Mies valehteli kaksi vuotta

mä iloitsin heti että sun mies rohkaisi mielensä ja tunnusti itse! Aivan varmasti on vaikea sulattaa asiaa, voimia ja jaksamista, mitä sitten ikinä päätätkin..

Yhdessä ollaan vieläkin. Ei ole tarvinnut päätöstä katua. :) Tsemppiä teillekin, muistakaa puhua.

vaikea sanoa kun ei ole omalle kohdalle sattunut, mutta antaisin takuulla anteeksi sillä tuo on aika ymmärrettävää. Olisin itse voinut tehdä samoin, ja melkein teinkin.

Ei silloin alussa ole välttämättä niin vakavalla mielellä siinä seurustelussa mukana, vaikea muistaa ettei olekaan enää sinkku.

Miehesi olisi tehnyt fiksummin, jos olisi jättänyt kertomatta. Ei olisi aiheuttanut sinulle tuskaa. Itsekästä häneltä vain keventää omaa omatuntoa. Ilmeisesti kuitenkin on päättänyt jättää pettämiset taakseen, kun sinulle halusi kertoa?



Suosittelisin teille pariterapiaan menoa!



Lue myös Väestöliiton sivuilta artikkeli uskottomuudesta. LÖydät sen googlettamalla sanalla uskottomuudesta

jo seittemättä vuotta vaikka aikionaan petin ja tunnustin. Sen jälkeen en ole pettänyt!

perheenä. Niin kuin sanoit oli suhteenne pettämisen aikoihin epävarmalla pohjalla, mutta nyt asiat on toisin, olette naimisissa ja lapsi tulossa. Vaikeaa se tietysti on unohtaa toisen petollisuus, mutta anna anteeksi miehellesi. Voimia sinulle ja tulevalle lapsellesi.

hurvitteli, kun ette vielä olleet vakavissanne?



Jos miehesi on kunnollinen ja teillä on hyvä olla yhdessä, ei tuohon kannata suhdetta kaataa!

Vierailija:

perheenä. Niin kuin sanoit oli suhteenne pettämisen aikoihin epävarmalla pohjalla, mutta nyt asiat on toisin, olette naimisissa ja lapsi tulossa. Vaikeaa se tietysti on unohtaa toisen petollisuus, mutta anna anteeksi miehellesi. Voimia sinulle ja tulevalle lapsellesi.

Minun rehellinen mielipiteeni on, että mies on täysi paska. Vaikea sanoa mitä tekisin, mut tosimies ei tee tuommoisia temppuja. Itse en voisi koskaan enää luottaa. Miksei se mies voinut jättää kertomatta??

Kopsaan sen artikkelin tähän (kun linkittääkään ei saa):



Uskottomuudesta



Puhumme siitä monilla eri termeillä: uskottomuus, pettäminen, vieraissa käynti, syrjähyppy, rinnakkais- tai sivusuhde. Suomessa, kuten valtaosassa maailman maita, on vallalla yksiavioinen kulttuuri. Jo kulttuurisestikin meillä on odotus, että kun teemme kumppanimme kanssa päätöksen ryhtymisestä sitoutuneeseen suhteeseen, se samalla sulkee muut intiimisuhteet pois kummankin elämästä, ellei toisin ole nimenomaisesti sovittu



Itse kullakin parilla ja yksilöllä on oma rajansa, jonka ylittämisen toinen kokee loukkaavaksi ja luottamuksen pettämiseksi. Monille seksisuhde kolmannen kanssa on jo selkeästi pettämistä. Muukin läheinen kanssakäyminen voi riittää ¿hälyttymiseen¿. Koska raja voi olla pariskunnan keskenkin erilainen, asiasta kannattaisi puhua ja siten selkiyttää rajoja.



Kun se on tapahtunut



Kun suhteessa on paljastunut uskottomuus, se synnyttää useimmiten kriisin pariskunnan elämään ja monesti myös petetyn mieleen. Parin kesken vallinnut luottamus rapisee hetkessä olemattomiin. Petetyn luottamus elämään, tulevaisuuteen ja omiin havaintoihin sekä omaan arvoonsa joutuvat kyseenalaiseksi. Tunteet vaihtelevat laidasta laitaan vihasta, tuskasta, pelosta, epätoivosta ajoittaiseen toivoon, yrityshaluun, jopa rakkauteen. Kriisi voi olla niin syvä, että petetty menettää tilapäisesti työkykynsä ja joutuu hakemaan sairaslomaa. Myös tilapäinen rauhoittavien lääkkeiden käyttö on melko yleistä.



