Minkä eläimen kuolema olisi paskavammainen tekosyysi hakea saikkua

Oon luonteeltani sellanen, et jos jäisin kotiin surun tullessa hajoaisin täysin. Mun on pakko vaan mennä töihin ja yrittää keskittyä muuhun ja surra sit pienissä erissä, eli loppupäivän kotona. Eriasia varmaan ois jos joku perheestäni kuolis. Sillon en usko, että voisin töihin mennä, en tiedä.

Kun mun koira jouduttiin lopettamaan 10 vuotiaana olin sen päivän pois töisyä. Koiralla oli maksassa vuotava kasvain. Surullinen olin, mutta töihin menin seuraavana päivänä. Olin tuolloin vasta 17, en kunnolla edes muistanut aikaa ennen koiraani siis. Äitini raahasi mut lääkärille, kun olin niin surullinen. Lääkäri määräs masennuslääkkeitä, joita en koskaan syönyt. Tiesin olevani surullinen ja sen menevän vielä ohi, en ollut masentunut, vaikka ehkä surussani siltä vaikutin. Töissö jatkoin normaalisti. Olin silloin tiimarissa ja asiakaspalveluhymy säilyi.

Itseasiassa hymy on jännä juttu. Vaikka surun keskellä tekohymyn joutuu väkisin pakottamaan niin se lisää hyvää oloa tuottavien hormonien tuotantoa ja lopulta hymyily on helpompaa. Mun suruun auttaa väkisin hymyily ja tarpominen eteenpäin.

Toistaiseksi en siis ole joutunut ottamaan sairaslomaa kenenkään kuoleman takia. En vaikka ystäväni tapettiin, enkä vaikka itselleni todella läheinen enoni teki itsemurhan. Minut pitää selväjärkisenä arki, jos jäisin kotiin edes muutamaksi päiväksi sekoaisin.