Onko teillä vanhempia, jotka aivan selvästi ovat jostain kateellisia teille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat on kateellisia koulutuksesta ja myös koulutetusta miehestäni.

Jostain kumman syystä valehtelevat tutuille meidän koulutukset ja ammatit matalammiksi.

Tututkin tietävät asiasta ja nauravat vanhemmilleni heidän selkänsä takana.

Koko identiteetti rakentuu siihen, että ollaan me duunarit ja sitten on ne muut herrat. Ovat menneet aivan sekaisin. Itsellään ei aikanaan ollut mahdollisuutta opiskella ja nyt ei ymmärrykseen mene, että heistä riippumatta yhteiskunnan avulla on kivuttavissa minne vain.

Voi sitä pahantahtoisuuden määrää!

Näin se on, valitettavasti. Itse olen kutsunut sisaruksiani ja vanhempiani kylään monet kerrat. Asumme kohtalaisen lähekkäin. Helppo matka puolin ja toisin. On autot, on julkinen liikenne. Saan vastaukseksi hiljaisuutta ja silmien pyörittelyä. Oikein porukalla ja yhtä aikaa näytetään sarkastista naamaa, että joo, todellakin käydään. Tulkitsen käytöksen kateudeksi. Jotain meillä/meissä on, jota ei kestä katsoa. Voin kyllä sanoa että asutaan aivan tavallisesti. Meillä ei ole mitenkään luksusta. Koulutusta ja menetystä ammateissamme kylläkin on ja meitä arvostetaan alimmalle. Heillä kyllä pitäisi minun käydä tai puhutaan että on se outo. On varmaan suuri pettymys, kun en loputtomiin rukoile heitä käymään.

*aloillamme (ei alimmalle).

On piikittelevä ja nälvivä narsistiemä.

Äiti täälläkin. On kateellinen minun ja mieheni suhteesta. Jatkuvasti yrittää lyödä kapuloita rattaisiin. Äidillä itsellään on menossa kolmas avioliitto ja sekin repeilee pahasti liitoksistaan, koska äitini on aivan sietämätön elämänkumppani. (narsisti: täysin epäjohdonmukainen, mustasukkainen, kateellinen, toisella ei saa olla mitään muuta elämää kuin äitini palveleminen jne)

On myös katkera suhteestani lapsiini. Yrittää tunkea myös minun ja lasteni väliin, mutta on aika hukassa koska lapseni eivät ole erityisemmän materialisteja ja äiti ei oikein tiedä millä heitä lahjoisi.

Lisäksi äitiä ärsyttää tutkintoni ja virkani. Tutkintoon (FM) näin kovasti vaivaa, mutta olin hyvin yllättynyt että sain viran heti ensimmäisellä yrityksellä.

Nuorempana äiti oli kateellinen siitä että olin hyvin hoikka (kokoa 34). Äiti yritti pakottaa minut omiin koon 46 vaatteisiinsa. Nyt olen lihonut kokoon 42 ja tämä on laantunut. Edelleen äitiä kyllä ärsyttää että olen sellainen kuin olen. Jos mua huvittaa kulkea dumbopaidassa, kuljen. Äiti ei ole ikinä osannut olla oma itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat on kateellisia koulutuksesta ja myös koulutetusta miehestäni.

Jostain kumman syystä valehtelevat tutuille meidän koulutukset ja ammatit matalammiksi.

Tututkin tietävät asiasta ja nauravat vanhemmilleni heidän selkänsä takana.

Koko identiteetti rakentuu siihen, että ollaan me duunarit ja sitten on ne muut herrat. Ovat menneet aivan sekaisin. Itsellään ei aikanaan ollut mahdollisuutta opiskella ja nyt ei ymmärrykseen mene, että heistä riippumatta yhteiskunnan avulla on kivuttavissa minne vain.

Voi sitä pahantahtoisuuden määrää!

Meillä duunareilla on koulutetut lapset. En tunne kateutta vaan ylpeyttä heistä vaikka he taas häpeävät meitä.. sen huomaa.

Kerran sain terveellisen opetuksen, mieheni oli naapuriperheelle kehunut lapsia ja väitöskirjoja jne. Seuraavan kerran kun satuin puheisiin ikäiseni rouvan kanssa hän avasi sydäntään. Kyllä kaikki työt ovat tärkeitä vaikkei lapsille koulu niin maittanutkaan, hyvin tulevat toimeen kaikki. Eihän kaikki voi vaan johtajia olla. Opin itse olemaan hiljaa.

