Kyllästyttääkö muita ainoita lapsia ihmisten kommentit?

Ihmisillä on tapana tyypitellä. Minultakin on kysytty, monesko lapsi olen ja sitten nyökytelty tietäväisesti, "ahaaa". 

Tuli vain mieleen siis, että sisaruksiakin omaavat kohtaavat ennakkokäsityksiä.

Ainokaisen äitinä minua kyllästyttää muiden kommentit. Kaikki vähänkin negatiivinen pistetään ainokaisuuden piikkiin. Ihan normaalit uhmat ja kehitysvaiheetkin. Ihmiset kyselee lapselta itseltään, että eikö tämä haluaisi sisarusta. Voivotellaan lapsen kuullen kuinka yksinäinen elämä hänelle tulee ja kuinka hän joutuu hoitamaan meidät vanhana ihan yksin.

Lapsi saa taatusti enemmän ja helpommin kuin monet muut, kun on koko suvun ainoa pieni. Silti hän on ensimmäisenä tarjoamassa omastaan ja lainaisi kaikki lelunsakin pitkin kyliä. Aikokaisuuteen liittyvät stereotypiat alkaa pikkuhiljaa tympimään. Ja tympii sekin, jos lapsi joutuu kuuntelemaan tyhmää jauhamista vielä aikuisenakin.

Jep, tiedän tuon tyypittelyn: esikoinen on sellainen, kuopus tällainen jne. Mutta eivätkö ihmiset tajua, että kommenttinsa voivat tuntua pahoilta? Sisarukselliset ihmiset katsoo alaspäin ainoata lasta, joka ei kuitenkaan voi tilanteelleen mitään. Aina tunnen olevani puutteellinen, mikä ei johdu mistään muusta kuin ihmisten kommenteista. Niistäpä ei tietysti tarvisi välittää, mutta kun aina saa tuota kuulla... -ap

Vierailija kirjoitti:

Ainokaisen äitinä minua kyllästyttää muiden kommentit. Kaikki vähänkin negatiivinen pistetään ainokaisuuden piikkiin. Ihan normaalit uhmat ja kehitysvaiheetkin. Ihmiset kyselee lapselta itseltään, että eikö tämä haluaisi sisarusta. Voivotellaan lapsen kuullen kuinka yksinäinen elämä hänelle tulee ja kuinka hän joutuu hoitamaan meidät vanhana ihan yksin.

Lapsi saa taatusti enemmän ja helpommin kuin monet muut, kun on koko suvun ainoa pieni. Silti hän on ensimmäisenä tarjoamassa omastaan ja lainaisi kaikki lelunsakin pitkin kyliä. Aikokaisuuteen liittyvät stereotypiat alkaa pikkuhiljaa tympimään. Ja tympii sekin, jos lapsi joutuu kuuntelemaan tyhmää jauhamista vielä aikuisenakin.

Tismalleen tätä tarkoitan. Ihan kuin sisarukset olisi jokin onni ja autuus ja lapsi olisi puutteellinen ilman niitä. Kammottavaa, että pieni lapsikin jo opetellaan ajattelemaan niin! -ap

Oma kokemukseni on, että ainoat lapset osaavat jakaa ja jakavat mielellään, koska eivät ole koskaan joutuneet tappelemaan mistään. He ovat saaneet tarpeeksi omaa voidakseen antaa muille osan.

Ette usko mitä riitoja meillä aina jakamaan joutuneilla on perheenkin kesken.

Vielä aikuisenakin kun käydään miehen kanssa syömässä ihan vaikka mäkkärillä, tulee olo kuin pitäisi äkkiä syödä, ennen kuin joku tulee vaatimaan osaansa ja äiti käskee jakamaan ne ranskikset. Kaupasta ostan isot kasat herkkuja ja monta dippiä, ettei vaan lopu kesken kun jaetaan. Aina jää yli reilusti.

Lapselle olen ostanut liikaakin leluja kun tiedän miltä tuntuu se, ettei ole ns. mitään omaa tai kaikki on muiden vanhaa. Tästä onneksi opin pois. En tunme yhtäkään suurperheen aikuista lasta, joka jakaisi mielellään. Jakaa kyllä kun on pakko. Ainokaiset antavat kaikesta ilman harmitusta.

T. Suurperheen lapsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainokaisen äitinä minua kyllästyttää muiden kommentit. Kaikki vähänkin negatiivinen pistetään ainokaisuuden piikkiin. Ihan normaalit uhmat ja kehitysvaiheetkin. Ihmiset kyselee lapselta itseltään, että eikö tämä haluaisi sisarusta. Voivotellaan lapsen kuullen kuinka yksinäinen elämä hänelle tulee ja kuinka hän joutuu hoitamaan meidät vanhana ihan yksin.