Uskoton kamppailee usein myös hyvin ristiriitaisten tuntemusten kanssa. On syyllisyyttä, itsen soimaamista ja epätietoisuutta sekä neuvottomuutta, sääliä ja häpeää. Monesti pari yrittää selvittää asian paljastuttua, mistä on kyse. Petetty haluaa, ymmärrettävästi, saada koko totuuden tietoonsa heti. Pariskunnan tunteet lyövät kuitenkin niin kiivaina, että asiallisen kuvan muodostaminen tapahtuneesta ei ole helppoa. Keskustelut käydään tavallisesti syyttäjä-syytetty ¿asetelmassa.



Mitä pitäisi paljastuttua tehdä?



Aloitetaan siitä, mitä EI pitäisi tehdä. Kun ihminen on kriisissä, hänen ei kannattaisi tehdä suuria, ratkaisevia, koko elämään vaikuttavia päätöksiä tai toimenpiteitä. Ei siis päätöksiä yhdessä jatkamisesta, erosta, lasten huoltajuudesta, omaisuuden jaosta tms. tässä vaiheessa. Niiden aika on vasta sitten, kun kriisi on helpottanut ja päätösten kaikki perustelut ja seuraukset voi todella hahmottaa selkeästi.



Lapset on yritettävä suojella asian käsittelyltä. Lapsia ei pidä käyttää tukena tai sovittelijana, puhumattakaan tuomarina vanhempien välillä. Ei ole hyväksi lapselle, jos toinen vanhempi mustamaalaa toisen vanhemman täysin halveksittavaksi lapsen silmissä. Uskottomuus on aikuisten välinen ja keskeinen asia! Jos tilanne on niin kriisiytynyt, eikä asioita kyetä hallitsemaan, lapsia suojelemaan tai muuten huolehtimaan, on syytä pyytää apua muilta läheisiltä aikuisilta tai kääntyä ammattiavun puoleen.



Usein ei ole eduksi sekään, että petetty antaa asian nopeasti anteeksi, eikä tilannetta ollenkaan selvitellä. Tällöin jää monia kysymyksiä ja tunteita käsittelemättä, eikä tiedetä, mikä motivoi teon. Tällöin pari pyrkii jatkamaan elämää, kuten ennenkin, vaikka siinä olisikin tekijöitä, joihin puuttuminen olisi tarpeen. Ajan kanssa uusiutumisen riski voi alkaa kasvaa.



Pariskunnan olisi hyvä jossain vaiheessa pystyä selvittelemään, mistä uskottomuudessa oli kyse. Tärkeää olisi päästä selvittelyssä muuhunkin kuin ¿oliko se toinen vaalea vai tumma, oliko hän minua kauniimpi/komeampi, oliko hyvä naimaan, missä oikein tapailitte ?¿ Niin ymmärrettäviä kuin tuollaiset kysymykset ovatkin, niihin pyörimään jääminen ei useinkaan riittävästi kerro tapahtuneesta.



On tärkeätä selvittää koettu merkitys tapahtuneesta uskottomalle. Aina se ei ole helppoa. Monesti tekijä toteaa, ¿että se vai tapahtui ¿ tai ¿en itsekään tiedä, miksi niin tein¿ tai vielä ¿en olisi itsestäni koskaan uskonut, että näin tapahtuu minulle¿. Osa syyttää olosuhteita: alkoholia, seuraa, tilannetta tai että ¿minut vieteltiin¿.



