Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Näkökulma: Terrorismin pelko johtuu mediaharhasta - oikeasti iskut Euroopassa ovat vähentyneet

Vierailija
16.07.2017 |

Media tuo maailman kauheudet aiempaa enemmän iholle, mutta tilastojen mukaan Euroopassa on turvallisempaa kuin koskaan, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Teemu Kakko.

Media on uutisoinut paljon jokaisesta Euroopassa tapahtuneesta iskusta. Euroopan maiden asioista uutisoiminen on tyypillistä juuri niiden läheisyyden vuoksi. Sen vuoksi myöskään suomalainen median kuluttaja ei ole voinut välttyä terroriuutisten yliannostukselta.
Tiedolla on tietysti seurauksia. Uutissuomalainen kertoi aiemmin maanantaina, että jopa kaksi viidestä välttelee lomakohteita terrorismin takia. Julkaisun haastattelema asiantuntija Antti Honkanen Lapin yliopistosta kertoo, että terrorismi vaikuttaa suomalaisten matkustuskäyttäytymiseen paljon.
Tulokset antavat ymmärtää, että ihmiset ovat hyvin tietoisia iskuista. Nykyään olisikin harvinaisempaa, jos iskuista ei tietäisi. Uutisia yliajoista ja puukotuksista kantautuu korviin niin monia lankoja pitkin, ettei ole mikään ihme, että rohkeimmatkin pelästyvät.

Tilastojen perusteella maailman turvallisuustilanne ei kuitenkaan ole lainkaan huono. Tosiasiassa iskujen määrän voidaan katsoa olevan laskussa.
Marylandin yliopisto Yhdysvalloissa ylläpitää maailman suurinta julkista terrorismitietokantaa. Sen mukaan Euroopassa tehtiin vielä 40 vuotta sitten enemmän iskuja kuin missään muualla. Nyt määrä on siihen verrattuna pieni.

http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/201707142200264672_ul.shtml

Kommentit (29)

Vierailija
1/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näinhän se on.Enemmänkin syytän kansalaisia huonosta sivistyksestä ja luulottelusta. Ja populistipuolueita kyynisestä pelkojen lietsomisesta.

Kyllä media on ihan selvästi kertonut, että iskuja on eniten Lähi-idässä ja niiden määrä Euroopassa on laskenut verrattuna vaikka 1970-lukuun.

Vierailija
2/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naamapalmu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nytkö kielletään pelkääminen? Saako lentämistä pelätä, vaikka se on autoilua turvallisempaa? Saako pelätä korkeita paikkoja? Saako lapset pelätä pimeä-todennäköisyys monsterin ilmestymiseen sängyn alta ei liene tilastojen valossa suurensuuri? Kiitos tästäkin ajattelumallin leimaamisesta vääräksi, sanoma!

Vierailija
4/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valkoisen taviksen elämä on kyllä muuttunut turvattomammaksi ja arvaamattomammaksi. Ei irlantilaiset t***ristit p*mmittaneet esim. ruotsalaisia pikkulapsia aikoinaan. Ja Japanissa rikolliset esim. tappavat vain kilpailevia rikosliigoja, mikä on jollain tapaa reilua näin taviksen näkövinkkelistä.

Vierailija
5/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jännä miten jossain asioissa on ns. nollatoleranssi ja mikään vaiva ei ole liikaa jotta saadaan se yksikin tapahtuma estettyä, sitten toisissa joku satakunta kuollutta kertalaakista on tilastollinen sattumus joka ei johda jatkotoimenpiteisiin ja johon ei kannata kiinnittää edes huomiota koska kuoleehan muuallakin ihmisiä.

Vierailija
6/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, määrällisesti.vähentynyt mutta ennen vanhaan olivat selkeästi kohdistettuja valtiollisiin tahoihin ja niistä jopa varoitettiin etukäteen.

Tänään terroristi ei valitse kohdettaan vaan kuka tahansa voi joutua määrällisesti vähentyneiden iskujen kohteeksi. Juuri siksi ne ovat myös pahempia tavallisen tallaajan näkökulmasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
8/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä ne Lontoon iskut osui ennenkin ihan tavallisiin ihmisiin, tavarataloihin ja koulubusseihin eli lapsiin ja turisteihin. Vielä 90-luvulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyään tehdään myös pelkoa lietsovia uutisia asioista, joita ei tapahdu. Poliisi kertoi jälkikäteen, ettei Temppeliaukion kirkon uhka ollut todellinen, vaan vihje paljastui perättömäksi, mutta muuttiko se mitään? Täälläkin oli jo ehditty syyttää maahanmuuttajia ties millä sanoilla tilanteesta, jota ei ollut, ja pahoitteliko kukaan?

