Pahin pelko toteutui

...eivät riitä tässä tilanteessa, mutta lähetän lohtuhalit ja sanattoman tukeni ja toivon että löydätte voimaa jaksaa taivaltaa yli vaikeiden aikojen.



Annimaari

VOI EI!!!

Olen todella pahoillani puolestasi rakas kanssamatkaaja! On vaikea lohduttaa netissä kun haluaisi halata. Yrittäkää jaksaa yhdessä surra tämä suru. Kun itse kohtasin keskenmenon syksyllä, edes vähän lohdutti ajatus siitä, että sikiö ei ollut tarpeeksi vahva elämään ja luontoäiti tuli väliin. Vaikka vaikeaa se onkin hyväksyä, tiedän sen.



Hali hali ja hali,



Leiska, täynnä myötätunoa ja surua puolestasi ja toivottavasti vielä myös 9+3

Olen aivan sanaton... Aivan kamalaa ja surullista :( Ja niin epäreilua!!Toivon teille jaksamista ja voimia eteenpäin! *hali*



-Myyry surullisena..

Aivan kuin joku olis lyönyt palleaan kun näin tän otsikon... Oon aivan järkyttynyt! Niin halusin uskoa että yhdessä jatketaan peloistamme huolimatta.



Aivan kestämätöntä. Ei ole olemassa mitään lohdutuksen sanoja. Toivon vaan, että tunnet meidän kaikkien sympatiat ja se lohduttaa. Vaikka oikeasti vain pitkä aika auttaa tästä yli.



Pahoitteluni koko sydämeni pohjasta.



kanssasi sureva karelia

Voi itku! Kylläpä tuntuu pahalta. Sama pelkohan se meillä kaikilla on...

Olen todella pahoillani, en osaa mitään fiksumpaa sanoa.



Voimaa ja halaus sinulle. Sinun vuorosi tulee vielä.

Koska itsekin pelkään keskenmenoa, tuli mieleen että jos vain jaksat kertoa minkätyyppisiä tuntemuksia sulla oli mistä aavistelit noin käyvän, olisin kiitollinen jos jaksaisit kertoa. Ei kuitenkaan tarvitse.



Ja jos taakka käy liian raskaaksi kantaa ja haluat purkaa tuntojasi vaikka meilitse niin mun osoite on karelia77@netti.fi jonne voit kirjoittaa jos joskus tuntuu siltä että kaipaat kuuntelijaa, vaikkakin virtuaalista.



Auttaisin sinua jos vaan jotenkin voisin.



karelia

...kyyneleet valuvat täälläkin. Ei ole mitään järkeviä sanoja.



Koita jaksaa piiniskamu ! Vuorosi tulee varmasti, vaikkei se nyt varmasti lohdutakaan.

On totta, että mitkään sanat eivät tässä tilanteessa lohduta eivätkä auta. On kuitenkin lohdullista tietää, että otatte osaa tähän suureen suruun. Kiitos siitä.



Karelia (ja muutkin), kysyit oireista, mitkä ennustivat keskenmenoa. Mitkään mahanippailut, juilimiset, mahakivut tai tuntemukset eivät minun tilanteessani olleet kyseessä. Minulla ei ollut mitään fyysisiä mahatuntemuksia. Mitään vuotoa minulla ei ole ollut koko raskausaikana, ei edes tuhrua. Suurin yksittäinen merkki oli raskausoireiden täydellinen loppuminen n. viikko sitten, n.rv8. Suurimpana niistä rintojen normalisoituminen, eivät aristaneet enää edes yöllä vessaan noustessa ilman rintsikoita. Ajattelin silloin kuitenkin, että kun raskausoireeni muutenkin kokonaisuudessaan olivat niin lievät, että on normaalia, että ne vaihtelevat, ja häviävät muutamaksi päiväksi kokonaan.



