Alemmat sosiaaliluokat haluavat nimenannollaan hienostella ja antaa hienomman tuntuisia nimiä.
Nyt se on todistettu, ja kaiki tietävät, että sinusta ja lapsestasi ei koskaan tule mitään.
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
Tällä ilmiöllä on vuosisataiset perinteet. Kun kaupunkirahvas alkoi 1800-luvulla ottaa itselleen virallisia sukunimiä, nimen piti olla hieno. Hienoutta edusti ruotsin kieli. Näin täysin suomenkielisistä suvuista tuli Lindbergeitä, Grönrooseja yms., joita edes he itse eivät välttämättä osanneet oikein ääntää. Siis nämä Limperit ja Röönruusit.
Näitä on edelleen. Ihmisiä, jotka eivät osaa lausua omaa sukunimeään. Kyllä ruotsinkielinen sukunimi pitää Suomessa lausua oikeaoppisesti.
Ennen vanhaan oli yleistä, että ihmisellä oli virallisesti "hieno" nimi, mutta arkinen kutsumanimi oli siitä tehty helpompi versio. Alexandra oli Sanni, Adolf oli Aatu, Lydia oli Lyyti jne.
Nimi on enne. Toisaalta ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä.
Osaltaan tämäkin myytti, jota alempi keskiluokka vaalii. Ennen muinoin keskiluokkaisten pappien oli tapana kirjata kansalaisten nimet kirkonkirjoihin ruotsalaisittain (siis ollen HÄNEN mielestään hianosti, kyllähän nyt sentää ruotti on niin paljon hianompi kuin suomi LOL), kansa oli hämmentynyttä. Omassa suvussani kerrottiin näistä huvittuneina, kuinka suvumme perinteinen nimi vuosisatojen ajan Aku ja Aleksi vääntyivät Augustiksi ja Alexanderiksi tai Alexiksi. Kustaavasta tui Gustava, Aatusta Adolf, Pekasta Pehr tai Per jne. Mutta ei kansa siitä metakkaa nostanut, ei nimiä juuri tarvittu silloin mihinkään ja arkielämässä käytössä oli tutut suomalaiset nimet.
Nyt alempi luokka antaa paljon kansainvälisiä tai kansainvälisen kuuloisia nimiä lapsilleen. Johtuisikohan pitkälti siitä, että se on se alempi luokka joka joutuu eniten todellisuudessa kosketuksiin esim. maahanmuuttajien kanssa? Siellä ne on pihalla oikeasti sekaisin Fatimat, Jessicat, Mo:t ja Nico-Petterit. Iso osa näistä vanhemmista toivovat lapsilleen sopeutumista kansainvälisyyteen ja jopa mahdollista kv-uraa aikuisena, siihen helppo, yleismaalilmallinen nimi kuten janica sopii hyvin. Eliitti tekee itse asiassa samaa, hieman perinteisemmin nimin vain (Emma, Anna, Maria). Tässäkin eliitti ja alempi luokka ovat samiksia, keskiluokalle jätetään räkyttäminen ja perässä laukkaaminen.
Oletteko muuten huomanneet että viime vuosina näitä ylihienoja nimiä on näkynyt julkisuudessa tositvjulkkisten lisäksi misseillä? Kertoo vähän missi-instituution alamäestä...
Vierailija kirjoitti:
Osaltaan tämäkin myytti, jota alempi keskiluokka vaalii. Ennen muinoin keskiluokkaisten pappien oli tapana kirjata kansalaisten nimet kirkonkirjoihin ruotsalaisittain (siis ollen HÄNEN mielestään hianosti, kyllähän nyt sentää ruotti on niin paljon hianompi kuin suomi LOL), kansa oli hämmentynyttä. Omassa suvussani kerrottiin näistä huvittuneina, kuinka suvumme perinteinen nimi vuosisatojen ajan Aku ja Aleksi vääntyivät Augustiksi ja Alexanderiksi tai Alexiksi. Kustaavasta tui Gustava, Aatusta Adolf, Pekasta Pehr tai Per jne. Mutta ei kansa siitä metakkaa nostanut, ei nimiä juuri tarvittu silloin mihinkään ja arkielämässä käytössä oli tutut suomalaiset nimet.
