Miksi aikuiset ihmiset sukujuhlissa alkavat hehkuttaa porukalla suvun kauneinta pikkutyttöä?

Ja tiedättekös, ei tuollainen kehuminen ole lapsestakaan kivaa, ei varsinkaan muiden läsnäollessa. Olen itse saanut kuulla koko ikäni olevani suvun kaunotar ja sen kuuleminen on minusta noloa ja ahdistavaakin. Jos ollaan sukulaisten kesken, niin olisi kiva saada olla luonnollisesti ja normaalisti, mutta eikös joku tättähäärä jo ehdi sanomaan, että mitäs se meidän kaunis neiti sanoo tähän, tms..

Silloin menee pohja pois kaikelta sanomiseltani ja ihmiset keskittyvät ulkomuotoon.

Olen aikuisena tietoisesti vältellyt liikoja tapaamasta sukulaisia, jotka tätä kehu-linjaa viljelevät: sellaisesta henkilöstä ei edes tiedä, onko se pyyteetöntä puhetta, vai mitä.

Ei kiva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavoitteena on musertaa pikkutytön itsetunto jo nuorena, vääristää hänen omakuvansa ja tehdä selväksi, että hänen arvonsa ihmisenä on suoraan verrannollinen hänen kauneuteensa.

Puhu vaan omasta suvustasi, ehkä teillä sosiopaateilla on ollut tuollaisia tavoitteita. Meillä ei.

Lopputulos on sama riippumatta tavoitteistasi. Käyttäytymisesi vahvistaa lapsen käsitystä, jonka mukaan kauneus on naisen tärkein avu ja että hänen arvonsa on verrannollinen kauneuteensa. Käyttäytymisesi ruokkii lapsen kriittisyyttä omaa vartaloaan kohtaan ja luo pohjaa erilaisille syömishäiriöille. Käyttäytymisesi vaikuttaa lapsen omakuvaan ja itsetuntoon negatiivisesti.

Mitä sitten sössötät, että jollakin on oikein tuollainen tavoite, kun itsekin nyt myönnät ettei tavoitteesta ole kyse?

Minä jatkan ihmisten, myös lasten, kehumista kun sille aihetta löytyy. Jos jotakuta harmittaa, kun jää kehuista paitsi, niin oma on ongelmansa. En ota sellaisesta stressiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omasi ei sitten ole se kaunein?

Sama tuli minullakin mieleen.

Todella alkeellista ajattelua. 

Puhutaan yleisellä tasolla lapsen ulkonäön kommentoinnista. Tai miksei aikuisenkin. 

Ja ilmiö on tuttu ihan omasta takaa. Olin vaaleakiharainen, hymykuoppainen, suurisilmäinen lapsienkeli. Joka paikassa ihasteltiin ylivertaista kauneuttani. Hävetti jotenkin jo lapsena ja olin tunneälyltäni sitä luokkaa, että koin vaivaantuneisuutta muiden seurassa olevien lapsien puolesta. 

Ja mitä muuten nyt? Monet näistä ovat paljon kauniimpia kuin minä. 

Jos sillä nyt jollekin on merkitystä, mutta näin loppukaneettina. 

Toivottavasti tuo todellakin oli loppukaneettisi, koska paljoa annettavaa sinulla ei keskusteluun häpeän tunteen taivastelusi lisäksi.

Mitä niin ylimaallisen ihmeellistä sitten tähänkin keskusteluun pitäisi mielestäsi tuoda?

Toin esiin sen näkökulman, että lapsestakin voi olla kiusallista tällainen huomio kohdistettuna muiden lasten seurassa. 

Vanhemmatkin jotenkin "kilpailevat" mahdollisesti asiasta, joten kannatan sitä jonka jo aiemmin sanoin tähän ketjuun eli jos ei kommentoitaisi ihmisten ulkonäköä ollenkaan. 

Onko sinulla jotain rakentavaa tähän keskusteluun? 

Paha se on kenenkään älykkyyttä ihastella jos näkee kerran vuodessa ja älykäs lapsi istuu sievästi äitinsä vieressä tai kaivaa nenäänsä.

En kyllä ymmärrä mitä pahaa on suloisen ulkonäön ihailussa, jos vieressä ei ole vähemmän herttaista saman ikäistä.

