Psykologi sanoi, etten vaikuta masentuneelta. V*ttu pitihän se arvata, että ihan turhaan yritin hakea apua!
Olen käynyt psykologin luona 6kk. Käynti kerran viikossa. Sitä ennen olen käynyt mt-toimistossa varmaan 2 vuoden ajan, eri psykiatreilla monia kertoja ja aina olen tehnyt monia masennustestejä, on haastateltu ja kyselty monet kerrat eli lääkärien toimesta ja olen saanut aina diagnoosiksi masennuksen. Joka helvetin papereissa se on aina lukenut.
Sitten tämä hemmetin kaikkitietävä jumala, joka näkee mua 45minuutin ajan kerran viikossa, toteaa, etten vaikuta masentuneelta.
En tiennyt mitä hittoa tuohon oikein olisi sanonut! Anteeksi kun pukeudun suht siististi käynteihin ja puhun ihan normaalisti, senkö takia en olekaan masentunut?!
Olen sanonut miljoonia kertoja tuon psykologin luona, että on toivottomuuden tunnetta, olen joskus jopa viillelyt itseäni, haluaisin kuolla, aina ei jaksa nousta sängystä ylös, siivoaminen ym on välillä vaikeaa mutta välillä jaksan tehdä niitä ja olla ihan normaalisti kotona, mutta ei se mielestäni tarkoita, etteikö ihminen voisi olla masentunut, vaikka hitto vie jaksaa jotain tehdäkin!
Joskus olen kertonut jotain kivoja juttuja käynneilläni, siis esim. jonkun mukavan muiston menneisyydestäni ja sitten ollaan kumpikin naurettu tyyliin "heh heh no olipas kyllä hauska juttu!", mutta vissiin masentunut ei saisi koskaan nauraa, eikä kertoa kivoja asioita, koska ETHÄN SÄ VOI OLLA MASENTUNUT JOS JAKSAT NAURAA JA JUTELLA !!
Kertokaahan ihmeessä mulle, miten mun täytyy pukeutua ja käyttäytyä psykologin luona, että mua uskotaan, kun sanon että KYLLÄ, OLEN MASENTUNUT????
Pitääkö mulla olla käynneillä puukko mukana, jolla samalla viiltelen käsivarsiani kun puhun sen toopen kanssa, vai en varmaan silloinkaan ole masentunut, ainoastaan huomioh*ora??
Mulle tuli helvetin paska fiilis tuosta sen sanomisesta!
Mulla on paniikkihäiriö ja lapsena koin seksuaalista hyväksikäyttöä, pelkään ja ahdistun myös sosiaalisista tilanteista. NÄIDEN VUOKSI OLEN MASENTUNUT!
Totta helvetissä mua masentaa, jos on paniikkikohtauksia ja elämä menee neljän seinän sisällä suurimmaksi osaksi ja joka päivä on yhtä helvetin taistelua että pääseekö kauppaan vai ei ja lopulta en pääse ja tilaan ruokaa koti ovelle! Ja kaikkea muuta päässä pyöriviä asioita, ongelmia itsetunnon kanssa, menneisyydessä tapahtuvia kamalia asioita jne jne !!!
Ja nämä kaikki asiat psykologi tietää !!! Mutta eihän tässä perhana uskalla suutaan edes noilla käynneillä näköjään aukaista, etten vaan sano yhtään mitään väärää, jonka perustella EN VOI OLLA MASENTUNUT !!!!!!!!!
Sitten tuossa yks kerta olin aika hyvällä tuulella, kun sanoin, että lähden kylpylään siskon kanssa, voi hitsit kuinka odotan sitä matkaa ja hymyilin kuin joku perkeleen naantalin aurinko !!! No reissu oli kiva mutta kotiin päästyä se sama, harmaa ja paska arki taas jatkui, mutta sai edes pienen hetken tuntea nauttivansa elämästä ja oli mukavaa !! Miksi se on väärin???
Eikö siis todellakaan tälläisiä tunteita kannata ollenkaan näyttää noiden kallonkutistajien seurassa, koska ne vetää heti kaikenlaisia johtopäätöksiä, että ei toi ihminen olekaan mikään traumatisoitunut eikä masentunut kun noin hymyilyttää??
