Lue keskustelun säännöt.
Työhullu puoliso saa tehdä vastedeskin töitä.
28.06.2017 |
Tämä on väsyneen vaimon ja perheenäidin valivalipurkaus.
Mies on aina töissä. Siis ihan koko ajan. Miehen keskiverto päivä on automatkoineen n. 10 tuntia. Jos päivä on pitkä, tunteja matkoineen kertyy noin 13-14. Pidempiä päiviä on harvemmin, mutta ei sekään mitään auta. Mies on ahkera, liiankin ahkera, ja on aina auttamassa kaikkia jotka apua vain pyytävät. Milloin naapuria remontissa tai vaikkapa sukulaista rehunteossa, mitä milloinkin.
Siinähän tekee, jos kerran saa työnteosta virtaa. Harmittaa vaan, että itse en pääse koskaan mihinkään, koska jonkun on pakko hoitaa koti ja lapset - tosin itsekin olen työelämässä.
Miestä ei tosiaan juuri kotona näy. Tai ehkä sen verran, että käy vaihtamassa vaatteet ja huikkaa että mä lähden nyt sinne Kallelle auttamaan siinä rempassa. Hyvä, että edes heippaa kerkeää kuuntelemaan.
Kuitenkin niinä hetkinä, kun on kanssani, on täysillä mukana, antaa hellyyttä ja osoittaa rakkauttaan.
Minulla alkaa kuitenkin kiinnostus tätä touhua kohtaan hiipua. Olen kertakaikkiaan odottanut liian pitkään. Odottanut jotain, mitä ei kuitenkaan koskaan tule.
Olen päättänyt, että alan elää omaa elämääni. En tarkoita tällä mitään eroamista - ehei, mitä se hyödyttäisi - vaan sitä, että alan tekemään omia asioita, juuri silloin kun minulle sopii. Miehen odottelu loppuu perkele tähän paikkaan! Johan se on nähty, että odottamisesta saan vain pahan mielen - ja että ilmankin pärjään.
Tiedän varmasti, että mies noissa ko. hommissaan on, eikä esimerkiksi pettämässä. Raukka on vain työhullu, joka ei ymmärrä, että perhe on onneton ilman häntä. Mutta se onnettomuus saa nyt riittää, mitäpä tuota suremaan.
Miesparka luulee, että ollaan lähdössä lauantaina mökille hätäisesti käymään sen jälkeen, kun se saa kaikki työnsä tehdyksi. Nuo työt on siis taas naapurin auttelua remontissa ja toisen naapurin auttelua jonkun autoon liittyvän asian kanssa. Taitaapa kokea yllätyksen, koska en todellakaan ole lähdössä. Tehköön nyt vain jatkossa töitä ihan niin monta tuntia vuorokaudessa kuin haluaa. :)
Kommentit (47)
Minä kestin tuollaista 7 vuotta, sitten otin muksut kainaloon ja lähdin. Mies oli viikonloput ja pyhätkin töissä (yrittäjä). Jouluaattona nukahti kerran puurolusikka suuhun, usein oli unessa illalla ennen kuin pää ehti tyynyyn. Saattoi siis nukahtaa sängyn reunalle istuvilteen ennen kuin ehti kaatua pitkälleen. Myös vessanpytylle nukahteli. Ei se ole perheellisen elämää. Meillä oli vain kaksi muksua mutta mihinkään en päässyt moneen vuoteen (paitsi töissä kävin). Mies tienasi myös hyvin mutta oltaisiin tultu toimeen vähemmälläkin, sanoin sen myös usein. Olin käytännössä yksinhuoltaja.
Siitä on nyt aikaa jo 25 vuotta eikä ole kaduttanut. Eron jälkeen mies jopa joskus vietti tunnin pari lastensa kanssa. Ihan vapaaehtoisesti. Nyt ovat tekemisissä jonkun verran, lapset ovat jo n 30 v. mutta läheisiä ei heistä ole koskaan tullut eikä tule. Eikä olisi tullut vaikka oltaisiin asuttu yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On helppo ymmärtää, että rakasta puolisoa on ikävä. Tilanne on kuitenkin tällä hetkellä selvästi sellainen, että mies elää elämäänsä sekä kotona (silloin kun on siellä) ja vastaavasti kaikkialla muualla, mihin nyt sattuu lupautumaan. Vaimo puolestaan elää elämää, silloin kun mies on paikalla ja muu on miehen odottelua.
