Näkökulma: Terrorismin pelko johtuu mediaharhasta - oikeasti iskut Euroopassa ovat vähentyneet
Media tuo maailman kauheudet aiempaa enemmän iholle, mutta tilastojen mukaan Euroopassa on turvallisempaa kuin koskaan, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Teemu Kakko.
Media on uutisoinut paljon jokaisesta Euroopassa tapahtuneesta iskusta. Euroopan maiden asioista uutisoiminen on tyypillistä juuri niiden läheisyyden vuoksi. Sen vuoksi myöskään suomalainen median kuluttaja ei ole voinut välttyä terroriuutisten yliannostukselta.
Tiedolla on tietysti seurauksia. Uutissuomalainen kertoi aiemmin maanantaina, että jopa kaksi viidestä välttelee lomakohteita terrorismin takia. Julkaisun haastattelema asiantuntija Antti Honkanen Lapin yliopistosta kertoo, että terrorismi vaikuttaa suomalaisten matkustuskäyttäytymiseen paljon.
Tulokset antavat ymmärtää, että ihmiset ovat hyvin tietoisia iskuista. Nykyään olisikin harvinaisempaa, jos iskuista ei tietäisi. Uutisia yliajoista ja puukotuksista kantautuu korviin niin monia lankoja pitkin, ettei ole mikään ihme, että rohkeimmatkin pelästyvät.
Tilastojen perusteella maailman turvallisuustilanne ei kuitenkaan ole lainkaan huono. Tosiasiassa iskujen määrän voidaan katsoa olevan laskussa.
Marylandin yliopisto Yhdysvalloissa ylläpitää maailman suurinta julkista terrorismitietokantaa. Sen mukaan Euroopassa tehtiin vielä 40 vuotta sitten enemmän iskuja kuin missään muualla. Nyt määrä on siihen verrattuna pieni.
Kommentit (29)
Olen niin väsynyt tähän toimittajien draaman kaareen. Toisin sanoen kaikista asioista pitää oman huomioarvon parantamiseksi väsätä keinotekoinen "jänskä" näkökulma. Oikein voi kuvitella aina välillä toimittajan nostamaan etusormea pystyy veikeän näköinen ilme naamalla, että aa, mutta eipä asia olekaan näin. Itse asiassa xxx onkin vähentynyt. Tai zzzz onkin lisääntynyt tai zzzzz onkin pysynyt aivan samana.
Kyse on siis amatöörimäisistä toimittajista, jotka eivät keksi muuta tapaa nostaa tekstiensä huomioarvoa kuin vääntää se väkisin tuohon ärrrrrysttävään aaa, mutta asia onkin ihan päinvastoin kuin luulit -muotoon.
Oikea toimittaja keksii oikeasti tuoreen näkökulmaan tai jos sellaista ei ole, tyytyy siihen perusnäkökulmaan mutta kirjoittaa teknisesti niin hyvin, ettei haittaa tai jotenkin muuten tekee tekstistään elämyksen. Tämä mustan valkoiseksi väittäminen on typerintä, ja latteinta kirjoittamista mitä on ja loukkaa lukijan älykkyyttä.
Olin juuri roomassa lomalla ja joka metroasemalla oli aseistetut vartijat ja niiden autot oli sisäänkäynnin edessä poikittain. Oikein isot pyssyt oli ja valppaasti katsoi ihmisvirtaa.
Ei pelottanut.
Vierailija kirjoitti:
Ai niin, näitä suoja-sanoja pitää taas vältellä että ei mene automaattiseen poistoon ihan asiallinen viesti missä on tr#ggeröivä sana.
Kyllähän eri separatisti- ja lojalistijärjestöjen ja poliittisen spektrin äärilaidoilla olevien ryhmittymien iskut - jotka muuten olivat kuolettavuudeltaan melko lieviä, osittain sen tähden että jotkin ryhmät tavanmukaisesti varoittivat iskuistaan etukäteen - ovat vähentyneet. Iskuvajetta on kuitenkin paikannut is#amistinen väkivalta, joka on myös aiheuttanut huomattavasti suurempia uhrilukuja kuin nämä aikaisemmat, ja kohdistuu enemmän siviilikohteisiin ja sivullisiin. Lisäksi tilastoja kaunistaa myös tapa määritellä t#rroristinen teko joksikin muuksi, esimerkkinä Jenkeissä Fort Hoodin ammuskelu joka vuosikaudet laskettiin työpaikkaväkivallaksi. Vasta vuosikausien työ ja äänekäs protestointi johti lopulta teon oikeanlaiseen kategorisointiin.
Nimenomaan kuolonuhrien määrä on nykyään Euroopassa pienempi, kuin oli 70-luvun terroristi-iskuissa.

Totta. Krrjoitin ja seivasin saman viestin varmaa 6 kertaa enkä oikein vieläkään tiedä mikä kielletty sana oli. Tuskin Jammu Siltavuori sentään. Tai sitten on jos tämäkään ei näy. Ne muuten kuulemma julkaistaan hyväksynnän jälkeen nimelläni kun olen hakemassa kunnanlääkäriksi tai elinkeinoasiamieheksi tms. Paitsi jos kadun ja liityn vasemmistoliittoon.
Hyshys, ei saa faktoilla häiritä hommalaisten ja putin-janitskin-trollien lietsomaa pöyristymistä ja kauhistumista ja maailmanlopun lietsontaa. Tuhmaa tuollainen tosiasioista muistuttaminen. Varo vaan, palstan maksettu mukanokkelaa puutaheinää suoltava janitskinisti venäjänkätyri alkaa muuten länkyttää, ja sitä sitten riittääkin monta sivua. Harasoo!

Niin että harkitse vielä! Onhan MV aina puolueettomampi ja luotettavampi kuin joku Sanoma. Janitskin ja venäjän informaatiopoijjaat sen tietävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai niin, näitä suoja-sanoja pitää taas vältellä että ei mene automaattiseen poistoon ihan asiallinen viesti missä on tr#ggeröivä sana.
Kyllähän eri separatisti- ja lojalistijärjestöjen ja poliittisen spektrin äärilaidoilla olevien ryhmittymien iskut - jotka muuten olivat kuolettavuudeltaan melko lieviä, osittain sen tähden että jotkin ryhmät tavanmukaisesti varoittivat iskuistaan etukäteen - ovat vähentyneet. Iskuvajetta on kuitenkin paikannut is#amistinen väkivalta, joka on myös aiheuttanut huomattavasti suurempia uhrilukuja kuin nämä aikaisemmat, ja kohdistuu enemmän siviilikohteisiin ja sivullisiin. Lisäksi tilastoja kaunistaa myös tapa määritellä t#rroristinen teko joksikin muuksi, esimerkkinä Jenkeissä Fort Hoodin ammuskelu joka vuosikaudet laskettiin työpaikkaväkivallaksi. Vasta vuosikausien työ ja äänekäs protestointi johti lopulta teon oikeanlaiseen kategorisointiin.
Nimenomaan kuolonuhrien määrä on nykyään Euroopassa pienempi, kuin oli 70-luvun terroristi-iskuissa.
No ei kun toistuvasti artikkelissakin käytetään termiä "iskujen määrä" Uhrimääristä ei taas tarkoitushakuisesti puhuta tuossa jutussa yhtikäs mitään.