Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suomalaisten syntyvyys kasvuun

Syntyvyys nousuun
06.07.2017 |

Kuten on uutisista nähty (ja jonka muutenkin tiedämme) on syntyvyys laskussa. Meille suomalaisille nimenomaan suomalaisten syntyvyys on tärkeä, koska pitkällä tähtäimellä liian pieni syntyvyys tarkoittaa suomalaisen kansan ja perimän kuihtumista. Tähän ei auta maahan muutto, se ei pelasta suomalaista perimää.

Kasaan tähän muutaman ehdotuksen suomalaisten syntyvyyden kasvattamiseksi ja näin suomlaisperäisen Suomen kansan väkiluvun nostamiseksi. Koska vaikka maailmalla on ylikansoittumisen vaara, niin Suomeen kyllä niin maa-alueen kuin maan resurssienkin takia kyllä mahtuu ihmisiä ja meidän oman perimän ja kulttuurin kannalta näiiden on parasta olla juurikin suomalaistaustaisia. En väitä että olisimme geeniperimmältämme jotenkin erityisen hyviä muihin verrattuna, mutta juuri tänne parhaitten sopeutuneita ja valikoituneita ja myös kansaiinvälisessä vertailussa ns. "hyvää porukkaa". Toki meissäkin on vikamme ja niitä kannattaa pyrkiä vähentämään.
Sitten niihin keinoihin:
- Yleisen useamman lapsen perhemyönteisen ilmapiirin luominen
- 3-5 -lapsisten perheiden tuominen yhteiskunnan "standardi-perhekooksi", mitä isompi perhe sitä kunnioitettavampi
- Perhe kuitenkin pitää pystyä elättämään, ei ole tarkoitus luodan paljon lapsia tekevää yhteiskunna tuilla elävää luokkaa
- Verotuksellisesti tuetaan tehokkkammmin työssäkäyvien lasten hankintaa lapsivähennysten avulla
- Kansakunnan työmäärää ei ole tarkoitus vähentää ja työnantajia rankaista, joten perheitä tuetaan esim. lasten sairastuessa valtion tukemilla hoitajilla
- Kodinhoitajien työ tuodaan taas kunniaan, helpottamaan perheiden arkea ja jaksamista
- Lasten hankinnasta koituvat kustannukset siirretään valtion kustannettavaksi jolle tulee hyödytkin pitemmällä aikavälillä

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän yhdeksän