Karmivin/uhkaavin tilanne, jossa olet koskaan ollut?
Millainen on elämäsi karmivin tai uhkaavin tilanne, jossa olet ollut? Esim. paranormaali ilmiö, pelottava stalkkeri?
Oman elämäni karmaisevin tilanne sattui kesällä, kun olin 16-vuotias. Vanhempani olivat käymässä sukulaisteni luona ja minä olin muutaman yön yksin kotona. Mainittakoon vielä, että kaksisen viikkoa ennen tätä isoäitini oli kuollut, hautajaisia ei oltu vielä pidetty ja mielentilani oli melko apea sekä pelokas.
Menin normaalisti yläkerran kylppäriin hoitamaan iltatoimiani ja koska kotona ei ollut minun ja koiramme lisäksi muita, luonnollisesti jätin kylpyhuoneen oven auki. Pesin hampaitani, kun yhtäkkiä kuulin päivänselvää pianonsoittoa alakerrasta. Ajattelin sen tulevan jostain kodinkoneesta, mutta se jatkui oudon pitkään ja oli muutenkin aivan kuin pianonsoittoa. Mietin, ettei se varmasti voinut olla sitä, koska kotona ei ollut ketään, mutta menin silti täysin paniikkiin, koska alakerrassamme kuitenkin oli piano, jolla voisi periaatteessa soittaa ja suljin oven. Heti kun suljin oven, soitto lakkasi.
Hoidin iltatoimeni loppuun ja palasin alakertaan. Pianon kansi, jota pidämme aina kiinni, oli auki ja koirani istui pianotuolin vieressä juuri siinä kohdassa, jossa se tykkäsi istua isoäitini soittaessa pianoa.
Tuosta tapauksesta on nyt lähes 10 vuotta aikaa, mutta edelleenkin muisto siitä pianonsoiton äänestä ja avoimesta pianon kannesta saa selkäpiini karmimaan. Koiran sijainnin olen vain perustellut itselleni sattumalla, mutta välillä pohdin, jospa siellä soittamassa olikin kuolleen isoäitini aave.
Kommentit (10)
Entinen deitti, jonka kanssa olimme nähneet 3 kertaa, päätti 4 kuukautta tapailumme loppumisen jälkeen alkaa stalkata minua. Lähetteli seksuaalissävytteisiä tekstiviestejä ja soitteli useista eri prepaid-liittymistä lähes päivittäin, selvitti työpaikkani ja tuli sinne autolla minua vastaan, istui kerran oveni edessä lähes 2 tuntia, ja lopulta ryhtyi aamuisin tulemaan samalle bussipysäkille kanssani voidakseen vongata uutta tapaamista ja seksiä. Ilmoitin poliisille, mutta asialle alettiin tehdä jotain vasta kun mies oli kiivennyt parvekkeeni kautta kotiini sisälle. Sakot ja lähestymiskielto onneksi lopettivat miehen touhut.
Vierailija kirjoitti:
Entinen deitti, jonka kanssa olimme nähneet 3 kertaa, päätti 4 kuukautta tapailumme loppumisen jälkeen alkaa stalkata minua. Lähetteli seksuaalissävytteisiä tekstiviestejä ja soitteli useista eri prepaid-liittymistä lähes päivittäin, selvitti työpaikkani ja tuli sinne autolla minua vastaan, istui kerran oveni edessä lähes 2 tuntia, ja lopulta ryhtyi aamuisin tulemaan samalle bussipysäkille kanssani voidakseen vongata uutta tapaamista ja seksiä. Ilmoitin poliisille, mutta asialle alettiin tehdä jotain vasta kun mies oli kiivennyt parvekkeeni kautta kotiini sisälle. Sakot ja lähestymiskielto onneksi lopettivat miehen touhut.
Mistä näitä hulluja entisiä deittejä oikein sikiää? Minullakin oli yksi pari vuotta sitten, olin tehnyt selväksi etten halunnut enää nähdä häntä outojen ja pelottavien puheidensa takia. Laittoi mm. Facebookissa viestiä äidilleni, että olemme muka seurustelleet netissä jo pidemmän aikaa ja hän haluaisi "pyytää minun kättäni", mutta tämän takia hän tarvitsisi osoitteeni päästäkseen "yllättämään minut kosinnalla". Onneksi äitini hälytyskellot soivat eikä hän todellakaan antanut hänelle osoitettani.