On tuo jotenkin vääristynyttä. Varsinkin, kun muistetaan ihmisen kauneuden olevan sisäinen ominaisuus.

Ulkoinen vastine sille olisi kai jokin "fyysinen attraktiivisuus", mutta sekin olisi, taas toisella tavalla, kyseenalainen hehkutuksen aihe...

Joku huomautti edellä, että tyttö voi ulkonäöllään tuoda myöhemmin sukuun juristin tai lääkärin... Evoluutiopsykologisesti ajatellen tämä saattaisi hyvin olla pohjimmainen syy suvun hehkutukselle, karkeasti sanottuna. Mutta eipä sitä kukaan kehtaisi suoraan sanoa keskellä sukujuhlia :)

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän yleensäkin lasten ja nuorten hehkutuksen sukujuhlissa. Uusi sukupolvi herättää vanhemmassa sukupolvessa lämpimiä tunteita, ovathan he oman suvun jälkeläisiä. Lapset ja nuoret ovat myös niin suloisia juuri kaikessa nuoruudessaan. Heillä on sileä iho, terve keho ja rohkea, elämää odottava toiveikas mieli. Kaikki on vielä niin alussa ja pettymykset vasta edessäpäin. Heissä on positiivista jatkuvuutta.

Näin kyllä, jos kehutaan samalla tavalla kaikkia tyttöjä ja poikia 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omasi ei sitten ole se kaunein?

Sama tuli minullakin mieleen.

Todella alkeellista ajattelua. 

Puhutaan yleisellä tasolla lapsen ulkonäön kommentoinnista. Tai miksei aikuisenkin. 

Ja ilmiö on tuttu ihan omasta takaa. Olin vaaleakiharainen, hymykuoppainen, suurisilmäinen lapsienkeli. Joka paikassa ihasteltiin ylivertaista kauneuttani. Hävetti jotenkin jo lapsena ja olin tunneälyltäni sitä luokkaa, että koin vaivaantuneisuutta muiden seurassa olevien lapsien puolesta. 

Ja mitä muuten nyt? Monet näistä ovat paljon kauniimpia kuin minä. 

Jos sillä nyt jollekin on merkitystä, mutta näin loppukaneettina. 

Toivottavasti tuo todellakin oli loppukaneettisi, koska paljoa annettavaa sinulla ei keskusteluun häpeän tunteen taivastelusi lisäksi.

Mitä niin ylimaallisen ihmeellistä sitten tähänkin keskusteluun pitäisi mielestäsi tuoda?

Toin esiin sen näkökulman, että lapsestakin voi olla kiusallista tällainen huomio kohdistettuna muiden lasten seurassa. 

Vanhemmatkin jotenkin "kilpailevat" mahdollisesti asiasta, joten kannatan sitä jonka jo aiemmin sanoin tähän ketjuun eli jos ei kommentoitaisi ihmisten ulkonäköä ollenkaan. 

Onko sinulla jotain rakentavaa tähän keskusteluun? 

Jotenkin arvasin ettei mistään loppukaneetista ollut kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin korvaan aina särähtää, kun puhutaan lapsien ulkonäöstä - oli se sitten hyvässä tai pahassa. Jotenkin en vain pidä siitä, että lapsen elämään tuodaan arvoja, joihin näillä ei ole vielä mitään osaa eikä arpaa. Aikuisiällä kukin voi itse sitten päättää, missä määrin itseään tahtoo muokata ja koristella. En ainakaan itse haluaisi, että lapseni mittaavat ihmisarvonsa ulkonäkökehujen perusteella.

Niinpä.

Elokuvissa tätä tapahtuu jatkuvasti, että nuoria lapsia kehutaan kauniiksi ym. ja sitten ihmetellään, kun nuorilla tytöillä minäkuva on ihan päin h*lvettiä. 

Mulle on jäänyt erikseen mieleen leffa, jossa mies kehui nuoren naisen sylissä olevaa tyttöä kauniiksi ja sitten nainen (taisi olla Kate Hudson) sanoi tytölle "mitäs tähän sanotaan" ja tyttö sanoi "olen myös fiksu"

Itse kehun aina tavatessani erään tytön kauneutta ja suloisuutta. Hän on keskivaikeasti kehitysvammainen, enkä oikein keksi muutakaan puheenaihetta. Plus että hän myös on todella kaunis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavoitteena on musertaa pikkutytön itsetunto jo nuorena, vääristää hänen omakuvansa ja tehdä selväksi, että hänen arvonsa ihmisenä on suoraan verrannollinen hänen kauneuteensa.