Kun yritetään selvittää, mikä koettu merkitys tapahtuneella oli, joudutaan tarkastelemaan myös pariskunnan yhteiselämää, sen kaarta. Samoin parin vuorovaikutusta yhteiselämän eri alueilla, myös intiimeillä. Tällöin nousevat usein syyllisyys- ja vastuukysymykset uudelleen esiin. Petetty voi alkaakin kysyä ¿Minunko ilottomuuteni, tylsyyteni tai ulkonäköni tai seksinpanttaukseni takia niin kävi¿? Tai päinvastoin. Kumppani esittää, että syypää tapahtuneeseen olikin petetty. On hyvä todeta selkeästi: teoista on vastuussa aina se, joka ne tekee. Vaikka kumpikin puolisoista on omalta osaltaan vastuussa parisuhteensa vuorovaikutuksesta ja sen kehityksestä, ei toinen silti voi ¿ajaa¿ toista uskottomuuteen. On monia muita, tätä rakentavampia tapoja ja keinoja selvitellä ja parantaa parisuhteen epätyydyttävää tilaa kuin uskottomuus.



Mitä uskottomuuden taustalla?



Minkälaisia asioita paljastuu, jos ja kun päästään selvittelemään riittävän syvältä tapahtunutta? Uskottomuuden taustalta paljastuu hyvin erilaisia tekijöitä. Joillakin varsinkin jatkuva tai toistuva uskottomuus liittyy tapaan, jolla ko. ihminen on suhteessa elämänkumppaniinsa.



Me kaikki joudumme opettelemaan tietyn vuorovaikutuksen tavan läheisiin ihmisiin lapsuutemme kasvuvuosina. Jokaisen kasvuolosuhteet ovat omanlaisiansa. Opimme erilaisia tapoja. Nuo tavat auttavat meitä ensisijaisesti pärjäämään lapsena noissa oloissa ja ihmissuhteissa. Pitkinä lapsuusvuosina oppimamme sisäistyy ja automatisoituu meissä ja toimimme samoilla opeilla myös aikuisuuden suhteissamme. Paitsi jos emme tarkoituksellisesti työstä ja hae uusia oppeja. Vähitellen myös lapsuuden epätyydyttävät puolet alkavat nakertaa aikuisen parisuhteemme tyydyttävyyttä.



Ehkä lapsena olemme joutuneet miellyttämään muita tullaksemme hyväksytyiksi. Aikuisessa parisuhteessa miellyttämisen jatkaminen alkaa usein väsyttää pitkän päälle. Tulee tunne, että emme jaksa enää, jotakin muuta pitää jossain olla¿



Ehkä olemme jostain syystä oppineet, että riitely on pahasta. Teemme kaikkemme, ettei parisuhteessamme riideltäisi. Joudumme kuitenkin luopumaan monista tärkeistä asioistamme ja puolistamme, että riitelemättömyys toteutuisi. Vähitellen parisuhteemme tasaisuuden ohella pinnallistuu. Kosketuspinta kumppaniin katoaa. Alamme kaivata todellista, tuntuvaa kohtaamista jonkun kanssa¿



Joillekin läheisyyteen uskaltautuminen on hyvin vaikeaa. Kokemuksemme on osoittanut, että se ei ole turvallista, jatkuvaa. Aikuisissa suhteissamme käytämme erilaisia menettelytapoja, joiden avulla vältämme todellisen sitoutumisen yhteen kumppaniin. Olemalla jatkuvasti uskoton meillä on aina ¿varakumppani¿ saatavilla. Emme silloin joudu vain yhden varaan. Voimme myös jatkuvalla riitelyllä pitää toista sopivan etäällä itsestämme. Ihmisessä on kuitenkin säilynyt kaipuu todelliseen yhteyteen ja kosketukseen toisen kanssa. Tämä kaipuu voi alkaa johdattaa meitä toisaalle¿



Edellä olevien esimerkkien lisäksi voi olla muunkinlaisia vaikuttimia. Usein yhteisestä on kuitenkin, että uskoton uskoo haikailevansa toisten perään siksi, että hän ei saa suhteestaan kaipaamaansa puolisonsa vuoksi. Erittäin hyvä kysymys sen sijaan olisi: miten itse myötävaikutan siihen, etten saa tarvitsemaani tässä liitossa. Jos keskeinen tekijä on tavassa, jolla olen ja ylläpidän läheistä suhdetta, kumppanin vaihtaminen uuteen ei välttämättä auta. Sama tapa tuottaa samantapaisia ongelmia taas ajan kanssa. Vasta tuohon tapaan puuttuminen voi tuoda muutoksia asioihin.