On huono asia, jos pariskunnalla on eri käsitys siitä, kuinka paljon yhteistä aikaa perheenä tulisi viettää. En kyllä näe tilanteeseen tulevan muutosta. Ne, jotka ovat syntyneet tuli persuksen alla, eivät pysähdy, paitsi ehkä sitten kun vaimo ja lapset lähtevät ja mies jää ihmettelemään miksi tuli ero, vaikka kaikki oli hyvin. Vaimoa kehottaisin rakentamaan ihan oman elämän itselleen ja lapsilleen, onhan miehelläkin sellainen. Esim. mökkeilemään lähtisin lasten kanssa itse silloin kun huvittaa ja tulisin pois kun huvittaa. Mies saisi tulla paikalle, jos ehtii ja viitsii. Kaikkien muiden aikataulut eivät voi olla riippuvaisia yhden ihmisen menemisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun mies auttaa ystäviään ja painaa pitkää päivää ja sinä täällä uliset?
Jumalauta erotkaa niin tuo mies pääsee tuollaisesta riipasta.
Aivan käsittämätöntä että mies tekee hyviä asioita ja niistäkin pitää rangaista.
Kuulostat huomionkipeältä lapselta
Millä välillä aloittajan mies ehtii olla omien lastensa kanssa? Jossain vaiheessa lapset tajuavat, että kaikki muut ihmiset kuin omat lapset ja oma puoliso ovat isälle tärkeämpiä. Ei siinä ole mitään väärää, että ap alkaa tehdä itselleen mukavia asioita oman aikataulunsa mukaan.[/quote
Ansiotöitten jälkeen se oma perhe on se tärkein asia. Mitä apn mies edes tekee perheellä kun kaikki muut on perhettä tärkeämpiä vapaa-ajalla?
Mitäpä jos se vaimo olisikin se joka tekee niinkuin tuo mies? Kyllä olisi huono vaimo kun miehellä lapsia hoidattaa jne
Lisäksi ne miehen apua remonttiin yms tarvivat ei yhtään ajattele sitä miten aika on pois miehen omalta perheeltä.
Meillä meinasi yhteen väliin olla sukulaisperheellä tarvetta lastenhoitoapuun minulta kun teillähän on jo isot lapset. Sitten päätin että aika ihan vain oman perheen kanssa on tärkeämpää ja lopetin ilmaisena hoitajana olemisen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hyvältä mieheltä. Näyttää varmasti oikeaa mallia lapsille kuinka elämässä pärjää ja muitakin ihmisiä pitää auttaa. Ei mene montaa vuotta ja lapset tekevät jo omia juttujaan. Ryhdy sinäkin pikku hiljaa valmistautumaan vapaa-aikaan. Minun isäni oli menevä ja tekevä mies ja arvostan häntä yli kaiken.
No, minä en arvosta omaa isääni, enhän tunne häntä juuri ollenkaan. Minä en kiinnostanut häntä ollessani lapsi eikä hän kiinnosta minua nyt. Asia olisi ihan toisin, jos hän olisi joskus vaikka jutellut minun kanssa.
Joskus hieman ärsyttää se miten ulkopuoliset suhtautuu tähän meidän perhe-elämään. Mies saa kovasti ihaikua siitä, että on niin kova äijä tekemään töitä. Kun mä tulen töistä lasten ja kauppakassuen kanssa, niin appiukon kimmentti oli keeran: Jaahas, päivän työt on sitten pulkassa (Joo, niinhön SÄ luulet).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua, meillä on kans mies kova tekemään töitä. Ei naapureita tai sukua sen enempää jeesaile mut ihan ansiotöitä ja lisäks pientä yritystoimintaa. Muuten ihan paras isä j aviomies, viikonloput kotona ja läsnä mut viikolla pitkiä päiviä. Mäkin eka vähän jaksoin valittaa, sit totesin että kun se paiskii töitä joita haluaa tehdä, mä voin olla kotona lasten kans. Ja koska mun ei tarvi tehdä töitä ja rahatilanne on vähintäänkin loistava, niin pystyn harrastelemaan omia juttuja viikolla ongelmitta. Taloustilanne sallii kerta viikkoon käyvän siivoojan ja lapsenvahdin jos en voi ottaauksuja mukaan omiin harrastuksiin tai menoihin kerran-kaks viikossa. Mun mielestä aika hyvä diili :)
Eli sinun miehesi painaa pitkää päivää voidakseen maksaa sinulle, vähemmän töitä tekevälle, apulaisia, jotta voit olla enemmän poissa kotoa?