Kommentit (48)
Minut leimattiin 16-vuotiaana, pahoin masentuneena teininä huomionkipeäksi . Viiltely, syömättömyys ja unettomuus oli kuulemma vain huomion hakemista! Lopputuloksena oli psykoositasoinen masennus, kesä suljetulla ja pakkosyöttäminen. Tilanne ei olisi päässyt niin pahaksi, mikäli se typerä ämmä olisi ottanut vakavasti.
Kai tämä ap on se sama psykologi, joka lähetti sinne psykoterapiaan...
Troolllooo
Vierailija kirjoitti:
Keittiöpsykologian ammattilainen ehkä tai sitten huono työssäsi.Oikea ammattilainen ei lähde ehdottamaan persoonallisuushäiriödiagnoosia nettipalstalla aivan olemattomien tietojen perusteella. Tällä palstalla on kyllä ihan liikaa näitä "amnattilaisia".Pieni nöyryys olisi paikallaan kun ei selkeäsi mistään mitään tiedä.
Eräs tuttuni on palstan vakiokäyttäjä,ja harrastaa oikeassa elämässä ihan liikaa tätä diagnosointia.Mitään pätevyyksiä hommaan ei tietenkään ole,mutta itse luulee niin.Sitten kun kysyy tarkempia perusteita,niin eipä tahdo löytyä.Itse yritän välttää liikaa oleilua täällä ettei tarttuisi tuollainen toden ja kuvitelman sekoittaminen.
Olkoon niin mutta tässäkin ketjussa on suurella todennäköisyydellä ihan oikeasti ammattilaisten kommentteja. Useassa kommentissa on lisäksi erikseen mainittu että kuva syntyy vain kommentin perusteella eikä siis ole tarkoituskaan olla mikään diagnoosi. Itsekin olen ammatti-ihminen ja allekirjoitan kyllä myös epäilyt joita diagnoosin suhteen on esitetty. Edelleen painotan kuitenkin että tämä on vaan keskustelupalsta eikä oikeasti anna todellista kuvaa ap:n ongelmien laadusta.
minulle on sanottu samalla lailla. tuli tunne, että käyn turhaan siellä juttelemassa, että ikäänkuin veisin jonkun tärkeämmän henkilön paikan siellä.. että on ihmisiä joilla on oikeasti pahoja ongelmia ja mulla ei muka mitään.
jotenkin tulin araksi käydä siellä enään tuon jälkeen ja lopulta lopetin koko terapian. sen jälkeen mun olotila ja oireet on pahentuneet (kauhea ahdistus, sydän takoo, paniikkikohtauksia mullakin, itkua, pelkoa, voimattumuutta).
olisi pitänyt itsekin kysyä tarkemmin että miksi sanoit noin, että mitä tarkotat tuolla.. en siinä tilanteessa tajunnut kysyä.. tuli vain paska olo :(
Mulla on diabetes, kilpirauhasen vajaatoiminta, johon lääkitys, joka ei kaikilta osin vaikuta (T4V N. 10),hormoniarvot kaikki alarajalla, mutta on kuulemma masennusta. Totta se masennus on, enpä sitä kiistä, mutta eipä nuo lääkkeet auta.
Kyllä tuo kuvaus aaltoilevalta masennukselta kuulostaa. Olisiko psykologi voinut yrittää rohkaista sinua, ettei masennuksesi näy välttämättä ulkopuolisille?
Vaikka masennus olisi seurausta jostain muusta häiriöstä, niin olisi tylyä psykologilta lytätä sun kokemuksesi.
Näissä kommeteissakin ylimielistä kommentointia ja ap:n kokemuksen vähättelyä.
Kyllä mullakin psykiatri kirjotti lausuntoon, etten varsinaisesti vaikuta masentuneelta. Lähetteellä pääsin kuitenkin Kelan kuntoutuspsykoterapiaan, ja diagnoosina oli toistuva masennus (ei kai siinä kohtaa osannut muutakaan antaa)
N22
Jep! Niin arvelinkin! Meidän lisäksi täällä taitaa olla vielä muutama muukin. Erottuu kyllä joukosta...