Osassa uskottomuustapauksia on suhteessa ollut joko toisen tai molempien kokemana ilmeistä epätyydyttävyyttä, ehkäpä kriisejäkin. Asiaa on ehkä yritetty ratkaista joko yhdessä tai toisen puolison voimin. Tyydyttävää ratkaisua ei kuitenkaan pidemmänkään päälle ole löytynyt. Toinen puolisoista ei ole saanut kumppaniaan ottamaan asiaa vakavasti ja paneutumaan asian selvittelyyn. Onpa joskus käynyt niinkin, että puoliso on yksin toistuvasti nostanut suhteessa kokemaansa ongelmaa ratkottavaksi. Toinen ei kuitenkaan ole tarttunut asiaan tai myöntänyt, että suhteen ongelma koskettaa aina kumpaakin. Puolison joko sanaton tai ääneen lausuttu viesti on ollut: se on sinun ongelmasi. Niinpä vähitellen turhautuminen on alkanut vallata mielen. On alettu luopua toivosta, että asia koskaan voisikaan ratketa. Samalla, kun toivo omasta suhteesta haipuu, alttius kääntyä vieraan puoleen lisääntyy.



Uskottomuus voi joskus olla merkkinä muustakin kuin suhteeseen liittyvistä tekijöistä. Se voi olla uskottomalta yritys sopeutua johonkin kriisiaikaan elämässään, esimerkiksi ikäkausikriisiin, työttömyys- tai sairauskriisiin tai sisäiseen itsenäistymis- muutoskriisiin. Tällöin uskottomuudella haetaan toivoa, otetta elämästä tai uusia inhimillisiä peilejä.



Joskus, kun ihmisellä on lukuisia, lyhyitä vaihtuvia seksisuhteita, voi kyseessä olla ns. seksuaalinen riippuvuus. Silloin seksin kautta ja avulla yritetään ratkaista jotain muuta sisäistä vajetta. Sinänsä seksillä ei uskottomuudessa ole niin suurta osuutta kuin yleisesti otaksutaan.



Voiko suhde selviytyä?



Suhde voi selviytyä ja jatkua uskottomuuden jälkeenkin. Kriisin selvittely ja luottamuksen palautuminen vievät kuitenkin tavallisesti pitkään.



Uskottoman ja petetyn suhtautuminen asiaan on monesti varsin erilaista. Uskoton haluaisi, ettei asiaa vatvottaisi moneen kertaan. Hän toivoisi, että se jätettäisiin taakse ja jatkettaisiin eteenpäin. Petetty taas palaa tuon tuostakin asiaan ja haluaa kysellä ja pohtia asiaa eri puolilta. Lähes mikä tahansa voi palauttaa asian pakottavana hänen mieleensä.



Petetyn jatkuvan kyselemisen tarkoituksena ei todennäköisesti ole ensisijaisesti pettäneen kiusaaminen tai rankaiseminen. Hän yrittää muodostaa tapahtuneesta ja suhteesta sekä omasta asemastaan, kokonaisen kuvan. Aikaisempi kuva ja hahmotus ovat särkyneet uskottomuuden paljastuttua. Ihmisen on hyvin vaikea jatkaa elämää niin, ettei hänellä ole hahmoa siitä, missä mennään.



Luottamuksen palautumisen alkamiseksi on hyödyksi, jos pariskunnalla on jaettu, yhteinen näkemys tapahtuneesta ja sen toteutumiseen myötävaikuttaneista seikoista. Tämä mahdollistaa sen, että kun tietyt asiat on tunnistettu, niille voi myös useimmiten tehdä jotain. Sillä, että voi tehdä asioille jotain ja seurata edistymistä, on mieltä rauhoittava ja luottamusta elämään herättävä vaikutus.



Jos taas ei tiedä, missä mennään ja miksi SE tapahtui, ei voi rauhoittua. On oltava varuillaan, koska SE voi taas tapahtua minä päivänä vain.



Suhdetta, johon luottamus ei palaudu ajankaan kanssa, on raskasta jatkaa. On silti syytä toistaa, että luottamuksen palautuminen vie pitkään.