Olin noin 10-vuotias, kun odotin koulun jälkeen linja-autoa mennäkseni kotiin, kun paikalle tuli oudosti käyttäytyvä mies, joka alkoi kyselemään minulta kaikenlaista henkilökohtaista ja sitten hän alkoi vaatimaan, että minun olisi tultava auttamaan häntä ja hänen kaveriaan jossain asiassa jonkin matkan päähän. Kun kysyin, että missä asiassa he tarvitsevat apua, niin hän ei suostunut kertomaan, hoki vain, että tulisin mukaan. Onneksi minä tajusin, että tilanteessa oli jotain outoa, kun aikuinen mies pyytää tuntematonta, sattumalta tapaamaansa lasta mukaan auttamaan jossain asiassa, kun olisi voinut pyytää jotain aikuista mukaan. Minä olin silloin todella lapsellinen ja herkkäuskoinen lapsi ja jälkeenpäin olen ihmetellyt, että miksi en lähtenyt tyhmyyttäni kyseisen miehen mukaan, kun olin niin herkkäuskoinen ja hän sanoi tarvitsevansa apua. Jokin hänessä vain sai minut tajuamaan, että ei kannata lähteä mukaan ja olen todella onnellinen, että en lähtenyt. Ties mitä minulle olisi tapahtunut, jos olisin lähtenyt hänen mukaansa, varsinkin kun hän olisi selvästi humalassa ja jälkeenpäin ajateltuna varmasti huumeiden vaikutuksen alaisena. Olen aikaisemminkin kirjoittanut tästä asiasta tänne johonkin vastaavaan ketjuun, mutta tämä on näin jälkeenpäin karmivinta, mitä minulle on tapahtunut, koska minulle olisi voinut tapahtua ties mitä, jos olisin lähtenyt sen miehen mukaan. Minut olisi voitu vaikka löytää raiskattuja ja/tai tapettuna jostain katuojasta tai olisin voinut jäädä ikuisiksi ajoiksi kadoksiin, jos oikein huonosti olisi käynyt.
Joku seinähullu puliukko kävi päälle Sörnäisten metroasemalla, väitti puukolla uhaten että olin tyhjentänyt sen tilin. Onneksi paikalle sattui vartija
Ystäväni poikaystävä alkoi kännissä osoittelemaan aseella ympäriinsä. Osoitti minua suoraan päähän, kun sanoi että laittaa sen pois. Lähdin, enkä halunnut olla kyseisen tyypin kanssa tekemisissä.
Helsingissä ratikkapysäkillä illalla n. klo 22 aikaan, minä ja kaksi varhaisteini-iässä olevaa tyttöäni. Samalle pysäkille tulee epäsiisti isokokoinen mies ja alkaa englanniksi maanisella äänensävyllä kuvailemaan miten raiskaa meidät kaikki ja mitä muutakin tekee meille. Onneksi tyttöni eivät ymmärtäneet vielä kaikkea mitä kaveri puhui. Sanoin hiljaa tytöille, että siirtyvät mun taakse ja siirrytään pikkuhiljaa kauemmaksi tyypistä, että se on vaarallinen. Todennäköisesti tyyppi oli niin aineissa ettei tajunnut meidän liikkuvan poispäin vaan jatkoi höpisemistään. Ajatuksena oli, että kun pääsemme edes kolmen metrin päähän, lähdetään juoksemaan pois. Onneksi pysäkille tuli pariskunta ja heti kun tyyppi huomasi heidät, lähti pois.
Isäni kuoli yllättäen. Seuraavana yönä tunsin kun joku istuu sängynreunalle viereeni selän taakse niin että kun yritin kääntyä, en pystynyt. Mieheni nukkui vieressäni eikä muita ollut talossa. Pelästyin ja sanoin ääneen, mene pois, jonka jälkeen tunsin että viereen istunut nousi pois. Jälkikäteen mietin, että oliko isä tullut vielä kerran katsomaan minua.
En ole sitä ennen tai sen jälkeen kokenut mitään ns. yliluonnollista.
Avioliitto.