Vierailija
10/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Thank you very much.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne Lontoon iskut osui ennenkin ihan tavallisiin ihmisiin, tavarataloihin ja koulubusseihin eli lapsiin ja turisteihin. Vielä 90-luvulla.

Alapeukutus ei muuta sitä, että tämä on totta.

Vierailija
12/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nykyään tehdään myös pelkoa lietsovia uutisia asioista, joita ei tapahdu. Poliisi kertoi jälkikäteen, ettei Temppeliaukion kirkon uhka ollut todellinen, vaan vihje paljastui perättömäksi, mutta muuttiko se mitään? Täälläkin oli jo ehditty syyttää maahanmuuttajia ties millä sanoilla tilanteesta, jota ei ollut, ja pahoitteliko kukaan?

Lähde väitteelle että väite oli perätön

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/29 |

Lähde tuolle väitteelle et oli perätön

Vierailija
14/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä IRAlla oli aina tapana varoittaa etukäteen jotta henkilövahingoilta säästyttäisiin. Ei se peukuttamalla siitä muutu.

Why did the IRA send warnings before their attacks?

On Bloody Friday in 1972 and before the Omagh bombing in 1998 the Provisional IRA and the Real IRA both sent warnings before their bombs exploded. I've never heard of any other terrorist group doing this, why did the IRA?

The Bishopsgate bombing occurred on Saturday 24 April 1993, when the Provisional Irish Republican Army (IRA) detonated a powerful truck bomb on Bishopsgate, a major thoroughfare in London's financial district, the City of London. Telephoned warnings were sent about an hour beforehand, but a news photographer was killed in the blast and 44 people were injured. The damage cost £350 million to repair.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään tehdään myös pelkoa lietsovia uutisia asioista, joita ei tapahdu. Poliisi kertoi jälkikäteen, ettei Temppeliaukion kirkon uhka ollut todellinen, vaan vihje paljastui perättömäksi, mutta muuttiko se mitään? Täälläkin oli jo ehditty syyttää maahanmuuttajia ties millä sanoilla tilanteesta, jota ei ollut, ja pahoitteliko kukaan?

Lähde väitteelle että väite oli perätön

https://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/krp-temppeliaukion-terroriuhan-tut…

Eikö Mv uutisoinut tätä?

Vierailija
16/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nosto

Vierailija
17/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Valkoisen taviksen elämä on kyllä muuttunut turvattomammaksi ja arvaamattomammaksi. Ei irlantilaiset t***ristit p*mmittaneet esim. ruotsalaisia pikkulapsia aikoinaan. Ja Japanissa rikolliset esim. tappavat vain kilpailevia rikosliigoja, mikä on jollain tapaa reilua näin taviksen näkövinkkelistä.

Et ole Japanin metroiskusta kuullut? Ja irlantilaiset tappoivat englantilaisia lapsia, ihan riittävän paha sekin.

Vierailija
18/29 |
16.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millehän tuntuu olla ammattimainen, maksettu valehtelija ja vääristelijä? Koputtaako koskaan omaatuntoa, edes silloin kun iskuja tapahtuu jossain lähellä?

Vierailija
19/29 |

No ainoat ammattimaiset vääristelijät ovat nuo Venäjän maksamat, jotka lietsovat vihaa maahanmuuttajia kohtaan.

Linkitätkö muuten yhden iskun, jossa tekijänä olisi ollut tuore maahanmuuttaja näistä maista, mistä Suomeen on tullut tulijoita, eli Irak, Syyria ja Afganistan.

On harmi että saat seksiä vain mokuttamalla. Se estää sinua käsittelemästä tätä asiaa millään tavalla järkevästi, joten kanssasi on turha alkaa väittelemään.

Vierailija
20/29 |

Eli et pysty linkittämään yhtä ainoaa iskua. Et tietenkään, ihan itsestäänselvästä syystä. Henkilöön käyvä argumentti on muuten klassinen tapa ilmoittaa, että häviää väittelyn, kun asiaperusteet loppuvat.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän viisi