Aina olen myös yrittänyt välttää suvussa kun meidän lapset ovat ainoa korkeastikoulutetut. Muut ovat ammattilaisia omalla alallaan , hoitotyössä, elektroniikka-asentajia, putkimiehiä jne.

Ja onko jollekin tärleintä sitten suhteessa vanhempiinsa: minäpäs olen hieno ja koulutettu?

Mun äitini ei ole KOSKAAN iloinnut siitä, että sain isovanhemmalta 2-vuotiaana lahjaksi asunnon ja että minua odotti koko elämäni miljoonaperintö. Hän yritti sabotoida elämäni vaatimalla, että opiskelen ammatin ja teen jotain tylsää työtä. Haukkui, kun koitin sanoa, ettei työnteko kiinnosta minua, eikä rahan tienaaminen tienaus-tavisten seassa varsinkaan.

Hän aina väitti, etten tule välttämättä perimään mitään. Kun perin yli miljoonan, ryhtyi väittämään, että hänelle kuuluu siitä suuri osa. Vain koska. Ei kyennyt perustelemaan mitenkään. Supernoloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat on kateellisia koulutuksesta ja myös koulutetusta miehestäni.

Jostain kumman syystä valehtelevat tutuille meidän koulutukset ja ammatit matalammiksi.

Tututkin tietävät asiasta ja nauravat vanhemmilleni heidän selkänsä takana.

Koko identiteetti rakentuu siihen, että ollaan me duunarit ja sitten on ne muut herrat. Ovat menneet aivan sekaisin. Itsellään ei aikanaan ollut mahdollisuutta opiskella ja nyt ei ymmärrykseen mene, että heistä riippumatta yhteiskunnan avulla on kivuttavissa minne vain.

Voi sitä pahantahtoisuuden määrää!

Meillä duunareilla on koulutetut lapset. En tunne kateutta vaan ylpeyttä heistä vaikka he taas häpeävät meitä.. sen huomaa.

Kerran sain terveellisen opetuksen, mieheni oli naapuriperheelle kehunut lapsia ja väitöskirjoja jne. Seuraavan kerran kun satuin puheisiin ikäiseni rouvan kanssa hän avasi sydäntään. Kyllä kaikki työt ovat tärkeitä vaikkei lapsille koulu niin maittanutkaan, hyvin tulevat toimeen kaikki. Eihän kaikki voi vaan johtajia olla. Opin itse olemaan hiljaa.

Aina olen myös yrittänyt välttää suvussa kun meidän lapset ovat ainoa korkeastikoulutetut. Muut ovat ammattilaisia omalla alallaan , hoitotyössä, elektroniikka-asentajia, putkimiehiä jne.

Ja onko jollekin tärleintä sitten suhteessa vanhempiinsa: minäpäs olen hieno ja koulutettu?

Mitä sitten? Vanhempiko ei ajattele samoin?

Mulle on molemmat vanhemmat kateellisia sillä tavalla erikoisesti, että ovat kateellisia siksi koska heidän kultalapsensa alkoikin alkoholistiksi, ja menetti muutenkin kuspäisyydessään puolison, lapset, ja talonsa ja työnsä. Eivät kestä kuulla että minulla menee hyvin, ja jos olen vaikka sairastunut, niin vähättelevät sitä minkä kerkeävät. Kaikki tämä siksi että minnulla menee paremmin kuin heidän lempilapsellaan.

Kun vielä asuin kotona,niin lempilauseitansa mitä minulle sanoivat oli että ei sinusta tule koskaan yhtään mitään. Nyt sitten suu pannaan nurinpäin kun minulla on kaikki hyvin, ja sillä kultalapsella josta niin paljon odotettiin, ei menekään hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole tuollaisia vanhempia, enkä tiedä tuttavillakaan olevan, mutta voihan olla, etten vaan tosiaan tiedä, minulle ei ole kerrottu. 