Vierailija kirjoitti:
Joskus hieman ärsyttää se miten ulkopuoliset suhtautuu tähän meidän perhe-elämään. Mies saa kovasti ihaikua siitä, että on niin kova äijä tekemään töitä. Kun mä tulen töistä lasten ja kauppakassuen kanssa, niin appiukon kimmentti oli keeran: Jaahas, päivän työt on sitten pulkassa (Joo, niinhön SÄ luulet).
Sori typot, tässä ruoanlaittoa samalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se mies ainakin aviovelvollisuutensa suorittanut, kun lapsia on siunaantunut peräti neljä kappaletta :-)
Mutta ihmettelen miksi ap on ylipäätään odotellut miestä tähän asti? Eiköhän jo monen vuoden kokemuksella tiedä, että mies ei ehdi paljonkaan aikaa perheensä kanssa viettää. Silloin on parempi tehdä omat ja lasten suunnitelmat ilman miestä eikä turhaan olla siellä kotona passissa.
Vierailija kirjoitti:
Sun mies auttaa ystäviään ja painaa pitkää päivää ja sinä täällä uliset?
Jumalauta erotkaa niin tuo mies pääsee tuollaisesta riipasta.
Aivan käsittämätöntä että mies tekee hyviä asioita ja niistäkin pitää rangaista.
Kuulostat huomionkipeältä lapselta
SInä et kiihkoissasi huomaa että mies elää kuin sinkku tapailusuhteessa. Miksei mies tee hyviä asioita parisuhteensa ja lapsiensa eteen vaan viilettää pää märkänä maailmassa hankkimassa ulkoista gloriaa kaikkia auttavana kunnon miehenä?
Ap , mä niin tiedän tuollaisen. Mä en enää jaksanut leikkiä kotitalousihmettä vaan kävelin veks.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä totuin siihen, että mies on paljon pois jo kun asuimme yhdessä ennen lapsia. Esikoinenkin oli niin helppo vauva, että pärjäsin hyvin yksin. Kesät mies oli kalalla ja muulloin pitkiä päiviä sekä paljon työmatkoja ulkomaille. Kuopuksen kanssa olikin vähän hankalampaa, kun oli sellainen, joka ei nuku pitkää aikaa missään. Rytmi oli yhdessä vaiheessa sellainen, että kuopus heräsi neljältä aamulla, nukahti taas kuudelta, jolloin esikoinen heräsi ja en millään saanut 1,5-vuotiaan ja vauvan rytmejä samaan aikaan, eli aika vähille jäi omat unet. Mutta kerran kalareissulta tultuaa mies otti 3-kuisen vauvan syliinsä. Silloin tuli vauvan ensimmäinen vierastuskohtaus. Katsoi isäänsä, huuli meni mutruun ja valtava huutokohtaus. Rauhoittui heti kun pääsi minun syliini. Tuossa vaiheessa mies totesi, että on tullut oltua ehkä liian vähän kotona ja vähän aikaa oli pientenkin kanssa, kunnes sama meno jatkui.
Mulla myös mies auttelemassa jatkuvasti veljeään ruokapalkalla. Veli oli tottunut siihen, että mies on aina paikalla ennen kuin minä tulin häiritsemään kuvioita. Eikä veli asunut ihan lähellä, joten se oli aina yön keikka. Kyllä se ärsytti, kun tuntui, että veli on tärkeämpi kuin oma perhe, eikä se edes tuntunut, vaan oli. Kun sanoin miehelle tästä, mies suuttui.
Ollaan kyllä edelleen naimisissa. Mutta nyt kun lapset on aikuisia, mies tuntuu olevan vähän mustasukkainen, että aina kun lapsilla on jotain ongelmaa, he soittavat mulle ensin.
Ap:n mies taitaa olla oman avokkini kadonnut (sielun)veli. Täällä siis asuu myös yksi työnarkomaanimies, joka tekee 10-12 h työpäiviä, joista osan vielä ILMAISENA ylityönä! Kuvittelee tällä edistävänsä asemaansa firmassa - sitä edistystä ei vain ole näkynyt, vaikka vuodet kuluvat ja mies sen kuin raataa. Vapaa-ajalla on sitten milloin mitäkin korjaus- tai remppaprojektia. Kotona käy lähinnä nukkumassa. Tai jos pihavaja/autotalli lasketaan kodiksi, niin niissä kyllä viettää aikaa...
