Introvertti äiti kysyy: lapsen kaverikyläilyt, mikä on kohtuullista?

Minä olen varmaan aika samanlainen kuin sinä kertomasi perusteella ja lapsistani toinen on samankaltainen kuin sinun 7-vuotiaasi, toinen on enemmän kuin minä. Minä luovin asiasta heidän ollessa pieniä siten, että koitin muistaa, ettei kyse ole minusta vaan heistä. Lapsieni kaveruussuhteista, heidän sosiaalisesta piiristään jne. Yökyläilyt meillä olivat se hankalin paikka minulle, mutta suostuin niihinkin mukavien kavereiden kohdalla, mutten niin usein, kun jotkut tarjoutuivat. Nyt kun ovat aikuisia jo, on kiva kun vieläkin jotkut heidän kavereistaan moikkaavat kadulla ja saatan poimia heitä kyytiin keskustaan mennessäni, jos bussipysäkiltä hoksaan. En onneksi ollut sitten kai niin paha mörököllimutsi kuin joskus tuntui, että olisin ja olisin voinut haluta olla enemmänkin. Synttärikemut lasten isä yleensä hoiti, minä korkeintaan leivoin. 

ehdotuksia:

- puhelin kiinni silloin, kun lapsi on kotona, että kyläilijätyrkyt eivät saa kiinni

- "vierailupäivä" esim. kerran viikossa (sentään parempi kuin että joka päivä joku tulee)

- lapselle pari harrastusta, että ei itsekään ole kotona

Ole aikuinen ja tee rajat. Lapsi saa tuoda kotiin yhden kaverin kerrallaan ja vain ma, ti ja to. Muina päivinä menee kavereille leikkimään jos haluaa heidän kanssa leikkiä.

Monta lasta sulla itsellä on?

Meillälapsrt heitetään pihalle leikkimään ellei nyt ihan kaatamal sada.

Olen miettinyt samaa. Olen töissä hälyssä ja hälinässä (peruskoulu), enkä jaksaisi sitä enää kotona. Kaverikyläilyt on rajoitettu pariin päivään viikossa, minusta se on riittävää. Muulloin näkevät kavereitaan heidän kodeissaan tai harrastuksissa. Minulle riittäisi vähempikin, mutten halua että minut muistetaan aikuisena äitinä, joka oli niin väsynyt ja rasittunut, ettei kavereita saanut koskaan tulla. En ole itse mikään "kaveri-ihminen", enkä oikeastaan kaipaa seuraa, lapseni kuitenkin kaipaavat, joten olen yrittänyt kompromissia.

Minusta tuntuu, että sinun kotonaoloasi käytetään lastesi kavereiden kodeissa hyväksi. Ei tarvitse maksaa iltapäivähoidosta ja voi itse huoletta olla töissä tai missä onkaan.

Koululaiset ok koska olen töissä ja kaverit pääosin lähtevät kun tulen kotiin. Jos meille tulee suoraan koulusta on sääntö että läksyt tehdään yhdessä. Välipalaa hedelmiä ja leipää, tuoremehua/maitoa saa ottaa kaikki. Kavereita yleensä 1-3, ei mun talous siitä kaadu. Lämpimälle ruoalle menevät kotiin kun mekin alamme syödä ellei ole jonkun vanhempien kanssa muuta sovittu eli rauha palaa. Kotiäitinä voisin ehdotta vuoropäiviä iltapäiväkyläilyille? Pienemmän kahden päiväkotilaisen kanssa kavereista meillä isompi ongelma koska naapurista tulee aina kaveri toiselle (ja vaan toiselle, ei halua leikkiä kun toisen pienemmän lapsemme kanssa) Toinen on sitten toimettomana ja mua ärsyttää kun koko illan vieras pieni lapsi meillä. Lähetän usein ovelta pois, tulee uudestaan, on sanottu vanhemmille että arki-iltoina halutaan omaa rauhaa, ei auta. Asutaan melkein vierekkäin rivarissa, kuikuilee myös pihan kautta heti. Ilmeisesti livahtaa/karkaa vanhemmiltaan, joilla vauva huomioitavana. Mutta toisaalta vanhemmat eivät koskaan tule perään, luottavat että heitetään ulos tai hoidetaan.

