Äiti nettiaddiktina

Vaiko äitinä nettiaddikti?

Samantekevää, mutta ongelma on sama. Jos pyörii jatkuvasti netissä niin, ettei saa nenäänsä irti laitteista silloinkaan, kun pitäisi ja on muita ihmisiä paikalla, niin se on ongelma.

Traagista se on, jos olisi oikeitakin ongelmia, ja niiden ratkaisuja ei saa etenemään, mutta sen sijaan käyttää aikansa suuressa määrin siihen, että pohtii toisten kuvitteellisia ongelmia. Se on muuttamista asumaan pilvilinnaan, kun maanpäälläkin olisi tehtäviä ja todellisia ihmisiä, joilla olisi halua keskustella.

Ikävintä se on, jos on vielä lapsia, jotka kaipaisivat seuraa, mutta äiti lojuu päivät toisensa jälkeen netissä. Siinä jää oikea elämä elämättä.

Elämässä ei ole tärkeää osata ratkaista toisten mielikuvituksellisia suhdesotkuja netin  keskusteluryhmissä, vaan se, että kirjoittaa itse oman elämänsä tarinan ja edistää itse omia unelmiaan toimimalla niiden eteen joka päivä.

Todellisuudentajulla, oikean elämän ongelmanratkaisutaidolla ja kyvyllä tehdä itsensä tyytyväiseksi pienillä asioilla on paljon painoa siinä, miten oma elämä oikeasti sujuu.

Itsensä viihdyttämisellä netissä tekee psyykkeelleen saman kuin ihminen, joka menettää lihaksensa, koska ei liiku. Ajautuu ajelehtimaan ja tuhlaa elämänsä päivät nettikeskustelujen satunnaisotantaan. Ihmiselle on annettu tunne, järki, intuitio, taipumuksia ja lahjakkuuksia ja kyky luoda ihmissuhteita johonkin tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Se on elämän tarkoitus, että käyttäisi niitä johonkin muuhun kuin satunnaiseen ajelehtimiseen.

Mitä tapahtuu, kun ihminen alkaa pääsääntöisesti viihdyttää itseään kaikella mahdollisella vapaa-ajalla ja vähän työajallakin? Ihminen taantuu henkisesti ja käteen ei lopulta jää mitään.

Mitä jää käteen, kun tällä tavalla elää vuosikausia? Mitä oppi nettikeskusteluista? Miten ne rakensivat omaa elämää? Tuliko todellisia ihmissuhteita?

Ja millaisia lapsia kasvattaa tämä nenä kiinni laitteissa sukupolvi? Samanlaisia saamarin sohvaperunoita, joilta uhkaa jäädä toteutumatta se elämä, joka on heille mahdollisuuksineen annettu. Sitä vaan katsellaan laitteista toisten elämää ja kommentoidaan.

Mitäs sitten? Netissähän kaikki ovat. Yritäpä mennä tuonne ja keskustella jonkun kanssa kasvokkain? Et saa juttukaveria kun kaikki näpläävät puhelimiaan. Viimeksi 70-vuotias nainenoli ainoa jonka kanssa sain juteltua, muille puhelin someineen oli tärkeämpi.

Onpa ylemmyydentuntoinen aloitus. Onko elämä enemmän telkkarin äärellä? Puiston penkillä? Kirjan tai leffan kanssa? Mitä mistään jää käteen? Ei kukaan jaksa olla koko ajan öäsnä muille vaan tarvii pakopaikkoja omasta todellisuudesta. Suorittaminen on todella raskasta ja elämää suorittavat ihmiset vaativaa seuraa muille.

Juopon tai mt-ongelmaisenkin kanssa on yleensä miellyttävämpää keskustella ja kommunikoida kuin sellaisen ihmisen, jonka huomio on koko ajan kiinni siinä älypuhelimessaan ja sitä hiplaa ja hoivaa samalla kun mieliala vaihtelee laidasta laitaan ilmeisesti luetun ja nähdyn sisällön vuoksi. Siinä jää jakomielitautinenkin toiseksi mielialavaihteluitten nopeuden ja taajuuden suhteen.

Kun sellaiselle sanoo jotakin, niin puolet jää hältä ymmärtämättä ja toisen puolen ymmärtää asiasta väärin.   EN halua ikinä enää asua sellaisen henkiön kanssa, jolle netti on minua tärkeämpi (siis jatkuvasti).  On nimittäin sen verran raskasta seuraa, että mieluummin olen yksikseni, kuin sellaisen seurassa.

Keskustelu tietysti siirtyy nettiin, mutta kyse on siitä, miten huomaamatta aikaa menee liikaa keskusteluun ja samalla netissä pyörimisestä tulee riippuvaiseksi. Se alkaa olla ongelma, jos laiminlyö lastaan ja parisuhdettaan ja ei saa aikaan asioita, joita pitäisi. Monesti kotonakin on paljon hommia, joista tulisi itsellekin hyvä mieli, kun ne saisi hoidettua. Jos ajautuu tilanteesta, jossa koti on sikamaisessa kunnossa ja omat lähisuhteet solmussa, mutta itse käyttää aikansa etupäässä netissä keskusteluun, saa kyllä syyttää itseään.

Varmasti asiallinen huolenaihe, mutta ei kai kukaan äiti koko päivää koneella istu. Itse nyt lomalla ollessani käyn netissä pyrähdyksittäin. Niihin väleihin mahtuu puistoilut, ruoanlaitot, pyykinpesut sekä muutama 6-vuotiaalle hävitty shakkipeli. Se kylläkin on totta, että tällä palstalla tulee käytyä liian paljon loma-aikaan.

On se tietysti näinkin,  mutta puhunkin riippuvuudesta ja ongelmakäytöstä. Netissä roikkumisen ongelma on siinä, jos elämässä jää monet realistiset projektit hoitamatta ja todellisuuspakoisuus voittaa. Jos parisuhde tai lapset kärsivät. Tai jos todelliset ja mahdolliset ihmissuhteet tai tarpeellisten asioiden hoito kärsii. On eri asia, jos netissä pyörii sen takia, jos on työtön, rahaton, liikuntakyvytön, asuu etäällä asutuksesta tai työn takia hyvin väsynyt. Silloin netti täydentää sitä, mikä sinulle on muuten tietyissä olosuhteissa vaikeaa tai mahdotonta.

On aivan toinen asia, jos mahdollisissa olosuhteissa ja ihmissuhteissa ajautuu todellisuutta laiminlyövään laiskuuteen elämäntapana, joka syö elämästä sisällön ja estää sen, että elämässä toteutuisi se rikkaus, joka olisi oikeasti mahdollista, mutta vaatisi sen verran efforttia, että irtautuisi laitteestaan.

Isän netin käytöllä ei ilmeisesti ole mitään merkitystä?

Niin. Ei kai yhden ihmisen tahallisen tai tahattoman koneen taakse maastoutumisen pitäisi vielä torpedoida mitään, kun ihmissuhteissa (niissä mahdollisissakin) on aina kyse kahdesta ihmisestä. Mutta jos toinenkin ihminen on todellisuutta laiminlyövä laiskuri, niin tokihan se on totta, että jotain voi jäädä toteutumatta. Ja ei siis ole tarkoitus vängätä, pisti vain silmään tuo "mahdollinen ihmissuhde".