Ne harvat hetket, kun ehditään olla yhdessä, ovat kyllä yleensä mukavia. Niitä vain on todella vähän. Meillä ei vielä ole lapsia ja minulla alkaa mennä kuppi nurin tämän homman kanssa. Olen jo etsinyt omaa asuntoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua, meillä on kans mies kova tekemään töitä. Ei naapureita tai sukua sen enempää jeesaile mut ihan ansiotöitä ja lisäks pientä yritystoimintaa. Muuten ihan paras isä j aviomies, viikonloput kotona ja läsnä mut viikolla pitkiä päiviä. Mäkin eka vähän jaksoin valittaa, sit totesin että kun se paiskii töitä joita haluaa tehdä, mä voin olla kotona lasten kans. Ja koska mun ei tarvi tehdä töitä ja rahatilanne on vähintäänkin loistava, niin pystyn harrastelemaan omia juttuja viikolla ongelmitta. Taloustilanne sallii kerta viikkoon käyvän siivoojan ja lapsenvahdin jos en voi ottaauksuja mukaan omiin harrastuksiin tai menoihin kerran-kaks viikossa. Mun mielestä aika hyvä diili :)
Tämä kertoo aika hyvin yhteiskuntamme tilan. Miehet tekevät töitä ja rakentavat yhteiskuntaa. Naiset harrastelevat omia juttujaan miesten kustantaman, koska "miksi minun pitäis tehdä töitä kun mies tekee?".
On kuvottavaa lukea näitä kommentteja, joissa miehen työnteko katsotaan jotenkin hassuksi tyyliin "tehköön sitten jos saa virtaa siitä". Samalla kuitenkin oletetaan, että kotona käy siivooja ja lapsille voidaan ottaa lapsen vahti milloin huvittaa. Talo, auto ja kaikki materia mtä ympärillä on otetaan itsestäänselvyytenä ja pidetään työntekoa hassuna.
Nämä kommentoijat ovat täysin tietämättömiä siitä työmäärästä ja uhrauksista, mitä tuollaisen rlämäntason ylläpito vaatii. He eivät ole ikinä joutuneet miettimään näitä asioita vaan ovat päässeet aina puolivalmiiseen pöytään istumaan, koska miehensä on sen mahdollistanut.
Ällöttää.
Mitä sieniä sinä olet syönyt?
12h työpäiviä tekevä nainen
Vierailija kirjoitti:
Ap:n mies taitaa olla oman avokkini kadonnut (sielun)veli. Täällä siis asuu myös yksi työnarkomaanimies, joka tekee 10-12 h työpäiviä, joista osan vielä ILMAISENA ylityönä! Kuvittelee tällä edistävänsä asemaansa firmassa - sitä edistystä ei vain ole näkynyt, vaikka vuodet kuluvat ja mies sen kuin raataa. Vapaa-ajalla on sitten milloin mitäkin korjaus- tai remppaprojektia. Kotona käy lähinnä nukkumassa. Tai jos pihavaja/autotalli lasketaan kodiksi, niin niissä kyllä viettää aikaa...
Ne harvat hetket, kun ehditään olla yhdessä, ovat kyllä yleensä mukavia. Niitä vain on todella vähän. Meillä ei vielä ole lapsia ja minulla alkaa mennä kuppi nurin tämän homman kanssa. Olen jo etsinyt omaa asuntoa.
Nää on just niitä tyyppejä, jotka ajattelevat olevansa firmalle korvaamattomia. Eivät itse edes huomaa, etteivät enää väsymykseltään ole niin tehokkaita ja sitten tulee kenkää yt:ssä, vähän aikaa odotetaan ja otetaan uusia tilalle, joista otetaan mehut irti. Eivät nämä koskaan usko joutuvansa irtisanotuksi, kun ovat mielestään niin hyviä työntekijötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua, meillä on kans mies kova tekemään töitä. Ei naapureita tai sukua sen enempää jeesaile mut ihan ansiotöitä ja lisäks pientä yritystoimintaa. Muuten ihan paras isä j aviomies, viikonloput kotona ja läsnä mut viikolla pitkiä päiviä. Mäkin eka vähän jaksoin valittaa, sit totesin että kun se paiskii töitä joita haluaa tehdä, mä voin olla kotona lasten kans. Ja koska mun ei tarvi tehdä töitä ja rahatilanne on vähintäänkin loistava, niin pystyn harrastelemaan omia juttuja viikolla ongelmitta. Taloustilanne sallii kerta viikkoon käyvän siivoojan ja lapsenvahdin jos en voi ottaauksuja mukaan omiin harrastuksiin tai menoihin kerran-kaks viikossa. Mun mielestä aika hyvä diili :)
Tämä kertoo aika hyvin yhteiskuntamme tilan. Miehet tekevät töitä ja rakentavat yhteiskuntaa. Naiset harrastelevat omia juttujaan miesten kustantaman, koska "miksi minun pitäis tehdä töitä kun mies tekee?".