Ai, ihanaa kun ei lapsia. Rakastan rauhaa kotona. :)

Meillä sai kaverit olla lähes niin paljon kuin halusivat, mutta suoraan koulusta sai tulla vain harvoin, eli ei meille suoraan välipalalle. Meillä kun on 3 lasta ja jos kaikki kaverit olisivat tulleet joka päivä välipalalle, niin sehän olisi jo käynyt kukkarollekin. Lapsille selitin, että on hyvä jokaisen mennä ensin kotiinsa ja olla vähän aikaa rauhassa, että jaksaa sitten taas olla kavereiden kanssa ja että pitää syödä ja tehdä läksyt myös ensin. 

Kun lasten kaverit sitten olivat meillä, meillä noudatettiin sääntöjä; sisällä ei juosta eikä meluta, lasten huoneissa pääasiassa leikittiin. Minä tein kotona töitä työhuoneessani, joten ihan ymmärrettävät oli nuo säännöt, tosin minusta muutenkin. Lisäksi jossain vaiheessa lasten oli mentävä ulos, jos sää salli, siellä sai sitten purkaa energiaansa. Mun mielestä on tietyt jutut joita tehdään sisällä ja tietyt, jotka kuuluvat ulkoleikkeihin. 

Aika hyvin toimi ja lapsilla kyllä kavereita riitti ja mielellään kaverit olivat aina meillä. Tarjoilupuolesta vielä, että toki joskus tarjoilin kavereille jotain syömistäkin, mutta jos sama kaveri oli jokaikinen päivä vaikka kahden viikon ajan, niin ehkä muutaman kerran jotain tarjosin, joskus ihan ruokaakin. Olen hyvin introvertti ja onneksi kaksi lastakin on, yksi sitten vähän ekstrovertimpi, mutta rauhallinen hänkin. 

Vierailija kirjoitti:

Ole aikuinen ja tee rajat. Lapsi saa tuoda kotiin yhden kaverin kerrallaan ja vain ma, ti ja to. Muina päivinä menee kavereille leikkimään jos haluaa heidän kanssa leikkiä.

Monta lasta sulla itsellä on?

Meillälapsrt heitetään pihalle leikkimään ellei nyt ihan kaatamal sada.

Ota huomioon että kavereiden kotona voi olla samat säännöt et vain tiettyinä päivinä saa tuoda kavereita. Et voi sanoa että "muina päivinä SAA mennä leikkimään kavereille". Miten voit vaatia odottaa muilta erilaista mihin et itse voi?

Pelisäännöt!

En ole introvertti, mutta silti ruo teidän malli kuulostaa tosi rasittavalta.

Sopikaa lapsen kanssa viikonpäivät ja kellonajat jolloin teille voi tulla. Muulloin voi nähdä kavereita heidän luonaan tai ulkoilla. Tarvittaessa käyt säännöt läpi vanhempien ja kaverilasten kanssa.

Opettele heti asettamaan rajoja, niin pääset tulevaisuudessa helpommalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole aikuinen ja tee rajat. Lapsi saa tuoda kotiin yhden kaverin kerrallaan ja vain ma, ti ja to. Muina päivinä menee kavereille leikkimään jos haluaa heidän kanssa leikkiä.

Monta lasta sulla itsellä on?

Meillälapsrt heitetään pihalle leikkimään ellei nyt ihan kaatamal sada.

Ota huomioon että kavereiden kotona voi olla samat säännöt et vain tiettyinä päivinä saa tuoda kavereita. Et voi sanoa että "muina päivinä SAA mennä leikkimään kavereille". Miten voit vaatia odottaa muilta erilaista mihin et itse voi?

Mikä ihme siinä on ettei  ulkona voi  leikkiä? Säännöt ovat hyvä juttu, ne voidaan käydä läpi  muiden vanhempien kanssa. Muina päivinä leikitään sitten niiden kavereiden kanssa joiden luokse voi mennä  tai juostaan ulkona. eikä toiste koti ole mikään välipala-automaatti.