Lapsi saa taatusti enemmän ja helpommin kuin monet muut, kun on koko suvun ainoa pieni. Silti hän on ensimmäisenä tarjoamassa omastaan ja lainaisi kaikki lelunsakin pitkin kyliä. Aikokaisuuteen liittyvät stereotypiat alkaa pikkuhiljaa tympimään. Ja tympii sekin, jos lapsi joutuu kuuntelemaan tyhmää jauhamista vielä aikuisenakin.

Tismalleen tätä tarkoitan. Ihan kuin sisarukset olisi jokin onni ja autuus ja lapsi olisi puutteellinen ilman niitä. Kammottavaa, että pieni lapsikin jo opetellaan ajattelemaan niin! -ap

onneksi meillä on lähi- ja kaveripiirissä aika monta muutakin ainokaista, niin lapsi ei koe olevansa outo. Yleensä typerimmät kommentit tulee vierailta ihmisiltä ja uusilta tuttavuuksilta.

Vierailija kirjoitti:

Jep, tiedän tuon tyypittelyn: esikoinen on sellainen, kuopus tällainen jne. Mutta eivätkö ihmiset tajua, että kommenttinsa voivat tuntua pahoilta? Sisarukselliset ihmiset katsoo alaspäin ainoata lasta, joka ei kuitenkaan voi tilanteelleen mitään. Aina tunnen olevani puutteellinen, mikä ei johdu mistään muusta kuin ihmisten kommenteista. Niistäpä ei tietysti tarvisi välittää, mutta kun aina saa tuota kuulla... -ap

Ymmärrän. Toisaalta yksinäisiä lapsia pidetään itsenäisempinä ja pärjäävämpinä, se on minulla se päällimmäinen mielikuva.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni on, että ainoat lapset osaavat jakaa ja jakavat mielellään, koska eivät ole koskaan joutuneet tappelemaan mistään. He ovat saaneet tarpeeksi omaa voidakseen antaa muille osan.

Ette usko mitä riitoja meillä aina jakamaan joutuneilla on perheenkin kesken.

Vielä aikuisenakin kun käydään miehen kanssa syömässä ihan vaikka mäkkärillä, tulee olo kuin pitäisi äkkiä syödä, ennen kuin joku tulee vaatimaan osaansa ja äiti käskee jakamaan ne ranskikset. Kaupasta ostan isot kasat herkkuja ja monta dippiä, ettei vaan lopu kesken kun jaetaan. Aina jää yli reilusti.

Lapselle olen ostanut liikaakin leluja kun tiedän miltä tuntuu se, ettei ole ns. mitään omaa tai kaikki on muiden vanhaa. Tästä onneksi opin pois. En tunme yhtäkään suurperheen aikuista lasta, joka jakaisi mielellään. Jakaa kyllä kun on pakko. Ainokaiset antavat kaikesta ilman harmitusta.

T. Suurperheen lapsi

Minäkin olen suurperheen lapsi ja oma on ainoa. Lapsena aina kadehdin ainoita lapsia ja pidin sitä jotenkin kiehtovana. Nyt aikuisena en osaa todellakaan sanoa kenestäkään onko hänellä sisaruksia vai ei. Enkä usko, että sillä tavalla voisikaan jaotella ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, tiedän tuon tyypittelyn: esikoinen on sellainen, kuopus tällainen jne. Mutta eivätkö ihmiset tajua, että kommenttinsa voivat tuntua pahoilta? Sisarukselliset ihmiset katsoo alaspäin ainoata lasta, joka ei kuitenkaan voi tilanteelleen mitään. Aina tunnen olevani puutteellinen, mikä ei johdu mistään muusta kuin ihmisten kommenteista. Niistäpä ei tietysti tarvisi välittää, mutta kun aina saa tuota kuulla... -ap

Ymmärrän. Toisaalta yksinäisiä lapsia pidetään itsenäisempinä ja pärjäävämpinä, se on minulla se päällimmäinen mielikuva.

"Yksinäisiä lapsia"? Tarkoitatko tällä ainoita? Yksikään tuntemani ainoa lapsi ei ole yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Ainokaisen äitinä minua kyllästyttää muiden kommentit. Kaikki vähänkin negatiivinen pistetään ainokaisuuden piikkiin. Ihan normaalit uhmat ja kehitysvaiheetkin. Ihmiset kyselee lapselta itseltään, että eikö tämä haluaisi sisarusta. Voivotellaan lapsen kuullen kuinka yksinäinen elämä hänelle tulee ja kuinka hän joutuu hoitamaan meidät vanhana ihan yksin.

