Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten olette päässeet yli raiskauksesta?
13.07.2017 |
Päivät menee unessa tai bentsoissa. Katson roskaohjelmia. Jos olen minuutin pidempää yksin ajatuksieni kanssa, tuntuu että romahdan, itken ja nukahdan.
En pysty olemaan ihnisten ilmoilla. En pysty hoitamaan kotiani. Milloin tämä helpottaa? En ajattele itse tapahtumaa, olen sulkenut sen ulos mielestäni. Ruhjeet muistuttaa tapahtuneesta.
Milloin tämä loppu?
Kommentit (17)
Lääkäriin ja pyydä päästä psygoterapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
oliko mamu?
Ei.
190 cm, vaaleat hiukset, siniset silmät, supisuomalainen.
Kuulostaa PTSD:ltä. Lääkäriin ja terapiaan. Kaikkea hyvää sinulle, ap, ja muutkin tähän vastanneet.
P.S. Voisiko edes nyt jättää asiattoman kommentoinnin keskustelun ulkopuolelle ja kuunnella sekä tukea uhreja eikä ilkkua asialla?
Aika auttoi..lääkityskin, joka tosin sit aikanaan jäi pois..keskusteluapu ja myöhemmin terapia myös.
Ole lempeä itelles, sure, ole vihainen, käsittele ne tunteet. Mutta suosittelisin että ulkopuolisen avun tuella.
Onko tapahtuneesta vasta vähän aikaa? Olen pahoillani. Olet arvokas, pidä huolta itsestäsi, kohtalotoveri.
Painajaisia tulee vieläkin mutta ei enää kovin pahoja. Kyllä tosta selviää, usko itseesi. <3
Onko sulla läheisiä jotka vois olla seurana?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa PTSD:ltä. Lääkäriin ja terapiaan. Kaikkea hyvää sinulle, ap, ja muutkin tähän vastanneet.
P.S. Voisiko edes nyt jättää asiattoman kommentoinnin keskustelun ulkopuolelle ja kuunnella sekä tukea uhreja eikä ilkkua asialla?
Auttaako terapia? Tuntuu ettei tämä olo voi muuttua koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa PTSD:ltä. Lääkäriin ja terapiaan. Kaikkea hyvää sinulle, ap, ja muutkin tähän vastanneet.
P.S. Voisiko edes nyt jättää asiattoman kommentoinnin keskustelun ulkopuolelle ja kuunnella sekä tukea uhreja eikä ilkkua asialla?
Auttaako terapia? Tuntuu ettei tämä olo voi muuttua koskaan.
Auttaa, mutta se vaatii sen että sut hoidetaan esim. osastolla siihen kuntoon, että kestät terapian aloittamisen. Jos oot nyt noin huonona... Oletko ollut yhteydessä esim. Tukinaiseen? He voisivat auttaa sinua ja ohjata eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa PTSD:ltä. Lääkäriin ja terapiaan. Kaikkea hyvää sinulle, ap, ja muutkin tähän vastanneet.
P.S. Voisiko edes nyt jättää asiattoman kommentoinnin keskustelun ulkopuolelle ja kuunnella sekä tukea uhreja eikä ilkkua asialla?
Auttaako terapia? Tuntuu ettei tämä olo voi muuttua koskaan.
Auttaa, mutta se vaatii sen että sut hoidetaan esim. osastolla siihen kuntoon, että kestät terapian aloittamisen. Jos oot nyt noin huonona... Oletko ollut yhteydessä esim. Tukinaiseen? He voisivat auttaa sinua ja ohjata eteenpäin.
Olenko mä teistä oikeasti osastovalmista kamaa? En osaa itse sanoa enää.
Kato elokuva " day of the woman", näin minä asian hoitaisin. Ni""i pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että kukaan täällä palstalla on oikea henkilö sanomaan kuuluisiko sinun olla osastolla vai ei. Sen arvion voi tehdä vain mt-puolen henkilöstö. Olet varmaan ollut jo tekemisissä esim. psykiatrin tai ainakin lääkärin kanssa, jos olet saanut lääkkeet? Koita saada joku aika, jos ei lääkärille niin edes sairaanhoitajalle, ja yritä kertoa asiasta. Jos tuntuu ettet pysty sanomaan ääneen sitä mitä täällä kirjoitat tai saat niin kovan ahdistuksen että sinun on hankala jutella, niin kirjoita kaikki paperille ja ota mukaan. Apua löytyy kyllä, ja siihen sinun pitää uskoa, vaikka se nyt tuntuukin mahdottomalta ajatukselta <3
Suosittelen lämpimästi psykiatrista osastoa. Siellä saa olla rauhassa kaikelta. Mukavia, joskin haavoittuneita ihmisiä. Elämää ymmärtäviä. Selkeät rutiinit. Valmis ruoka. Rauha. Ammattilaiset suunnittelevat huolellisesti hoitosi ja saat sen tarvitsemasi ptsd-diagnoosin sekä tarvittaessa oikean lääkehoidon. Saat kelan tukemaa pitkäkestoista ja tiivistä terapiaa (3v 3x/vk). Kaikki hoidetaan puolestasi ja saat myös sosiaalityöntekijän, jos sinulla tulee muita huolia (oikeudenkäynnit jne.) Halaan sinua lämpimästi ja toivon sinulle kaikkea hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pääsin puhumalla, ystäville. Terapiaa tarjottiin, mutten halunnut.
