkkausta on aina niin kauan kuin ihmisiäkin.  Yksi syy on juuri hienous, ei haluta hyväksyä tätä.  Vai mitä mieltä kun se vasta viime aikoina saatiin rikosnimikkeen alle.

Energinen ainakin ja näin ajatellen melko tervekin joka jaksaa satoja kilometrejä moisen takia.

Hengellinen selitys on riivaaja, ai niin taas se hienous, eihän noihin uskota.

Vierailija kirjoitti:

Stalkkaajat on usein narsisteja tai läheisriippuvaisia, jotka ei halua päästää irti siitä uhristaan.

Totta.

Ex-vaimossa aggressiivisesti roikkuva mies on sovinistinen, kömpelö ulosanniltaan, misogyyni, itseääntoistava patologinen syyttelijä ja viranomaisille soitteleva paranoidi,

lisäksi useimmiten impotentti.

Sairaalloinen narsistinen persoonallisuushäiriöinen ihminen, joka kuvittelee omistavansa uhrinsa ja olevansa hänen yläpuolellaan ja oikeutettu mihin vain, hän uskoo uhrin olevan osa häntä itseään eikä erillinen ihminen.

Testosteroni.

Mikä ei ole minun ei saa olla jonkun toisen.

Vaikka joku toinen olisi fiksumpi, paremman näköinen jne. jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein vika on jättäjässäkin. Jätetään toinen ilman selityksiä, sanotaan, ettei halua puhua asiasta.

Jätetty on yhtenä kysymysmerkkinä, toinen ei suostu keskustelemaan mitä oikein tapahtui. Jätetyssä saattaa nousta voimakkaita tunteita, kun kokee tulleensa epäreilusti kohdelluksi. Ja ne tunteet saavat raivoamaan, että minähän olen ansainnut keskusteluyhteyden.

Kumppanin jättäminenkin on taitolaji. Ja kaikki eivät sitä osaa.

Normaali ihminen osaa jättää tuon aikansa murehdittuaan omaan arvoonsa. Miten vainoaja luulee keskusteluyhteyden syntyvän sairaalloisesta painostuksesta kun vainottava kokee asiasta ahdistusta? Jopa vuosia vainotaan ja usein loppuu vasta käräjäoikeuden tuomiolla.

Vainoaja kokee yhteyden tunnetta, jos kohde vaikka vilkaisee olkansa yli tai alkaa kipittää nopeammin, kun havaitsee hiipparoijan, mikä tahansa reaktio kelpaa. Vainoaja lisäksi kokee oikeudekseen sen stalkkeroimisen, on vahva oikeutuksen tunne. Onneksi tuo puuhastelu on kriminalisoitu nykyään myös meillä.

Varmaan monista syistä. Riippuu ihmisestä ja tapauksesta. Joka tapauksessa järjetöntähän se on. Tapailin joskus naista, joka kertomustensa perusteella ei osannut jättää ketään miestä siististi. Todella rajujakin vastareaktioita ja ei hän silkkihansikkailla minuakaan (yllätys, yllätys) kohdellut. Jälkiviisaana voi sanoa, että pääsin sinisilmäisyydestä huolimatta onnekseni hyvin vähällä. Nykyinen nainen on hänen täydellinen vastakohta.

Minua stalkkasi sukulainen joka oli narsistinen ja läheisriippuvainen. Hän tunki ensin rajojen yli eikä sitten osannut päästää irti. Yritti syyllistämällä ja uhkailemalla pitää sen otteensa ja raivostui silmittömästi kun hänet torjuttiin. Alkoi se fyysinen stalkkaaminen, viestit ja tietty myös viranomaiskantelu.

Stalkkeriksi joutuu huomaamattaan, kun kohde leikkii kuumaa ja kylmää. Nautitaan ihailusta eikä haluta torjua egon nostattajaa selkeästi ja reilusti. Muille selitellään, ettei halua olla ilkeä.

Vierailija kirjoitti:

Minua stalkkasi sukulainen joka oli narsistinen ja läheisriippuvainen. Hän tunki ensin rajojen yli eikä sitten osannut päästää irti. Yritti syyllistämällä ja uhkailemalla pitää sen otteensa ja raivostui silmittömästi kun hänet torjuttiin. Alkoi se fyysinen stalkkaaminen, viestit ja tietty myös viranomaiskantelu.

Vainoaa, uhkailee, saa raivareita,

kantelee viranomaisille:

niin miehille tyypillistä.

Tämä on monen naisen ja yh-äidin arkipäivää.

tein vieroituksen ja alan oleen loppumetreillä. Ei enään soita ja viestejä voi pistää kuhan ei puhelinnumeroon.

Minut jätettiin tänä kesänä 3,5v suhteen jälkeen tekstarilla. Itse olisin halunnut erota naamakkain ja kuulla miksi toinen osapuoli ylipäänsä halusi erota. Mutta en saanut mitään keskusteluyhteyttä vastapuoleen.

Myönnän että ensimmäinen reaktioni oli kosto. Mieleni teki soittaa öisin häiriösoittoja, lähettää "haista paska"- tekstareita jne mutta en tehnyt niin koska en ole sellainen ihminen enkä antanut kostonhimon muuttaa minua ihmiseksi jollainen en haluaisi olla.

Nyt erosta on 6vkoa ja yhä toisinaan mietin miksi minut jätettiin mutta en tunne enää mitään tarvetta kostaa. Olen päästänyt irti ja jatkanut elämääni.

Summa summarum sanoisin että irtipäästäminen on se kaiken a ja o. Mutta ymmärrän tämän kokemuksen jälkeen että kostoon on todella helppo lähteä mukaan. Minulla onneksi se jäi vain mielikuviin joita en toteuttanut.

Hei täällä stalkkeri! En ole tosin ikinä uhkaillut tai ollut mitenkään aggressiivinen stalkattavaa kohtaan, mutta olen seuraillut sen tekemisiä niin pitkään kuin on tunnettu. Vieläkin joskus stalkkaan sen fb-julkaisuja yms., ehkä kerran kuussa. En tunne pienintäkään omistushalua enkä halua häneltä mitään, minua vaan kiinnostaa mitä se puuhaa. Stalkkaus alkoi siitä, että kyseinen ihminen ei suostunut suoraan sanomaan, että suhde oli nyt tässä. Vedätti ja nautti ihailusta, usein oli itse se, joka otti yhteyttä. Sanoisin, että syytä oli kummassakin.

Mulla myös jätetyksi tuleminen on ollut tiukka paikka ja jos ois asuttu lähekkäin, niin tiedä vaikka oisin mennyt likaamaan miehen auton tai jotain muuta pähkähullua.

Mulla on ollut stalkkaaja ex, jolle ei auttanut lähestymiskielto, vaan se, että otin yhteyttä hänen uuteen naisystäväänsä. Ei oo provo, vaan ihan totisinta totta. Syynä ilmeisesti joku uskomaton omistamisenhalu.

Sitten mulla on entinen naispuolinen ystävä, joka myös stalkkasi exäänsä: puhkoi autonrenkaat, vahingoitti omaisuutta, uhkaili exäänsä ja hänen uutta naisystävää väkivallalla. Tässä syynä järjetön mustasukkaisuus, jota oli jo aiemmin ja ryöpsähti heidän eron jälkeen valloilleen.

Stalkkaamisella pilaa oman elämänsä kun sen ajan voisi käyttää muuhun hyviin asioihin.