Siis teitähän käytetään iltapäivähoitapaikkana! Pistä sääntö esim 2x viikossa saa tulla kaverit ja sitten tietysti vuoroin vieraissa! Niin näkeehän siinä tarpeeksi vapaa-ajalla kavereita.

Kiitos hyvistä näkökulmista! Toinen lapsi meillä on hieman alle 3-vuotias. Meillä on saanut vierailla heti koulun jälkeen arkipäivinä, iltapäivät ja viikonloput olen sitekästi halunnut rauhoittaa omalle perheelle. Kyllähän pienempikin sisarus kaipaa isomman seuraa. Ja kyllä, laitan rajoja, joka kaverivierailu, edelleen. Ensimmäisistä vierailuista lähtien "kasvattanut" pikkuvierailijoita talomme sääntöihin, meno on toki lukuvuoden aikana rauhoittunut. Itselläni ei ole tullut sellaista "ilmainen iltapäiväkerho"-fiilistä kuitenkaan, kun sitä vastavuoroisuutta sen verran kumminkin on kyläilyissä ja tiedän,  että omani saa myös välipalan kylässä ollessaan. Jostain syystä lapseni kaverit ovat valikoituneet perheistä, joissa toinen vanhemmista on koulun jälkeen kotona. 

Aika monessa ehdotettiin, että kaverikyläilyt rajattaisiin pariin kertaan viikossa. Toisaalta tuntuisi pahalle kieltää kavereitten kyläilyt, enemmän olen tyytyväinen, että niitä kavereita on, vaikka itse en oikein jaksaisikaan. Onhan meillä kuitenkin omat viikonloput.. Lapsen paras(?) edellä, vaikka kyllä tämä aikamoista sompailua on ja itselleni vaativaa.

Ap

Minä olin se sosiaalinen lapsi, jolla oli kouluikäisenä paljon kavereita, usein menin koulun jälkeen suoraan kavereille, saatoin vain käydä kotona syömässä voileivän ja tekemässä läksyt, mutta kauaa en siellä viihtynyt yksinäni (vanhempi sisarus jolla pidempiä koulupäiviä ja jäi usein myös hengaamaan jonnekin koukupäivän jälkeen ja vanhemmat olivat pitkään töissä)

Näin 26-vuotiaana tapaan lähimpien ystävieni vanhempia säännöllisesti vieläkin, he tuntevat minut hyvin ja olen aina kutsuttu heille milloin mökkiviikonloppua, veneretkeä tai illallista syömään. Omat vanhempani taas on jäänyt vieraiksi näille kouluajan ystävilleni koska meillä ei ikinä saanut olla kavereita kun vanhemmat olivat kotona. Tämä on tietysti aivan eri tilanne kuin alottajalla.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin se sosiaalinen lapsi, jolla oli kouluikäisenä paljon kavereita, usein menin koulun jälkeen suoraan kavereille, saatoin vain käydä kotona syömässä voileivän ja tekemässä läksyt, mutta kauaa en siellä viihtynyt yksinäni (vanhempi sisarus jolla pidempiä koulupäiviä ja jäi usein myös hengaamaan jonnekin koukupäivän jälkeen ja vanhemmat olivat pitkään töissä)

Näin 26-vuotiaana tapaan lähimpien ystävieni vanhempia säännöllisesti vieläkin, he tuntevat minut hyvin ja olen aina kutsuttu heille milloin mökkiviikonloppua, veneretkeä tai illallista syömään. Omat vanhempani taas on jäänyt vieraiksi näille kouluajan ystävilleni koska meillä ei ikinä saanut olla kavereita kun vanhemmat olivat kotona. Tämä on tietysti aivan eri tilanne kuin alottajalla.

Kiitos myös tästä näkökulmasta! 

Vanhempana jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että kasvatustehtäviini kuuluu edistää niitä kaverisuhteita, eikä olla pelkästään portinvartijana joka kieltää kavereita tulemaan kylään. Siksi meillä saattaa olla useampi kaveri kerralla (intoverttius minussa sanoo, että onneksi ei kovin usein kuitekaan). Lukuvuoden alussa ekaluokkalaisilla kun oli sitä taipumusta, että jätetään porukasta joku ulkopuolelle ja leikitään vain kaksin.