Oma vaistoni kuitenkin oli se, johon uskoin, ja joka kertoi, että masussa ei nyt kaikki ole hyvin. Olen aina ollut hyvin intuitiivinen ihminen, vaistoan asioita ja tunnetiloja herkästi. Ke-to välisenä yönä tämä tunne tuli hyvin voimakkaana, ja aamullahan sitten paniikissa soittelin ympäri sairaaloita, mihinkä pääsisin tulemaan, kun ei varsinaisia fyysisiä oireita keskenmenosta ollut. Piti kuitenkin sanoa lääkärille, että vatsa oireilee, että edes ottaisivat minut päivystykseen. Ei sinne pääse sen perusteella, " kun on sellainen tunne" . Minua ei otettu omaan neuvolaan, eikä Naikkarille, mutta Kättärille pääsin lopulta. Sielläkin odotin 3-4 tuntia omaa vuoroani. Onneksi sain maata vuodepaikalla omassa rauhassani sen ajan.



Lääkäri piti oireiden loppumista vakavimpana merkkinä keskenmenosta. Kun rupesin muistelemaan, niin mieleeni tuli, että viikko sitten minulla oli kolmen päivän ajan lieviä menkkamaisia jomotuksia alaselässä ja alavatsalla, ihan kuin menkat olisivat alkaneet. Silloin kurkinkin aina vessareissulla, ettei vuotoa ollut. Tämäkin viittaisi tulevaan keskenmenoon. Näitä menkkakipujahan oli viimeksi plussauksen aikoihin.



Mitään tulehdusta tai bakteeri-infektiota minulla ei verikokeiden mukaan ollut, joten sikiön kehityksen loppuminen on tullut " sisältä päin" , ehkä jokin tärkeä kehitysvaihe oli ylitsepääsemätön, ja pieni sydän sen takia lakkasi lyömästä.



Jos vähänkin epäilette, niin tunkekaa itsenne pääättäväisesti päivystykseen, tai menkää yksityiselle ultraan. Ties kuinka kauan olisin ollut tyytyväisenä raskaana, kuollut sikiö sisälläni, jolla ei ollut aikomustakaan tulla itsestään pois. Ehkä siihen np-ultraan asti. Ehkä se halusi olla turvassa lämpöisessä niin kauan kuin mahdolista.



Toivon teille sydämestäni turvallista odotusaikaa ja kaikkea hyvää.



t. musertunut Mondis

Pahoitteluni teille molemmille suuren menetyksenne johdosta.



Suruissaan palstakaverin puolesta,



Mörötin :' (

sanattomana otan osaa suruunne. miksi tämä on niin vaikeaa. ensin annetaan toivoa. pelkoa ja toivoa. ja sitten se kaikkein pahin pelko toteutuu.



T. sandee surullisena teidän puolestanne

Ihan mielettömän surullista. Voimia jaksaa vaikeimman keskellä.

Tällaiset viestit todella pysäyttävät!! Olen suuresti pahoillani....Ei oikein löydy sanoja...



Voimia Sinulle ja miehellesi!!



Halauksin: Je_Ni

" Kaivaudu sohvan nurkkaan, paina pääsi selkänojalle: Kuvittele, että pieni enkeli silittää hiuksiasi pehmeästi, rakastavasti.



Anna itkun tulla, vuolaana, valtoimenaan. Päästä tuska irti, tunnet silti enkelin silityksen hiuksillasi.



Itkun ja huudon lomassa tunnet, kuinka enkeli ottaa sinut syliinsä ja keinuttaa sinua hellästi. Hitaasit voima virtaa kehoosi ja eheytyminen voi alkaa"



Mondlicht tuo teksti muotoutui mieleeni samalla kun luin tekstiäsi. Jospa se lohduttaisi tulevaisuudessa sinua.



Lämmin ajatus ja voimia sinulle



T. tirppa joka tarpoo vielä tuolla toisaalla.

Mitkään sanat eivät lohduta... itselläni ei edes ollut mitään sanoja kun viimeisimmän menetin...



Olin niin yksin ja niin syvällä.



Se, mikä sai minulla kyyneleet tulemaan, oli runot joita epätoivoisesti etsin... Runot, joissa joku osasi pukea sanoiksi ne vihlaisut joita sydämessäni tunsin.