Luottamuksen palautumisessa on merkitystä myös sillä, miten rankkoja petetyn aiemmat hylkäämisen tai hyljeksimisen kokemukset ovat olleet. Minkälainen hänen sisäinen turvallisuuden tunteensa ja itsearvostuksensa on jo aiemmin ollut. Joskus näistä syistä voi olla erittäin vaikeaa päästä petetyksi tulemisen yli.



On tapauksia, joissa uskottomuus on mahdollistanut sen, mikä muuten on tuntunut mahdottomalta. Vasta uskottomuus on pysäyttänyt parin. Se on laittanut heidät kasvokkain itsensä ja suhteensa kanssa miettimään, mitä elämältään haluavat. Myöhemmin, kriisiajan jälkeen, kumpikin voi todeta, että pysäytys oli tarpeen. Sen myötä käynnistyi kehityskulkuja, joista aiemmin ei olisi uskaltanut uneksiakaan.



Anteeksi antamisesta



Nopea anteeksi antaminen ei välttämättä ole parisuhteelle eduksi. Voi olla hyvä, ettei anteeksi antamisesta tehdä pääasiaa. Sen sijaan keskitytään taustalla olevien asioiden selvittelyyn. Anteeksi annetaan aikanaan, jos tai kun aika on sille kypsä.



Uskoton voi edesauttaa kumppaninsa anteeksi antamista pyytämällä aidosti anteeksi. Pyytämällä anteeksi suhteelle ja kumppaninsa mielentilalle aiheuttamaansa tuskaa. Tämä näkyy ja mahdollistuu olemalla valmis kuuntelemaan kumppania ja osallistumaan asian selvittelyyn.



Anteeksi antaminen käy mahdollisemmaksi, kun näkee, että toinen on aidosti pahoillaan aiheuttamastaan tuskasta. Samoin, kun voi muutenkin ymmärtää tapahtuneen kaikissa yhteyksissään.



Anteeksi antaminen ei tarkoita tapahtuneen hyväksymistä, ei myöskään asian lopullista pyyhkimistä olemattomiin parin muistoista.



Arto Koskinen

psykologi, pariterapeutti

Väestöliiton Tampereen klinikka



10.2.2003

Itsekin olen kiittänyt häntä, että kertoi, sillä huomasin jonkin asian painavan häntä aina luottamuksesta puhuttaessa. Toki oli rohkea, kun kertoi. Mutta tuomitsen niin kovasti kaiken valehtelun, ja hän tietää sen. Ehkä siksikään ei uskaltanut kertoa valehdelleensa. Pelkäsi, että jätän, sillä niin olisin varmasti aiemmin tehnytkin.

Tuntuu kummalliselta ajatella, että todennäköisimmin emme olisi enää yhdessä, mikäli asia olisi tullut tietooni esim. vuosi sitten.

Lisäksi tilanne on rankka, sillä todella toivoin vauvan jo syntyvän, ja nyt joudun toivomaan, että viipyisi vielä muutaman päivän masussa, sillä olen surustani todella väsynyt, ja haluaisin lisää voimia.

Lisäksi itkettää, kun näen, miten paha olo miehelläni on. Toivoisin hänellekin voimia - ihan lapsenkin takia.

Jotenkin painostava koko tämä ajankohta...

paitsi, että niitä naisia on ollut " enemmän kuin 10, vähemmän kuin 20" . Ei kuulemma ollut pitänyt mitään tarkkaa kirjanpitoa. YÖK! Meillä oli silloin todella vaikea aika suhteessamme mutta mies kielsi aina toiset naiset. Parin vuoden kuluttua hän sitten tunnustikin asian oikean laidan. Olin silloin aivan romuna... Jatkoimme kuitenkin suhdetta ja ollaan sen jälkeen saatu kaksi lasta. Voi mennä kauankin etten edes muista tai ajattele koko asiaa mutta valitettavasti kun tulee riitaa jostain, niin asia muistuu ikävästi mieleen. Ja samoin, jos huomaan hänen valehtelevan jostain. Hänellä on ikävä tapa " jättää asioita kertomatta" oli ne sitten mitä tahansa. Silloin yleensä aina epäilee jotain enemmän mitä ehkä pitäisi. Vaikea sanoa mitä sun pitäisi tehdä. Ehkä jos pystyt unohtamaan ja antamaan anteeksi asian kunnolla, niin kannattaa jatkaa. Mä olen välillä ajatellut, että kun lapset on isoja ja muuttaa pois kotoa, niin samalla lähden minäkin :(. Ihan vaan tämän asian takia...