Lapsi saa taatusti enemmän ja helpommin kuin monet muut, kun on koko suvun ainoa pieni. Silti hän on ensimmäisenä tarjoamassa omastaan ja lainaisi kaikki lelunsakin pitkin kyliä. Aikokaisuuteen liittyvät stereotypiat alkaa pikkuhiljaa tympimään. Ja tympii sekin, jos lapsi joutuu kuuntelemaan tyhmää jauhamista vielä aikuisenakin.

Jep, meillä myös yksi lapsi joka auliisti jakaa omastaan. Esim. saa perjantaina 1-2 e karkkirahaa, jolla ostaa jotain hyvää ja melkein aina jakaa sen pienen määrän jonkun kaverin kanssa. Ylijääneet rahat antaa usein kerjäläisille.

Itse olen muuten myös ainoakainen, ja lapsena ihmettelin miksi esim. jäätelöpaketin sisältö piti jakaa viivottimella. Mitä väliä sillä on saako joku pari milliä leveämmän siivun? Tai jos kyläillessä lapsille annettiin jaettavaksi karkkipussi, niin miksi minunkin piti ottaa salmiakkikarkkeja joista en tykännyt kun olisin ollut ihan tyytyväinen pelkästään omaan osuuteeni hedelmäkarkeista. Vastaavaa käyttäytymistä esiintyy muuten yllättävän paljon aikuisillakin, "pakko" saada sama kuin jollain muullakin ja yhtä paljon, viis siitä haluaako sitä oikeasti tai että vähempäänkin olisi ihan tyytyväinen jos ei vertailisi muihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, tiedän tuon tyypittelyn: esikoinen on sellainen, kuopus tällainen jne. Mutta eivätkö ihmiset tajua, että kommenttinsa voivat tuntua pahoilta? Sisarukselliset ihmiset katsoo alaspäin ainoata lasta, joka ei kuitenkaan voi tilanteelleen mitään. Aina tunnen olevani puutteellinen, mikä ei johdu mistään muusta kuin ihmisten kommenteista. Niistäpä ei tietysti tarvisi välittää, mutta kun aina saa tuota kuulla... -ap

Ymmärrän. Toisaalta yksinäisiä lapsia pidetään itsenäisempinä ja pärjäävämpinä, se on minulla se päällimmäinen mielikuva.

"Yksinäisiä lapsia"? Tarkoitatko tällä ainoita? Yksikään tuntemani ainoa lapsi ei ole yksinäinen.

No tarkoitin tietysti ainoita.

Lapsuuden kaverini tunki kyllä aina meille, koska ei halunnut olla yksin, mutta en usko hänen muuten kaivanneen sisaruksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainokaisen äitinä minua kyllästyttää muiden kommentit. Kaikki vähänkin negatiivinen pistetään ainokaisuuden piikkiin. Ihan normaalit uhmat ja kehitysvaiheetkin. Ihmiset kyselee lapselta itseltään, että eikö tämä haluaisi sisarusta. Voivotellaan lapsen kuullen kuinka yksinäinen elämä hänelle tulee ja kuinka hän joutuu hoitamaan meidät vanhana ihan yksin.

Lapsi saa taatusti enemmän ja helpommin kuin monet muut, kun on koko suvun ainoa pieni. Silti hän on ensimmäisenä tarjoamassa omastaan ja lainaisi kaikki lelunsakin pitkin kyliä. Aikokaisuuteen liittyvät stereotypiat alkaa pikkuhiljaa tympimään. Ja tympii sekin, jos lapsi joutuu kuuntelemaan tyhmää jauhamista vielä aikuisenakin.

Tismalleen tätä tarkoitan. Ihan kuin sisarukset olisi jokin onni ja autuus ja lapsi olisi puutteellinen ilman niitä. Kammottavaa, että pieni lapsikin jo opetellaan ajattelemaan niin! -ap

onneksi meillä on lähi- ja kaveripiirissä aika monta muutakin ainokaista, niin lapsi ei koe olevansa outo. Yleensä typerimmät kommentit tulee vierailta ihmisiltä ja uusilta tuttavuuksilta.

Nykyisin ehkä ainokaisuus on yleisempää, omassa ikäluokassani ja ainakin tuttavapiirissäni harvinaista. En ymmärrä ihmisten ajattelemattomuutta, monillahan on yksi lapsi vaikka enemmän olisi toivottu. Ja muutenkin on minusta ihan yhtä oikein hankkia yksi lapsi kuin useampi lapsi tai ei lapsia ollenkaan, mitä se muille kuuluu.