Toivon, että saisit jotain lohtua runoista, joita tähän laitan. Tai jos et saa niistä lohtua, niin ainakin myötätuntoa ja häivähdyksen siitä, että et kuitenkaan ole yksin. Itseäni lohdutti ajatus, että en ole keskenmenoni kanssa yksin, on muitakin, jotka ovat saman kokeneet ja selvinneet!





Syntymättömälle



Sinä lapseni - vielä syntymätön

myös syntymättä jäänet...

Oli tulosi onni arvaamaton

- ja nyt huudan ikävääni.



Vain hetkisen olit minun -

vain hetken keväisen.

Miksi ikuisuus kutsui Sinut,

taimen vasta itäneen?



Sillä eikö itselläni

olis lähtöön suurempi syy?

Olen nähnyt liikaa jo varhain

ja elämään väsynyt.



Tunsin Sinussa tarkoituksen

tunsin Sinussa elämän

siksi esitänkin kysymyksen:

onko onnea ensinkään?



Kun taimi sisältäin vietiin

meni samalla uskoni siin.

Ja sairaalan kapeaan petiin

minä murruin - ja itkin niin.



Kuulin kerran että niistä

jotka kohtuun kuolevat

tulee enkeleitä

ja niille siivet kasvavat.

-K.H.-



-----

Olit luonamme hetken, ihan pienen vaan.

Et pitemmälle enää, jaksanutkaan.

Ei koskaan tavattu, tunnettiin vain,

liian pienen hetken sinut pitää sain.



Ei tullut äitiä, ei tullut isää,

vain itkua, kipua, surua lisää.

Pilven reunalla teitä jo liikaa on,

äidin ja isän kaipaus on loputon.

Ei muuta voi kuin rukoilla vaan

että seuraavan jo pitää saan.

-Iza-



----



Katselen täältä kaukaa

Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?

Miksi isällä on niin raskaat askeleet?



Minäkö heille olen surua tuottanut,

kun vain katselen täältä kaukaa.

Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,

että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.



Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa,

pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?

Voitko isän olkaa taputtaa,

ettei niin kumarassa hän ois?



Kerro heille, Taivaan Isä,

etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.

Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita on

luojalleen ettei heitä malttaisi millään antaa pois.



Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen

lennän perhosena ikkunaan.

Tietäisipä isä, miten tuulen mukana

hänen poskeaan silittää saan.



Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa

ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.

Ja kun vihdoin kohtaamme,

löytää tarkoituksensa pettymys jokainen

Ne on kestettävä jotta juuri minä syntyisin.



Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää

Koska saan mennä, Taivaan Isä,

joko pian pääsen omaan kotiin?



- tuntematon-



---



Voitko taivaan isä äitiä lohduttaa,

pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?

Voitko isän olkaa taputtaa,

ettei niin kumarassa hän ois?

Kerro heille taivaan isä,

etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.

Kerro että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita luojalleen on,

ettei heitä malttaisi millään antaa pois.



-----



Missä lapseni juoksee?

Kirmaa keskellä niittyjen

keikkuu varsilla kukkien.

Kera kaikkien niiden lapsien

joita äidit odottivat iloiten.

Ovat lapset nuo osa

kaikkeutta suurta

ei heillä ole murhetta, huolta.

Vain täällä - päällä maan,

elon suruja ja ikävää

kannetaan.





Myötäeläen, Humaus

Voi tätä itkun määrää kun luin kirjoituksianne. Niin hyvää tekeviä sanoja, kauniita runoja. Tunne myötäelämisestä ja lohdutuksesta välittyi voimakkaana tänne ja toi lohtua. Kiitos teille, ja kaikille muille osaa ottaneille.





-t. Ehkä vielä joskus onnellinen M.

Syvä osanottoni .

Voi Mondlicht miten paha mieli tuli puolestasi. Osanottoni. Mitään järkevää ei tässä tilanteessa voi sanoa. Menetys on niin todellinen ja niin iso ja ulkopuolisen, sellaisen joka ei ole tuossa tilanteessa ollut, on mahdoton ymmärtää.

Voimia teille molemmille ja toivottavasti heti seuraava yritys onnistuu.