Radio Novan aamu Arttu & Jaakko
Siis mitä ihmettä? Toi Saariluomahan on ihan jäässä koko jätkä. Väkinäinen ja vaisu. Miten voi olla noin tylsä ja mitäänsanomaton radiossa, vaikka telkkarissa on ihan todella hauska. Eipä ole radio Jaskan media.
Kommentit (4)
Toi Virtanen on ollut jo vuosikaudet tasaisen huono hommassaan. Ja silti sillä aina kesäduuni tiedossa Novalla? En käsitä. Eikö rekrytoinnista vastaava henkilö Bauer Medialla kuuntele ollenkaan omaa kanavaansa?
Kyl mä tykkään Jannesta, on ihan ok.
Sääriluoman keikkakin oli livenä vähän sellaista väkinäistä eikä kestänyt kun jonkun puol tuntia.
Luojan kiitos se Virtanen oli eilen ja tänään kadonnut sieltä jonnekin. Toivottavasti heivasivat loppukesäksi pois lopullisesti.
Miten voi olla noin valtava tasoero vakituisten juontajien ja kesätuuraajien välillä. Mun kesäaamut on peruuttamattomasti pilalla, jos näillä jatketaan.
Ma ja ti aamuina siellä oli Jaskan kaverina Janne Virtanen. Se vasta olikin pystyynkuollutta menoa. Jaskakin kuulosti pirteältä Janneen verrattuna. Miten noin huono juontaja voidaankin radioon päästää.
Akia ja Minnaa odotellessa.