Kasvatusalan hömppäkirjallisuus

Yliopistoissa on jo pitkään puhututtanut ilmiö, joka liittyy kasvatustieteellisen tutkimuksen julkaisemiseen, saatavuuteen ja hyödyntämiseen. Suurin osa yliopistojen tutkimuksista julkaistaan tieteellisissä lehdissä, johon käytännön työntekijöillä ei ole pääsyä. Pieni osa tutkimuksista julkaistaan suomenkielisinä kirjoina, jotka ovat kentällä yleensä hyvin tunnettuja. Ongelmana tässä on se, että tämän kirjallisuuden joukossa on paljon suoraan hatusta vedettyä asiaa, joka ei perustu mihinkään tutkimukseen tai sivuavat sitä heikosti ja asiaan kunnolla perehtymättä. Usein asialla ovat konsultit, joilla asiantuntijuus on pitkälti käytännön kokemukseen nojaavaa, ei tutkimukseen. Edes suuret kustantamot eivät tästä paljon välitä, oman kokemukseni mukaan ymmärrys tieteestä ja tutkimuksesta on niissäkin aika vähäistä. Tutkimustiedon levittämisen sijaan kustantamoja kiinnostaa enemmän se, että kirja on käytännönläheinen ja myy ja sehän näille kokemuksestaan ja mielikuvituksestaan ammentaville kirjoittajille sopii oikein hyvin. Käytännön ihmisillä ei ole kykyä arvioida julkaisun tutkimusperäisyyttä. Heille riittää esim. se, että kirjoittaja on tohtori ja julkaisussa on joitakin viittauksia tutkimukseen siellä täällä tai lähdeluettelo lopussa. Muutamat viittaukset ja tohtorin arvo eivät kerro vielä mitään siitä, onko julkaistu teksti tutkittua tietoa vai jonkun henkilön mielipide asiasta. Tohtorin tutkinto saattaa olla ihan toisesta aiheesta ja usein ainakin hyvin paljon rajatummalta alueelta tai tutkimuksesta on kulunut jo paljon aikaa. Käytännössä siis kunnat ja ihmiset siis ostavat, lukevat ja kehittävät käytäntöjään pitkälti jonkun ihmisen henkilökohtaisten näkemysten ja mielipiteiden pohjalta. Ja näistä kirjoissaan mielipiteensä esittäneistä tulee sitten alallaan tunnettuja, muka perehtyneitä asiantuntijoita. Onko muilla tieteenaloilla kuin kasvatustieteessä vastaavaa?