Miehen kamala mummo

Minulla on ongelma mieheni isovanhempien kanssa. Ongelmana on se ettei mummo ole ikinä voinut sietää minua. Hän ei tosin siedä ketään muitakaan lastensa tai lastenlastensa puolisoita. Eli viha on yleistä eikä kohdistu vain ja ainoastaan minuun. He asuvat hieman kauempana, joten jos heitä haluaa tavata on heille mentävä yöksi. Tämä tekee kyläilystä melkoisen paljon raskaampaa. Muut miniät ja vävyt voivat käydä tunnin pyrähdyksellä hoitamassa pakolliset tapaamiset, koska asuvat lähempänä, mutta me joudumme aina uhrata harvinaisen vapaa viikonlopun tai osan lomastamme käydäksemme heillä kylässä. Mummo kohtelee minua aina todella rumasti kun menemme sinne. En ole tehnyt mitään pahaa että syytä tähän olisi. Olen ollut aina melko ujo ja hiljainen ja olen saanut selitykseksi että tämä on se syy miksi hän minua vihaa. Toki olen vuosien saatossa reipastunut eikä tämä selitys enää oikein päde. Toisekseen hän myös vihaa toista lapsenlapsensa puolisoa koska hän on liian reipas ja räväkkä luonteeltaan. Eli miellyttäminen on aivan turhaa. Olen hyvin herkkä ja reagoin asioihin voimakkaasti. Otan siis haukut aina vahvasti itseeni enkä osaa olla välittämättä. Itken paljon kun olemme siellä ja itken aina koko kotimatkan. Olen lapsen syntymän myötä vahvistunut ja päättänyt etten aio sietää moista käytöstä ja kieltäytynyt menemästä sinne enää kylään. Pidimmekin parin vuoden taukoa, kunnes saimme kuulla että pappa on huonossa kunnossa. Pappa on aivan ihana ihminen ja minulla tuli sääli kun hän ei saa minun jääräpäisyyteni takia tavata lastenlastaan tai meidän lastemme, jotka ovat hänelle äärettömän tärkeitä. Hän ei myöskään ole syyllinen vaimonsa rumaan käytökseen eikä sitä kautta ole ansainnut tulla hylätyksi.
Nyt meille on annettu taas painetta että pitäisi mennä käymään siellä kylässä. En tiedä mitä tekisin.. En jaksa tuhlata lomaa haukkujen kuunteluun ja huonoon oloon ja itkemiseen.. Olisi sitä kivempaakin tekemistä! Mutta samalla omatunto painaa papan takia. Pitääkö minun olla epäitsekäs ja aina vain jaksaa vai saanko luvan nauttia lomasta perheeni kanssa? Meidän lomamme on vain kaksi viikkoa.. ja vaikka olisimme vain yhden yön niin itken kaksi seuraavaa. Lapsemme kärsii myös kun näkee minun voivan pahoin siellä.
Mieheni tekee niin kuin minä sanon.. Olen hänelle ehdottanut että menisi ilman minua, mutta hän ei suostu, vaan on joko menemättä tai sitten mennään perheenä. Hän ei myöskään ikinä siellä ollessa puolusta minua. Mummolla on selvästi kova auktoriteetti kaikkiin suvun ihmisiin. Olen ensimmäinen kuka häntä uhmaa edes hieman, nyt kun emme ole siellä käyneet. Mitä teen etten ole paha ihminen enkä täysi hermoraunio?