On kuvottavaa lukea näitä kommentteja, joissa miehen työnteko katsotaan jotenkin hassuksi tyyliin "tehköön sitten jos saa virtaa siitä". Samalla kuitenkin oletetaan, että kotona käy siivooja ja lapsille voidaan ottaa lapsen vahti milloin huvittaa. Talo, auto ja kaikki materia mtä ympärillä on otetaan itsestäänselvyytenä ja pidetään työntekoa hassuna.
Nämä kommentoijat ovat täysin tietämättömiä siitä työmäärästä ja uhrauksista, mitä tuollaisen rlämäntason ylläpito vaatii. He eivät ole ikinä joutuneet miettimään näitä asioita vaan ovat päässeet aina puolivalmiiseen pöytään istumaan, koska miehensä on sen mahdollistanut.
Ällöttää.
Sun mielestä sillä ei ole mitään merkitystä, että ap käy itsekin töissä?
Onneksi mun mies on aikuinen ja osaa itse hommata itselleen elämää sisältöä, ettei minun tarvitse olla sirkustirehtöörinä keksimässä hänelle viihdykettä.
Minä nimittäin olen se, joka painaa duunia koko ajan. Raha nyt vain on niin oleellinen asia nykymaailmassa, että sitä on pakko saada jollain, joten teen kahta, parhaillaan kolmea työtä, koska alani on sellainen, että lisätyötä saa helposti.
Mies hoitaa aikalailla kotihommat ja lasten asiat, kun minä teen töitä. Ei ole valittanut.
Tällaisista asioista pitää voida keskustella kotona.
Ja jos on niin, että toisen kanssa ei voi tällaisista asioista edes keskustella (toinen ei esimerkiksi tajua ollenkaan, miksi on ongelma, ettei hän ole koskaan perheen kanssa) niin sitten mun mielestä voi harkita eroa.
Täällä sama tarina.
Mies on koko ajan poissa. Joko töissä tai työmatkalla, tai sitten henkisesti poissa vaikka kotona fyysisesti olisikin: silloin tehdään tietysti tietokoneella ja puhelimella töitä yömyöhään.
Meidän normaaliarkipäivä (ilman työmatkalle lähtemistä tai sellaisella olemista) on tällainen:
Mies herää n. klo 6-7 välillä, syö pikaisen aamupalan ja lähtee töihin. Laittaa maksimissaan yhden viestin päivän aikana, jos ehtii. Usemmiten ei laita mitään elonmerkkejä itsestään.
Klo 18-19 maissa monesti kysäisen tekstiviestillä, mahtaakohan mies olla tulossa kotiin ollenkaan ja jos, niin monelta. Silloin vastaa, että "ihan kohta, vielä yksi palaveri tai yksi juttu tehtävänä".
Sitten odottelen. Mies saattaa hyvänä iltana tulla jo ennen klo 20, usein ei tule.
Tullessaan tietysti puhuu puhelimeen tai puhelinpalaveri ulkomaille on "juuri alkamassa". Pikaisesti syömme jotakin tekemääni ruokaa, juttelemme jotakin yleismaallista, teemme yhdessä kotitöitä, käymme ehkä lähikaupassa ruokaostoksilla.
Ja mies jatkaa töiden tekemistä klo 22 maissa. Minä menen nukkumaan n. klo 23-24 ja mies tulee jossakin vaiheessa jo nukahdettuani sänkyyn.
Ja aamulla sitten kaikki taas alusta. Täysin kestämätön tilanne. Kaikkien kannalta.
Miehellä ei ole edes harrastuksia enää, kun ei ehdi harrastamaan. Työ ja yrittäjyys on ainoa, mitä ehtii tekemään. Työmatkoille lähtee kukonlaulun aikaan ja viipyy päiväkausia, tulee melkein aina viimeisellä, halvimmalla lennolla (firm's policy) takaisin, ja heti aamulla aikaisin töihin vähillä unilla ilman minkäänlaista hengähdystaukoa.