Itse päivä tai tapahtuma ei varmasti unohdu koskaan, eikä sitä seurannut abortti, mutta pystyn harrastamaan seksiä ja nauttimaan siitä, ja ennen kaikkea olen onnellinen ja tasapainoinen. Tapahtuneesta siis jo 9 vuotta. Suosittelen Sinua soittamaan Tukinaiseen.
Jaksamista ❤
Itse suosittelisin mahdollisimman pian aloitettavaa terapiaa tai edes keskusteluapua. Kärsit luultavasti PTSD:stä (vaikka en ammattilainen olekaan enkä siksi voi varmasti sanoa), ja traumaperäisissä mt-ongelmissa hoito tehoaa sitä paremmin mitä nopeammin se otetaan työn alle. Helppoa se ei välttämättä tule olemaan, mutta terapiassa luultavasti kävisitte asian läpi, mikä on paranemisen kannalta välttämätöntä, jotta pääset asiasta yli ja saat päästettyä siitä irti. Mielesi selvästi yrittää taistella tapahtunutta vastaan ja työntää se pois, mutta karkeasti sanottuna sinun pitäisi kohdata se. Ei missään tapauksessa yksin, vaan ohjatusti ja vaikka terapeutin kanssa, joka osaa ohjata sinut läpi jälkireaktiosta, mikä se sitten tulee olemaankaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ap:lla on vielä ruhjeita, kyseessä ei ole PTSD vaan akuutti stressireaktio. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…
Kannattaa soittaa sinne Tukinaiseen, tai puhua meille, tai läheisille, tai käydä lääkärissä - mikä ikinä auttaa. Osastohoito on tarpeen jos tarvitset esim. lääkityksen oireiden vuoksi, siellä se voidaan hoitaa kuntoon. Voi olla, että terapian aika on vasta myöhemmin koska tapahtuneesta on niin vähän aikaa.
Voimia ja siunausta sinulle, ap. Olet vahva jo kirjoittaessasi asiasta tänne.
Mua itkettää lukea teidän vastauksia, siis tuntemattomat ihmiset tsemppaavat! Oon käynyt antamassa näytteet jne mutten ole päättänyt teenkö poliisiasian. Mieli syöttää koko ajan tarinaa siitä että itse halusin ja provosoin ja nautin jne.
Mussa on ruhjeita, ja ilmeisesti se eläin teki jotain että kierukkakin on tulossa ulos. Meen huomenna taas gynelle. Ehkä otan esiin tän etten kykene toimimaan.
Mun piti kirjottaa paperille tapahtunut, en pysty. En ole kyennyt edes ajattelemaan sitä missä järjestyksessä mitä tapahtui. Ne on välähdyksiä ja ne haalenee. Ruumis muistaa paremmin.
Lähinnä tuijotan tyhjyyteen. Tai nukun. Tai itken.
Kaiken muun avun ja hoidon lisäksi suosittelen seuraavanlaista suhtautumista asiaan: ei ole sinun syytäsi tai vikasi millään tavalla, sinussa ei ole mitään likaista tai rikkinäistä. Se mies on täysin vastuussa ja täysin syyllinen, hänen häpeänsä. Itse pääsin asian yli kun aloin ajattelemaan sitä niin, että minähän en enää kärsi elämässäni yhtään ainoaa päivää toisen ihmisen pahuuden takia. Ja toinen voimaannuttava kokemus oli kun yksi ystävä vähän pimeämmältä puolelta tarjoutui pahoinpitelemään raiskaajani. Sanoi, että kerro vaan nimi ja osoite niin asia on hoidettu. Valitsin kuitenkin olla tarttumatta tarjoukseen. Sinulla on aina myös sama vaihtoehto kostaa pahuus pahuudella. Miten ikinä asian hoidatkin, päätä ettet enää ikinä ole kenenkään uhri. Itse en enää edes mieti kostoa, kyseinen "mies" on alapuolellani, enkä enää edes aktiivisesti ajattele asiaa, en pelkää, en jää jumittelemaan. Se on nyt menneisyyttä eikä määritä minua millään tavalla.
Alue: Aihe vapaa
Yli kymmenen vuotta enkä ole päässyt. Elämä tietysti jatkuu sille ei paljon voi mitään.
Tapahtuman jälkeen minusta tuli todella vihainen ja aggressiivinen, ei minun kanssa kukaan sen takia halua enää olla. Aggresiivisuudessa hyvä puoli on se että ahdistellessa luontaisesti hyökkään takaisin ja saan tyydytystä siitä kun mieheen sattuu, vaikka kyseessä ei ole raiskaajani.