Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä on tapahtunut entisten aikojen laadukkaalle vaatemerkille nimeltään Pola?

Vierailija
15.07.2017 |

Itse shoppailen mieluiten vaatteita kirpputoreilta ja minulla on useampikin Polan Suomessa tehty vaate. Kävin eilen elämäni ensimmäistä kertaa Tokmannissa ja ensin riemastuit kun näin, että siellä myydään Polaa. Ilo muuttui pettymykseksi koska vaatteet olivat tunkkaisen värisiä ollakseen kesävaatteita, esim. kukkakuosi ei todellakaan tuonut mieleen mitään kesäistä. Toinen minua hämmästyttänyt vaate oli sellainen, jossa pitsikangas oli laitettu vaatteen selkäpuolelle eikä suinkaan korostamaan naisen decolletéta, kaulaa ja kasvoja. Osalla naisista on pitkä tukka kuten minullakin ja sen vuoksi koko pitsikankaasta ei ole suurtakaan iloa jos ja kun hiukset peittävät sen. Kokeilin myös polyesteritoppia, joka oli karheaa kuin hiekkapaperi. Polyesteristakin löytyy sileitä laatuja.

Milloin ja kenen toisesta tällainen kunniakkaan ja ennen tyylikkään sekä naisten ulkonäköä tyylikkäästi korostaneen vaatemerkin alasajo on tapahtunut? Tekisi mieli lähettää palautetta firmalle mutta voi olla etten saisi sieltä vastausta.

Jotain hyvääkin löysin kuitenkin Tokmannilta kuten esim. Sinin siivousvälineitä sekä Biozellin kotimaisia hypotuoksuisia shampoita eurolla per putku. Inhoan hiuksissa leijailevia raskaita tuoksuja ja sen vuoksi olin todella iloinen kun löysin laatutavaraa käsittämättömän edullisesti. Joudun pesemään hiuksiani usein uimaharrastukseni vuoksi ja siksi olen shampoista erittäin iloinen.

Polan muuttuminen jäi kyllä ihmetyttämään ja päätin nyt kysyä täältä enemmän tietoa koska tällä foorumilla liikkuu niin paljon kävijöitä, että todennäköisyys vastauksen saamiseen on suurin.

Kommentit (30)

Vierailija
21/30 |
30.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko kaikki polan vaatteet vain naisille vai löytyikö heiltä miestenkin vaatteita?

Vierailija
22/30 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistaakseni alkuperäinen tehdas lopetettiin, joku osti tuotemerkin ja myy nyt sen alla jossain (ties missä) tehtyjä tuotteita.

Muistaakseni sen jälkeen Polan vanha tehdas Lappeenrannassa ompeli Jukka Rintalan, Ritva Fallan yms. mallistoja, mutta eipä suomalainen kuluttaja halua maksaa suomalaisesta työstä.

Suomalainen maksaa (melkein) mukisematta älyttömiä hintoja terassioluista ja -siidereistä, mutta muuten kotimaisesta laatutyöstä - silloin kun sitä on tarjolla - ei haluta maksaa käypää hintaa....tämän yhteiskunnan mysteereitä.

Kyllä haluaa, mutta yritysten omistajat huomasivat globalisaation myötä että palkat olivat Kiinassa, Thaimaassa vain muutamia senttejä. Tuotteista saa huimat katteet kun tuotanto ei maksa juuri mitään. Tosin laatu kärsi.

Suomessa oli laadukasta vaateteollisuutta vielä 80-luvulla. Käytössä kestävät materiaalit eikä näitä pidät yhen talven ja roskiin kamppeita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/30 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oliko kaikki polan vaatteet vain naisille vai löytyikö heiltä miestenkin vaatteita?

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pola_(yritys)

Vierailija
24/30 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä ne kuitenkinsuunnittelussa jäivät ajasta jälkeen. Aika tätimäisia malleja... käytin itsekin joskus 20 vuotta sitten, kun pidin töissä jakkupukuja.