Kun mietin omaa lapsuuttani, oli minulla "bestis", jonka luokse olin aina tervetullut, vaikka perheen isä ei lasten tuottamaa melua sietänytkään. Perheen äiti piti kuitenkin lapsensa puolta ja muistan leikkineeni heillä usein. Ehkä olin sitten tarpeeksi hiljainen lapsi... Tykkäisin, että myös omalle lapselleni jäisi olo, että meille voi tulla, enkä haluaisi olla mikään natsimutsi.

Arkisin voisi laittaa rajan, että korkeintaan viiteen asti saa olla. Monilla kavereilla on myös kahden tunnin sääntö, joka on erittäin hyvä, varsinkin suoraan koulusta tultaessa. Lapset tarvitsevat myös lepoa ja rauhoittumista siinä kuin aikuisetkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole aikuinen ja tee rajat. Lapsi saa tuoda kotiin yhden kaverin kerrallaan ja vain ma, ti ja to. Muina päivinä menee kavereille leikkimään jos haluaa heidän kanssa leikkiä.

Monta lasta sulla itsellä on?

Meillälapsrt heitetään pihalle leikkimään ellei nyt ihan kaatamal sada.

Ota huomioon että kavereiden kotona voi olla samat säännöt et vain tiettyinä päivinä saa tuoda kavereita. Et voi sanoa että "muina päivinä SAA mennä leikkimään kavereille". Miten voit vaatia odottaa muilta erilaista mihin et itse voi?

Sen verran voi varmasti synkronoida lähimpien kavereiden vanhempien kanssa, että "sallitut" päivät limittyvät sopivasti niin että maanantaina leikitään meillä ja tiistaina teillä.

Meillä taas tilanne on niin, että ekaluokkalainen kyllä koulussa viihtyy kavereiden kanssa, mutta omalta luokalta ei oo löytyny sellaista kaveria jota tahtoisi meille kotiin kutsua. Paras kaveri käy eri koulua ja yritetään järkätä yökylät ja leikkipäivät vähintään kerta viikkoon. Musta olis kiva että enemmänkin kävis kavereita ja oon ehdotellu että pitäiskö kutsua se ja se. Naapurissa asuu yks luokkakaveri mutta en kyllä itekkään tykkää siitä(eikä lapsikaan), on tosi kova manipuloimaan ja tosi töykeä ja ilkeän tuntunen lapsi. Eskarin ajan kokeiltiin syntyiskö ystävyyttä, mutta kun ei niin ei.

Mua ei jostain syystä ole esikoisen (8v) kaverit häirinneet, vaikka arvostankin rauhaa ja hiljaisuutta. Nämä ovat kyllä hyvätapaisia ja kyläily on kohtuullista. Mun mielestä välien hyvänä säilymisen kannalta on ihan ehdotonta, että saat ja uskallat sanoa, kun teille ei voi tulla. Ja se voi olla useinkin. Mullakin on reilusti pienempi lapsi ja haluan välillä olla hänen kanssaan rauhassa kotona. Lapset voi noilla keleillä ihan hyvin leikkiä ulkona pitkän aikaa.

Naapurin tytöllä oli vaihe, kun soitti ovikelloa varmaan 10kertaa päivässä ja rämpytti kunnes tultiin avaamaan, se oli ahdistavaa ja jouduin lopulta pyytämään vanhemmiltaan että puhuisivat asiasta ja siihen se loppui.

Kiitos viesteistä! On mukava huomata, etten ole ainoa lapsien kaverikyläilyjen rajoittamista pohtiva vanhempi. Pitää myös muistaa, että jossain toisella kodissa oma lapseni voi tuntua vaivalloiselle.

Ap

Minusta on kivaa, että lapsilla on kavereita, ja käyvät välillä meilläkin. Mutta ne äänekkäimmät on kyllä rasittavia ja muutamat niistä röyhkeimpiä. Lapsillani on ollut muutamia sellaisia kavereita, että käyttäytyivät kuin Euroopan omistajat, penkoivat laatikoita ja kaappeja. Yksi oli jopa varastanut, ja heillä ei koskaan saanut kyläillä. Näiden kyläilyä piti rajoittaa ja vahtia enemmän. Onneksi muuttivat pois.