Puhu vaan omasta suvustasi, ehkä teillä sosiopaateilla on ollut tuollaisia tavoitteita. Meillä ei.

Lopputulos on sama riippumatta tavoitteistasi. Käyttäytymisesi vahvistaa lapsen käsitystä, jonka mukaan kauneus on naisen tärkein avu ja että hänen arvonsa on verrannollinen kauneuteensa. Käyttäytymisesi ruokkii lapsen kriittisyyttä omaa vartaloaan kohtaan ja luo pohjaa erilaisille syömishäiriöille. Käyttäytymisesi vaikuttaa lapsen omakuvaan ja itsetuntoon negatiivisesti.

Mitä sitten sössötät, että jollakin on oikein tuollainen tavoite, kun itsekin nyt myönnät ettei tavoitteesta ole kyse?

Minä jatkan ihmisten, myös lasten, kehumista kun sille aihetta löytyy. Jos jotakuta harmittaa, kun jää kehuista paitsi, niin oma on ongelmansa. En ota sellaisesta stressiä.

En voi kuin ihmetellä motiiviasi käytökseesi, kun kuitenkin tunnistat käytöksesi vaikutukset.

Vierailija kirjoitti:

Itse kehun aina tavatessani erään tytön kauneutta ja suloisuutta. Hän on keskivaikeasti kehitysvammainen, enkä oikein keksi muutakaan puheenaihetta. Plus että hän myös on todella kaunis.

Mitä jos joskus vaikka kertoisit hänelle, että hän on hauska, kekseliäs, fiksu, ystävällinen, kiltti, auttavainen tms.?

En olekaan ajatellut asiaa tältä kantilta... Minulla on poika, jonka kauneutta kaikki kehuivat ja minä paistattelin aina päivää niissä kehuissa ylpeänä äitinä.

Kerran poika oli ollut jossain ja ihmetteli itsekin, kun kukaan ei ollutkaan sanonut mitään komeista ripsistä. Hän oli itsekin niin tottunut niihin ainaisiin kehuihin.

Tunnen erään tällaisen kauniin pikkutytön. Häntä kehuttiin koko kouluikänsä huomattavasta kauneudestaan. Hän oli suloinen pikkuprinsessa. Valitettavasti kehut vaikuttivat hänen itsetuntoonsa sillä tavalla vääristävästi, että hänestä kasvoi hyvin itsekeskeinen (tekisi mieli sanoa narsistinen, mutta se sana taitaa olla nykyään pannassa) nuori neiti. Ja kuinka ollakaan, jo parikymppisenä hän "rupsahti" ts. ei enää ollutkaan se kedon kaunein kukkanen, vaan ihan tavallinen pallinaama kuin kuka tahansa. Enää ei kehuja tullut :(

Se oli kova paikka. Nainen syö masennuslääkkeitä ja ravaa nyt 22-vuotiaana ottamassa huulipiikkejä, botoksia, hänellä on kaikki mahdolliset lisäkkeet kynsissä, silmissä, hiuksissa jne. ja koko elämä pyörii ulkonäön ympärillä. Hän ei ole pystynyt työelämään eikä opiskeluun masennuksensa takia. Insta ja face on täynnä toinen toistaan irvokkaampia poseerauskuvia, niitä siis julkaistaan monta kappaletta päivässä, omasta naamasta. Itsetunto on siis erittäin vääristynyt ja kehuja pitäisi saada, mutta niitä ei valitettavasti varmaan enää koskaan ulkonäöstä hänelle samassa mitassa satele kuin silloin, kun hän oli sukujuhlien kauneusprinsessa ja kaikkien keskipisteenä.

Että sinänsä harmiton kehu voi olla kohtalokasta. Jos sinä nyt kerran kehaiset, itsellesi se on pieni juttu. Mutta mieti, että jos jokainen sukulainen kehaisee kerran per tapaaminen. Ja joka toinen koulukaverin äiti. Ja joka kolmas koulukaveri. Harrastuskaveriporukka, kaupan täti, hotellin portieeri, jne. Kun tämä on oikeasti jatkuvaa, lapsi kasvaa siihen.  Sinä, kerran kehaiseva sukulainen et sitä näe.