Sairasta. Ja surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua, meillä on kans mies kova tekemään töitä. Ei naapureita tai sukua sen enempää jeesaile mut ihan ansiotöitä ja lisäks pientä yritystoimintaa. Muuten ihan paras isä j aviomies, viikonloput kotona ja läsnä mut viikolla pitkiä päiviä. Mäkin eka vähän jaksoin valittaa, sit totesin että kun se paiskii töitä joita haluaa tehdä, mä voin olla kotona lasten kans. Ja koska mun ei tarvi tehdä töitä ja rahatilanne on vähintäänkin loistava, niin pystyn harrastelemaan omia juttuja viikolla ongelmitta. Taloustilanne sallii kerta viikkoon käyvän siivoojan ja lapsenvahdin jos en voi ottaauksuja mukaan omiin harrastuksiin tai menoihin kerran-kaks viikossa. Mun mielestä aika hyvä diili :)
Tämä kertoo aika hyvin yhteiskuntamme tilan. Miehet tekevät töitä ja rakentavat yhteiskuntaa. Naiset harrastelevat omia juttujaan miesten kustantaman, koska "miksi minun pitäis tehdä töitä kun mies tekee?".
On kuvottavaa lukea näitä kommentteja, joissa miehen työnteko katsotaan jotenkin hassuksi tyyliin "tehköön sitten jos saa virtaa siitä". Samalla kuitenkin oletetaan, että kotona käy siivooja ja lapsille voidaan ottaa lapsen vahti milloin huvittaa. Talo, auto ja kaikki materia mtä ympärillä on otetaan itsestäänselvyytenä ja pidetään työntekoa hassuna.
Nämä kommentoijat ovat täysin tietämättömiä siitä työmäärästä ja uhrauksista, mitä tuollaisen rlämäntason ylläpito vaatii. He eivät ole ikinä joutuneet miettimään näitä asioita vaan ovat päässeet aina puolivalmiiseen pöytään istumaan, koska miehensä on sen mahdollistanut.
Ällöttää.
Ehdotat siis että mun olis mentävä töihin, koska kaikilla ei oo samaa mahdollisuutta olla kotona? Ajattelet, että koska sua ällöttää niin mun ois palattava alipalkattuun ja kuormittavaan 3-vuorotyöhöni sairaanhoitajaksi? Vietävä 1-vuotias ja 5-v päiväkotiin viemään paikat niitä oikeasti tarvitsevilta? Ja vielä sen lisäksi luovuttava mahdollisuudesta työllistää nuori lastenvahti, siivousyrittäjä ja omasta KERTA VIIKKOON tapahtuvasta harrastuksesta? Ja vielä kun kaiken lisäksi nämä järjestelyt tapahtuu yhteisestä päätöksestä ja kummankin puolison halusta?
Tässä korostuu se suomalainen tyypillinen kateus ja katkeruus; kun nallekarkit eivät oo menneet tasan, niin "et säkään saa kun mäkään en saa".
Aloittajalle vielä tsempit, joko teet omat suunnitelmat miehestä riippumattomasti ja hyväksyt toiminnan tai sit keskustelette ja aikataulutatte yhdessä arjen tästä eteenpäin niin, että jokaisella on yhteistä ja erillistä aikaa tasapuolisesti perheen kanssa.
Meillä on varmaan ihan outo liitto, koska mies teke pitkää päivää, ei ole kotona paljoakaan jne. ja silti minä en näe siinä ongelmaa. Osaan mennä lasten kanssa mökille, osaan sopia siskoni kanssa shoppailureissusta, osaan soittaa anopille, että mennääkö kesäjuhliin jne. Mies ei pääsääntöisesti ole mukana, mutta onko sillä merkitystä? Hyvin minä ja lapset pärjäämme niinkin, että menemme keskenämme.
Minäkin käyn töissä, tienaan ihan mukavasti, joten en loisi lompakolla. En vain keksi mitään pahaa siinä, että mies tekee asioita, joista nauttii, kun ne asiat ei ole laittomia eikä vaarallisia. Tosin en ole koskaan halunnut roikkua kenessäkään ja puhua elämästäni termillä me, joten en ymmärrä valitusta siitä, että mies on aina muualla.
En odota, että mies mahdollistaa elämässä tärkeitä asioita, osaan itsekin sen tehdä.
10 h työmatkoineen on valitettavaa arkipäivää isolle osalle ihmisiä eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Itse asiassa aika monella on asiat huonomminkin.
Sen sijaan heräsi kysymys siitä, auttavatko nämä ystävät ja sukulaiset vastaavasti ap:n perhettä vai onko mies vain keksinyt auttamisesta itselleen harrastuksen?