Lue keskustelun säännöt.
Kuinka moni teistä vihaa omia lapsiaan?
Kommentit (8)
En vihaa lastani, mutta vihaan sitä sairautta, joka pilaa hänen elämänsä. On siis ns. erityislapsi, ja tämän neurologisen oireyhtymänsä takia todella vaikea ihmisenä- täysin yhteistyökyvytön, nopeasti tulistuva, ajoittainen harhainenkin, itsekäs ja itsekeskeinen, outo. Juuri mikään opittu juttu ei pysy päässä, samoja asioita jankataan päivästä toiseen hänen kanssaan eikä tulosta juuri synny. Lapsi on todettu erittäin älykkääksi, mutta mitä hyötyä siitä älystä on, kun ei ole sosiaalisia taitoja ollenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En vihaa lastani, mutta vihaan sitä sairautta, joka pilaa hänen elämänsä. On siis ns. erityislapsi, ja tämän neurologisen oireyhtymänsä takia todella vaikea ihmisenä- täysin yhteistyökyvytön, nopeasti tulistuva, ajoittainen harhainenkin, itsekäs ja itsekeskeinen, outo. Juuri mikään opittu juttu ei pysy päässä, samoja asioita jankataan päivästä toiseen hänen kanssaan eikä tulosta juuri synny. Lapsi on todettu erittäin älykkääksi, mutta mitä hyötyä siitä älystä on, kun ei ole sosiaalisia taitoja ollenkaan?
eli sun voimat on loppu? Niinkö
Ei kai kukaan omia lapsiaan vihaa. Vaikka välillä osaavat koetella en voisi kuitenkaan vihata heitä. Usein illalla kun peittelen heitä sanonkin heille"olet rakas"
Ei kukaan täyspäinen ihminen vihaa lapsiaan, ehkä poislukien jos lapsi on murhannut lapsensa eli oman lapsenlapsen. Mutta suljetaan nyt tällaiset ihan ääripään tilanteet pois.
Mutta kai tännekin ilmoittautuu veloja, jotka haluavat jakaa sitä kulttuuria, että lapset ovat vihattavia olioita noin lähtökohtaisesti.
Varmasti ketju jatkuu tämän älypään "minä" -ilmoituksella. Ei sitten mitään osannut kertoa enempää. Joku vajaa...
Omia lapsia ei ole, mutta minun äitini on aina (ainakin omasta mielestäni) vihannut minua. Äiti lähti nuorena vaikeista perheoloista ensimmäisen miehen matkaan, hankki monta lasta alle kolmekymppisenä ja jätti kouluttautumisen minimiin. Minä taas olin lapsena hyvä koulussa ja sehän äitiä raivostutti. Äiti vähätteli aina saavutuksiani ja kouluttautumissuunnitelmiani. Myönnän kadehtineeni välillä muiden kavereideni ~mukavia ja pullantuoksuisia~ äitejä. Ei äitini ole koskaan suoranaisesti myöntänyt minua inhoavansa, mutta olen koko ikäni pystynyt lukemaan sen rivien välistä.
Nyt lähes viiskymppisenä ja eronneena äitini surkuttelee hukattua elämäänsä sekä heittää ilkeitä kommentteja siitä, miksi en ole vielä hankkinut lapsia kun hänellä minun iässäni oli jo niitä kolme. Olen kuulemma lapsellinen ja vastuuton. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä vihaan.
Se klassinen dilemma: lapsi on temperamentiltaan täysin erilainen.
Toinen on avoin ja suulas - toinen hiljainen ja rauhallinen,
toinen fyysinen ja liikkuva - toinen sisäkissa, toinen luokan paras - toinen huonoin, toinen musikaalinen - toisen ääni kuin ruisrääkällä.
Edelliset piirteet on tarkoituksella sekoitettu.
On rasittavaa, kun kotona asuu meluava teini, joka ei ole lainkaan sinun itsesi kaltainen, vaan tuntuu vieraalta.
Minä