että rupean skitsoamaan myöhemmin asiasta, ja käytän sitä verukkeena hänen alistamiseen ja tuomitsemiseen riitatilanteissa. Lisäksi voin sillä perustella esimerkiksi mustasukkaisuutta. Vaikka hän ei koskaan enää valehtelisi, pelkään, että lopulta tulemme kuitenkin kärsimään asiasta. Ja pelkään, että hän joutuu maksamaan teostaan liian kovan hinnan. Hän on aina niin ihana ja kiltti, ja aina huomioi minua. Ongelmani on, että pelkään, että tämä huomio ei olekaan ollut pyyteetöntä, vaan jonkinlaista korvaamista. En todellakaan tiedä, mitä ajatella. Pelottaa.

Sanoin hänelle, että kaikki käy hyvin, kun menemme ensin tunneittain ja sitten päivä päivältä eteenpäin. Hän on myös valmis odottamaan luottamukseni palautumista.

Mutta mitä, jos en onnistu?

t. ap

Vierailija:

paitsi, että niitä naisia on ollut " enemmän kuin 10, vähemmän kuin 20" . Ei kuulemma ollut pitänyt mitään tarkkaa kirjanpitoa. YÖK! Meillä oli silloin todella vaikea aika suhteessamme mutta mies kielsi aina toiset naiset. Parin vuoden kuluttua hän sitten tunnustikin asian oikean laidan. Olin silloin aivan romuna... Jatkoimme kuitenkin suhdetta ja ollaan sen jälkeen saatu kaksi lasta. Voi mennä kauankin etten edes muista tai ajattele koko asiaa mutta valitettavasti kun tulee riitaa jostain, niin asia muistuu ikävästi mieleen. Ja samoin, jos huomaan hänen valehtelevan jostain. Hänellä on ikävä tapa " jättää asioita kertomatta" oli ne sitten mitä tahansa. Silloin yleensä aina epäilee jotain enemmän mitä ehkä pitäisi. Vaikea sanoa mitä sun pitäisi tehdä. Ehkä jos pystyt unohtamaan ja antamaan anteeksi asian kunnolla, niin kannattaa jatkaa. Mä olen välillä ajatellut, että kun lapset on isoja ja muuttaa pois kotoa, niin samalla lähden minäkin :(. Ihan vaan tämän asian takia...

Ja siitäkin poikkeaa, että mies ei kertonut itse, vaan itse sain kuulla kolmannelta taholta, että jotain hämärää on tapahtunut ja miehelle valehtelin, että tiedän mitä silloin ja silloin on tapahtunut... Mies sitten heti sanoi, ettei se merkinnyt mitään ja eivät menneet loppuun saakka jne. Eli sillä hetkellä sain tietää petoksesta miehen puolustellessa itseään. Pahinta mulle oli se, että tämän naisen puhelinnumero löytyi edelleen mieheni kännykästä ja meilläkin tapahtuneesta oli silloin 2 vuotta aikaa. Voi saakeli että olin vihainen. Mekin oltiin välissä keritty naimisiin.



Kyllä tunsin itseni petetyksi, huijatuksi. Olin aina ajatellut, että mun mies ei kyllä petä. Eikä fyysisesti täysin pettänytkään, mutta heillä oli naisen kanssa koko viikonloppu hellää yhdessäoloa, saunoivat yhdessä, suutelivat, kävelivät käsi kädessä jne. Ihmiset jotka oli heidät silloin nähneet luulivat heitä pariskunnaksi. Valokuviakin löytyi jälkikäteen, siinä ovat kädet toistensa olkapäillä... Miehen kaverit tiesi ja tuntui että jouduin heidänkin silmissään aivan naurunalaiseksi, että olen niin tyhmä että en tajua mitään...