Nyt alempi luokka antaa paljon kansainvälisiä tai kansainvälisen kuuloisia nimiä lapsilleen. Johtuisikohan pitkälti siitä, että se on se alempi luokka joka joutuu eniten todellisuudessa kosketuksiin esim. maahanmuuttajien kanssa? Siellä ne on pihalla oikeasti sekaisin Fatimat, Jessicat, Mo:t ja Nico-Petterit. Iso osa näistä vanhemmista toivovat lapsilleen sopeutumista kansainvälisyyteen ja jopa mahdollista kv-uraa aikuisena, siihen helppo, yleismaalilmallinen nimi kuten janica sopii hyvin. Eliitti tekee itse asiassa samaa, hieman perinteisemmin nimin vain (Emma, Anna, Maria). Tässäkin eliitti ja alempi luokka ovat samiksia, keskiluokalle jätetään räkyttäminen ja perässä laukkaaminen.
Janica ei kyllä ole millään mittarilla yleismaailmallinen nimi. Se on täysin Itä-Helsinkiläinen.
Miten määritellään "hieno" ja "epähieno"? Mikä tekee nimestä "hienon"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä ilmiöllä on vuosisataiset perinteet. Kun kaupunkirahvas alkoi 1800-luvulla ottaa itselleen virallisia sukunimiä, nimen piti olla hieno. Hienoutta edusti ruotsin kieli. Näin täysin suomenkielisistä suvuista tuli Lindbergeitä, Grönrooseja yms., joita edes he itse eivät välttämättä osanneet oikein ääntää. Siis nämä Limperit ja Röönruusit.
Näitä on edelleen. Ihmisiä, jotka eivät osaa lausua omaa sukunimeään. Kyllä ruotsinkielinen sukunimi pitää Suomessa lausua oikeaoppisesti.
Hah. Minusta on hassua, kun ajatellaan, että olisi olemassa vain yksi ja ainoa tapa lausua jokin nimi. - Jos ja kun olettama on, että Suomessa suurin osa puhujista ja kuulijoista on suomenkielisiä, niin onko silloin sitten oikeampaa sanoa oma nimensä ruotsalaisittain vain suomalaisittain sanotko: Jonsson vain Juun-s-son? Tai entä sitten jos etunimesi on Michael, niin kumpi on oikein sanoa nimi saksalaisittain muodossa Mi-ha-el vai amerikan-englantilaisittain muodossa: Mai-k(h)-el? Tuskin kovinkaan suomalainenkaan lausuu nimeä muodossa MiC-Ha-El, sen verta kuitenkin muutkin kielet vaikuttanevat tapaamme sanoa eri nimiä(kin). Mutta se, että nimillä olisi vain yksi ja ainoa tapa sanoa ne oikein on minusta, vähän outo. - Vaan kuinka moni pahastuu jos joku vieraskielinen kysyy, että anteeksi, mutta miten lausut nimesi? Miksi suomenekileisen siis omatoimisesti pitäisi osata lausua, jokin vierasperäinen nimeä sen paremmin, kuin mitä joku on kertonut, tai kertoo nimen lausuttavan.
Vierailija kirjoitti:
Tällä ilmiöllä on vuosisataiset perinteet. Kun kaupunkirahvas alkoi 1800-luvulla ottaa itselleen virallisia sukunimiä, nimen piti olla hieno. Hienoutta edusti ruotsin kieli. Näin täysin suomenkielisistä suvuista tuli Lindbergeitä, Grönrooseja yms., joita edes he itse eivät välttämättä osanneet oikein ääntää. Siis nämä Limperit ja Röönruusit.
Sinulla on nyt väärät tiedot. Lindberg on Grönroos ovat tavissukunimiä. Niitä ei otettu, vaan lätkäistiin esim. töihin ja armeijaan mennessä rekisteriin. Siis kirjuri keksi jotakin. Tuolloin oli hienoa suomentaa sukunimi vrt. Paasikivi.
Tällä ilmiöllä on vuosisataiset perinteet. Kun kaupunkirahvas alkoi 1800-luvulla ottaa itselleen virallisia sukunimiä, nimen piti olla hieno. Hienoutta edusti ruotsin kieli. Näin täysin suomenkielisistä suvuista tuli Lindbergeitä, Grönrooseja yms., joita edes he itse eivät välttämättä osanneet oikein ääntää. Siis nämä Limperit ja Röönruusit.