Vierailija
25/30 |
30.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ostin Pola-merkkisen uimapuvun. Se haisee märkänä aivan kamalalta, vaikka on juuri pesty! Haju ei poistu konepesussakaan. Menee nyt roskiin. Minäkin muistin Polan laadukkaana merkkinä. Ei ikinä enää näitä Kiinassa tehtyjä minulle.

Vierailija
26/30 |
30.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle tuo "vanha Pola" on tuntematon merkki, mutta Tokmannilla olen noita vaatteita nähnyt ja ainakaan pitkälle ja kapealle kropalle ei istu mitenkään päin, hirveitä säkkejä mitoitukseltaan.

Mielellään sitä ostaisi suomalaisia ja Suomessa valmistettuja vaatteita, mutta kun ei vaan ole tarjolla omaan makuun olevia malleja saati sopivaa mitoitusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/30 |
30.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanha ketju, mutta tuli yllätyksenä minullekin, että Tokmanni osti Polan.

Vierailija
28/30 |
30.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tokmannin muita "laadukkaita" merkkejä Orthex ämpärit mistä sangat katkeaa tai pohja irtoaa sekä kotikulta tuotteet kerran pannun pohja irtosi liedelle oli laitettu jollain liimalla pohja vaan kiinni täyttä sekundaa tuo kama.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/30 |
30.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tokmannilla on tosi rumia vaatteita. Silloin kun vielä oli Tarjoustalo ja Vapaavalinta, ostin aina silloin tällöin sieltä vaatteita. Kun Tokmanni nielaisi ne, niin vaatevalikoimasta tuli ihan surkea. Kamalia rytkyjä nykyään, en ole enää vuosiin ostanut yhtään vaatetta sieltä. Muutenkin tuntuu, että kautta linjan laatu heikkenee koko ajan niitten tuotteissa. Kävin just viime viikolla, pitkästä aikaa, enkä tehnyt yhtään heräteostosta. Ennen tuli aina ostettua kaikenlaista, kun oli hyviä tarjouksia ja kivoja tuotteita.

Vierailija
30/30 |
10.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pola ja tokmanni.Niin se vaan kesti se polan merkki tänne asti ainakin, mutta aivan surkeata laatua. Olen ostanut mm. leggingssejä, alushousuja, rintsikoita.Rintsikat on ihan jees hyviä. Kootkin jopa osuvat itselle hyvin.

Mutta sitten nämä leggingsit. Ihanan pehmeitä vuosien varrella varsin huokeaan hintaankin saanut. Hieman koot ihmetyttävät. Olen kokoa 44. Hm menee koko 44. Polan M ja L hirvee ero. L koko on reisistä kuin joku löysä housu ja M vyötäröstä niin tiukka että pitäisi olla ihan jotain muuta kuin 44 kokoa. Ja mitä?? Nämä tehdään suomessa ?? Eli ehkä tarkoitettu suomalaisille(mikä nyt lienee kantaväestöä nykyään) Mutta siis lähestulkoon lyhyen läntille meikäläisille! Niin nämä s....lahkeet. MIKSI NIIDEN PITÄÄ OLLA 5 METRISET!!?? Eikö nyt ihan oikeesti voida tehdä suomalaisille suomen naisille niitä pituuksia??? Voi veenus. Ei liene vaikeaa lyhentää pituutta. Voi v... Ei voi kun ??????

Sitten ostin 3 pkt /3 kpl pikkuhousuja. Ihan taivaallinen istuvuus. MUTTA. Pari x pidettyäni niistä alkoi irtoamaan sisähaarakiila. Se vaan irtosi. Poks. Liimauksistaan. KAIKISTA! Reklamoin niin tokmannilta ei ole tullut mitään vastausta. Tai siis tuli myyjältä, ettei ole kellään muulla tapahtunut. Että kait tässä ollaan sitten niin mehuilla höystetty, että ei kesyä Tokmannin alushousut meidän piirakkaa.

 

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä viisi