Kannattaakohan vaan lopettaa kaikki yrittäminen työ-/koulutuspaikan löytämisen suhteen ja yrittää päästä työkyvyttömyyseläkkeelle?

Olen suorittanut liiketalouden perustutkinnon v.2012, ja siitä asti tähän päivään olen ollut lähestulkoon tauotta tyhjän päällä. Olen todella estynyt ja kärsin sosiaalisista fobioista, joten en ole voinut työskennellä päivääkään asiakaspalvelutyössä, enkä sellaisessa kyllä ollenkaan pärjäisikään. Silloin, kun aikoinaan olin työharjoittelussa kaupassa, sain asiakaspalvelutaidoista 1-3-portaisella asteikolla arvosanaksi pelkästään 2:n.

Kyllähän se kävi ilmi jo opiskeluvaiheessa, ettei asiakaspalvelutyö sovi minulle, mutta halusin kuitenkin käydä koulun loppuun, kun olin sen jo aloittanutkin, vaikkei minulla ollut minkäänlaisia suunnitelmia työllistymisen, jatkokouluttautumisen yms. suhteen. Ongelma vaan on se, ettei minulla ole minkäänlaista koulutuspohjaa tmv. pätevyyttä mihinkään muunlaiseen työhön, työkokemusta käytännössä ei ole vielä 24 vuoden iässäkään, ei ole suosittelijoita, ei minkäänlaisia verkostoja jne.

Elämääni rajoittaa myös jo 18-vuotiaasta alkaen ilmennyt paniikkihäiriö, joka rajoittaa elämääni todella paljon - hyvä kun sain edes silloisen koulun käytyä tästä huolimatta loppuun. Paniikkihäiriöni rajoittaa ennenkaikkea suuntautumista hyvinkin moneen eri työllistymis-/koulutusvaihtoehtoon, samoin melko pienestäkin stressistä erittäin pahaksi äityvä migreeni.

Töitä en siis ole onnistunut saamaan missään vaiheessa, mitä nyt TE-palvelujen sivujen kautta eräs puhelinmyyntifirma otti minuun joskus yli 4 vuotta sitten yhteyttä ja rekrytoi minut, mutta muutaman työpäivän jälkeen lopetin, koska en vaan onnistunut kauppaamaan ihmisille niitä helvetin sähkösopimuksia. En osaa sanoa, kuinka paljon aktiivisemmin minun olisi pitänyt työttömyyteni alkuvaiheessa koittaa hakea töitä, mutta aina se on tuntunut todella toivottomalta. Minulla ei ole yksinkertaisesti minkäänlaista pääomaa, jota voisin markkinoida potentiaalisille työnantajille.

Täytin viimeksi joitakin työhakemuksia netissä tässä jokin aika sitten, ja yksikin vuokratyöfirma, joka otti takaisinpäin yhteyttä, menetti vähäisenkin kiinnostuksensa siinä vaiheessa, kun varmistui, ettei minulle ole viiden vuoden ajalta kertynyt minkäänlaista työkokemusta.

Saman vuoden syksyllä, jolloin pääsin ammattikoulusta, ilmoittauduin paikalliseen aikuislukioon, mutta muutaman kuukauden kirjoillaolon jälkeen motivaationi lopahti opiskeluun. Jotenkin en vaan yhtään tykännyt kykkiä siellä neljänä iltana viikossa, ja paniikkihäiriön vuoksi siellä oleminen oli joka helvetin hetki yhtä tuskaa. Lisäksi motivaationa laski se, että olin jo 2-kymppinen, siinä missä lukio-opiskelu aloitetaan normaalisti joskus 16-vuotiaana ja 18-19-vuotiaana ollaan normaalisti jo ylioppilaita.

Tässä viiden vuoden aikana hain yhdessä vaiheessa opiskelemaan kuvataidetta vuodeksi erääseen kansanopistoon, mutta kiskurimaiset hinnat, heikko opetuksen taso ja se, ettei minulla ollut mitään jatko-opintosuunnitelmia, jotka liittyivät opiskeltavaan alaan, johtivat siihen, että lopetin koulutuksen suunnilleen puolivälissä.