Olin tosi vihainen miehelle ja pitkä aika meni ennen kuin luottamus palasi. Mutta ei se kyllä vieläkään ole samalla tasolla kuin ennen tuota (aikaa jo 4 vuotta tuosta kun sain tietää), en todennäköisesti olisi enää yhtä yllättynyt, jos mies jäisi uudestaan jostain kiinni. Nyt vaan ei ole enää ollut sellaisia tilanteita, joissa edes olisi voinut pettää... Että siksi voin luottaa...



Mutta kyllä mun kannatti antaa anteeksi, meillä on tänä päivänä hyvä suhde, rakastetaan toisiamme kovasti, yksi lapsi ja toinen tulossa. Niin ja eroa en siis tokikaan edes harkinnut. Tiesin, että mun on pakko antaa anteeksi.

kyse ei nyt ole pelkästään " munasta" ..

Toivon, etten joudu lukemaan vastaavaa enää.

t. ap

Ihan tosi! Ymmärrän selityksen, että " ei uskaltanut tunnustaa" . Vahinko on jo tapahtunut, joten tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ole iloinen, että hänellä ei ole ollut suhdetta tämän kahden vuoden ajan, vaan oli yksi virhe, joka tapahtui kaksi vuotta sitten.



Ymmärrän kyllä tunteesikin, enkä niitä yhtään vähättele. Kannattaa surra surunsa ja käydä asiaan liittyvä viha läpi. Prosessi voi viedä pitkäänkin. Toivon kuitenkin voimia siihen, että osaat antaa miehellesi anteeksi.

Hyvä, että mies on kunnolla edes pahoillaan!!!!



Mutta hakekaa ulkopuolista apua asian käsittelyyn! On se sitten pariterapiaa, pariterapiaa seurakunnalta tai neuvolapsykologin kautta tai jotakin.



Tosi ikävä ajankohta tosiaan miehelläsi kertoa tuo!!! Toivottavasti pystytte kuitenkin nauttimaan vauvasta ja synnytyksen jälkeisistä hienoista hetkistä.



Voimia!



Jostain olen lukenut, että tällaisissa tilanteissa terapeutit voivat joskus neuvoa sellaisen sovitussysteemin. Eli sinä petettynä voit antaa miehellesi jonkun tehtävän, jolla hän voi hyvittää pahan tekonsa. Mites olisi, jos laittaisit miehesi hoitamaan kaikki vauvan yövaipan vaihdot. Ja miehen tehtävä olisi aina tuoda öisin vauva ruokailemaan rinnoillesi. Sinä saisit vain nukkua.

Ystäväni on juuri tuollaisessa tilanteessa mutta pettäjän osapuolessa. Hän on aina ollut erittäin avoin flirtille ja vähän muullekin. Petti miestään myös naimisinmenon jälkeen. Rakasti miestään mutta oli epätoivoinen huomion hakija. Lapsikin heille syntyi ja jotenkin mies aavisti koko ajan, että ystäväni salaa jotain. Lopulta tunnusti. Siitä alkoi heidän kriisinsä, joka ei ole loppunut vieläkään. Muutama vuosi on hurahtanut. Käyvät pariterapiassa ja yksilöterapiassa. Kaikki luottamus on miehen puolelta mennyt ja ystäväni saa perustella joka ikisen asian tarkkaan. Ystäväni työmatkat ovat yhtä helvettiä, kun mies ei luota. Toivon todella, että saavat asiat selvitettyä...lapsen takia. Jos lasta ei olisi, mies olisi jättänyt jo ajat sitten. On sanonut sen suoraan.



Jos TODELLA haluat jatkaa miehesi kanssa, on oikeasti parasta yrittää käsitellä asia mahdollisimman nopeasti ja sen jälkeen " unohtaa" . Jokainen meistä tekee virheitä ja jokainen ansaitsee mahdollisuuden. Jos miehesi joskus toistaa tempun, sitten toistaa ja sittenpähän on helpompi luovuttaa ja jättää. Mutta jos et nyt yritä paikata liittoanne ja, niin kärsit koko loppuelämän siitä, ettet yrittänyt.



Kovasti voimia!

Mistä siinä on muusta kyse??



Voimia sinulle...mutta tapahtuneen kaunisteleminen ja kieltäminen ei johda mihinkään!



t.17

Kiitos paljon erittäin hyvästä linkistä. Siinä oli todella paljon hyödyllistä tietoa.