Tekisi mieli niille kommentoijille aina vastata jollain piikillä, että ymmärtäisivät tökeryytensä. Olen liian kiltti enkä viitsi.. -ap

Sitä voi tyypitellä ihmisiä niin moneen lokeroon ja aina menee pieleen: ei kaikki esikoiset ole samasta muotista, ei kuopukset, eikä ainoat lapset. Myöskään sisarusten sukupuolet eivät tee ihmisestä tietynlaista. Samalla tavalla jotkut määrittelevät yksinhuoltajien, sateenkaariperheiden tai uusperheiden lapset omien ennakkoluulojensa mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainokaisen äitinä minua kyllästyttää muiden kommentit. Kaikki vähänkin negatiivinen pistetään ainokaisuuden piikkiin. Ihan normaalit uhmat ja kehitysvaiheetkin. Ihmiset kyselee lapselta itseltään, että eikö tämä haluaisi sisarusta. Voivotellaan lapsen kuullen kuinka yksinäinen elämä hänelle tulee ja kuinka hän joutuu hoitamaan meidät vanhana ihan yksin.

Lapsi saa taatusti enemmän ja helpommin kuin monet muut, kun on koko suvun ainoa pieni. Silti hän on ensimmäisenä tarjoamassa omastaan ja lainaisi kaikki lelunsakin pitkin kyliä. Aikokaisuuteen liittyvät stereotypiat alkaa pikkuhiljaa tympimään. Ja tympii sekin, jos lapsi joutuu kuuntelemaan tyhmää jauhamista vielä aikuisenakin.

Tismalleen tätä tarkoitan. Ihan kuin sisarukset olisi jokin onni ja autuus ja lapsi olisi puutteellinen ilman niitä. Kammottavaa, että pieni lapsikin jo opetellaan ajattelemaan niin! -ap

onneksi meillä on lähi- ja kaveripiirissä aika monta muutakin ainokaista, niin lapsi ei koe olevansa outo. Yleensä typerimmät kommentit tulee vierailta ihmisiltä ja uusilta tuttavuuksilta.

Nykyisin ehkä ainokaisuus on yleisempää, omassa ikäluokassani ja ainakin tuttavapiirissäni harvinaista. En ymmärrä ihmisten ajattelemattomuutta, monillahan on yksi lapsi vaikka enemmän olisi toivottu. Ja muutenkin on minusta ihan yhtä oikein hankkia yksi lapsi kuin useampi lapsi tai ei lapsia ollenkaan, mitä se muille kuuluu.

Tekisi mieli niille kommentoijille aina vastata jollain piikillä, että ymmärtäisivät tökeryytensä. Olen liian kiltti enkä viitsi.. -ap

Ainokaisuus on tosiaan nykyisin tavallisempaa. Meillä on tuttavapiirissä 8 ainoaa lasta oman lisäksi. Silti varsinkin lapsuuteni kotipaikkakunnalla katsotaan pitkään ja kommentoidaan, kun on vain yksi lapsi.

Itse en vastaa typeriin kommentteihin enää yhtään mitään. Olisi paljonkin sanottavaa esim. siitä miten monet tekevät lapset liian pienellä ikäerolla ja isompi joutuu kasvamaan "isoksi" ihan vauvana. Mutta toisten elämänvalinnat eivät kuulu minulle, ja olen myös liian kiltti.

Ei minulla ole tuollaista käsitystä ainokaisista. Melkeinpä enemmän olen kateellinen, koska lapsuuteni päällimmäinen muisto siskosta on se kun hän kiusasi minua ja yritti myös omia kaverini itselleen, vaikka meillä toki mukavaakin oli aina joskus. Olin ehkä kuitenkin onnellisempi esim. pph:n ryhmässä,jossa lapset olivat tasavertaisia kavereita eikä jatkuvalla taistelutuulella.

Kaikki tuntemani ainokaiset ovat ns. hyviä ihmisten kanssa,vaikuttavat tasapainoista, vaikka otantani on aika pieni. Sisaruksellisilla tutuilla on enemmän itsetunto-ongelmia ym.

Oma lapsi on ainokainen, mutta siksi kun en voi saada lisää lapsia. Haluaisin toisen, jos se olisi mahdollista. Toisaalta hyvä näin, kun rahaa ei ole paljon. Ei minulle ole tultu kommentoimaan, että missä sisarukset ja jos tultaisiin kommentoimaan jotain outoa,niin antaisin kuulua ja saisivat mennä vähän itseensä sellaisesta asenteesta. T. keskimmäinen