Omista lapsista sitä on niin ylpeä ja tyytyväinen, kun pärjäävät ja saavat aikaan ja sitä kautta itselleen haluamiaan asioita. Enkä osaa ajatella, että heidän pitäisi antaa omastaan minulle (kun eivät mitään hannuhanhia ole, joille esim. materiaa olisi putoillut eteen ettei käyttää kerkiä). 

Jos jostain voisin kuvitella olevani kateellinen lapsilleni niin mahdollisuuksistaan ja älystään, mutta toisaalta, enpä itse ole käyttänyt kaikkia mahdollisuuksia tai tavoittellut mitään ihmeellisempää. Ei se ole kateutta, ehkä se on heidän nuoruutensa ja tarmonsa vuoksi tunnettua lievää haikeutta, sitä että oma elämä on siltä osin ohitse, nuoruus ei tule takaisin. 

Uskon kyllä, kun jotkut kertovat toisenlaisia tarinoita vanhempien kateudesta ja se on surullista luettavaa, mutta tavallaan myös ymmärrettävää, ei vanhemmuus tee ihmisistä automaattisesti parempia tai edes hyviä, kateellinen luonne on kateellinen varmaan kaikille ja kaikesta. 

Joskus ulospäin kehutaan, mutta todellisessa kohtaamisessa ei tuo ylpeys tule esille, päinvastoin.

Tästä olisi paljonkin esimerkkejä monen iseistä ja äideistä.

Monista näkee jo nuorena millaisia vpäitä tulisivat olemaan omille lapsilleen.

Osa on täysin kädetöntä porukkaa.

Osa hallitsee ja dominoi.

Osa leikkii kaveria ja roikkuu.

Monella tavalla voi pilata jälkikasvunsa elämää

Yksi suurin synti on kuitenkin M A R T T Y Y R I Y S.

(Narsismin ohella tietenkin)

Kyllä ovat katkeria pahantahtoisia. Rakensimme oman talon josta levittävät huhua liittomme kaatumisesta sen vuoksi. Kaikki suhteet olemme katkaisseet. Joskus raivo nousee huippuunsa. Emme osallistu heidän hautaamiseen jos he toivottavasti joskus kuolevat.

Hyvä päätös teiltä, että olette katkaisseet välinne näin ikäviin vanhempiinne. Pitäkää vain omasta kodistanne ja lapsistanne (jos niitä on) hyvää huolta, se takaa ettei tällainen pahuus periydy. Voimia teille.

Olet kyllä erittäin katkera ja kateellinen ihminen. Toisten omaisuuksien euromäärät tutkitaan salapoliisien tavoin. Surullista että tällaisia ihmisiä edelleen on vielä nyky-aikana. Kuinka kaunista olisi jos osaisit olla iloinen toisen puolesta.

On. Äitini ei kyennyt edes onnittelemaan kun menin naimisiin eikä tullut juhliin, ylipäätään ei reagoinut asiaan mitenkään. Ei olla enää väleissä, tuo ei ollut ainoa syy. Kun olin lapsi, hän raivostui mm. ystävistäni. Koska hänellä ei sellaisia ollut, minullakaan ei saanut olla. Äiti itki ja kirkui tunninkin jos kerroin olleeni kaverin luona ja meillä oli kivaa. Vähensi sitä, kun naapuri tuli valittamaan.

Miten ihminen voi olla niin henkisesti kehittymätön, että on omalle lapselleen kateellinen ja vieläpä yrittää tavalla tai toisella sabotoida hänen persoonaansa, ulkoista olemustaan tai saavutuksiaan?  

Tuntuu ihan käsittämättömältä, mutta kyllä sellaisia pikkusieluja näköjään on.

Omaan kotiin ei kannata päästää yhtään kateellista tai pahansuopaista ihmistä. Pitäkää rajanne ja kotinne hyvien ihmisten kohtaamispaikkana. 

Onko kellään perheessä sitä tilannetta, että kahdella sisaruksella on käytännössä välit poikki ja sitten näiden vanhempi ryhtyy toisen sisaruksen puolelle ja toisesta tulee suorastaan vihollinen, vaikka tämä ei olisi tehnytkään mitään pahaa sille vanhemmalleen? 

On tosi hankala ja epäreilu tilanne. 

Olisivat iloisia kun lapsella menee hyvin. Vanhemmat yleensä toivovat, että lapsella menisi paremmin kuin heillä itsellään. 

On ne, kaikesta. Myös muut sukulaiset.