Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä vanhempia, jotka aivan selvästi ovat jostain kateellisia teille?
25.06.2017 |
Mun äiti on. Se on jotenkin aivan kauheaa, kun olettaisi, että oma äiti ois iloinen, jos mä saan jotain. Mutta ei. Ei tee mieli antaa sellaiselle ihmiselle saamistaankaan asioista sitten. Eikä sille mikään riittäisikään, että se tuntisi olevansa samalla viivalla kanssani.
Sille ei voi kertoa mistään projekteistaan, tai varsinkaan kysyä neuvoa, tukea tai apua, koska on varmaa, että se koittaa pilata ne.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän vanhemmat eivät ole, mutta tunnistan tyypin oikein hyvin. Se on sellaista suomalais-ugrilaista kansanperintöä, joka opitaan kotona. Omille vanhemmilleen ollaan omasta lapsuudesta katkeria ja kaikille muille kateellisia. Omien lasten saavutuksia ja ansioita vähätellään.
Se on sellainen ilmapiiriä ja ihmisuhteita myrkyttävä tapa, joka olisi hyvä kaikissa suvuissa katkaista. Mutta se edellyttää sitä, että ihminen tunnistaa oman asenteensa ja haluaa muuttaa sitä.
Tätä ei saa sanoa ääneen, mutta uskon, että monet vanhukset ovat yksinäisiä juuri siksi, että ovat polttaneet välinsä omiin lapsiinsa. Sitten vanhana ne valittaa, että miksi kukaan ei tule koskaan kylään. Kyllä niistä ihmissuhteista pitää kantaa joku vastuu.
Aloin miettiä, miten paljon se mahtaa kulkea käsi kädessä, että omia lapsiaan kadehtivat ovat katkeria omille vanhemmilleen.
Mä en ole koskan kuullut äidin kehuvan omaa lapsuuttaan tai omia vanhempiaan. Korkeintaan sanoi, että "kyllä minä tiesin, että äiti rakasti minua, vaikkei niin sanonutkaan" ja tämä oli siis ojennus minulle, joka en uskonut äitini rakastavan minua.
En ymmärrä, että jos minun äitini uskoi äidistään noin, niin miksi äiti oletti, että meidän välillämme olisi identtinen tilanne? Siis eksyin aiheesta, mutta siis noin paljon äiti on kehunut omia vanhempiaan.
Eli mietin, miksei voi puhua mahdollisista ikävistä tuntemuksista omia vanhempiaan kohtaan? Eikö voi myöntää niitä itselleen? Jotenkin ummehtunutta tuollainen. Jos on katkera' niin eikö se nyt helkkari soikoon olisi reilumpaa myöntää asia, eikä esittää lapsilleen parempaa kuin on. Varsinkaan kuin oikeutetussa katkeruudessa ei ole mitään pahaa. Siis synti-akselilla.
Jos äitini on kadehtiakseen lastaan, niin siinä hän joutui kyllä koettelemukseen, erosi isästäni ja on katsellut vierestä kun saan siltä puolen sukua kesämökkiä, osakkeita ja muuta mannaa, eikä hän saanut kuin pettyä.
apEthän sä ole saanut muutakuin mustan katkeruuden. Ja se on rumaa
Oon saanut, isän suvulta.
apSulla on kaksio asuntoja. 2500 koko perheen tulot. Ja kesämökistä osuus. Sinne et kuitenkaan voi mennä
Kesämökki on kokonaan minun, hallintaoikeus ei vaikuta osuuksiin. Eikä tuossa ole kaikki....
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet 45. Tässä vaiheessa se tuki jo yleensä kääntyy toisen suuntaan. Et sinä ole enää pikkutyttö, joka voi kitistä, kun äiti käski siivota. Tai ole oikeutettu viemään lapsilta lapsuutta.
Aina ei ole kyse sinusta
Mikä tuki? En ole saanut tukea, vaan keppiä. Voin antaa sitä toiseen suuntaan.
ap
Minulla on kateelliset vanhemmat.
Ihmettelin lapsuudessani, miksi heidän sisaruksensa eivät käy kylässä. Heitä ei haluttu kutsua, kun se teki niin kipeää. Ja kun nämä koulutetummat väkisin kävivät, olivat pukeutuneet reikäisiin, vanhoihin vaatteisiin.
Tätä ihmeteltiin ja taivasteltiin, mutta syyn olen nyt tajunnut. Isä ja äiti olivat erittäin kateellisia ja sisarukset aistivat sen. He eivät halunneet näyttää hyvätuloisilta.
Meiltä lapsilta jäi puuttumaan sosiaalinen elämä suvun kanssa.
Nyt nämä kaksi pahansuopaa ovat kateellisia omia lapsiaan kohtaan. Lasten pitäisi nyt elättää heidät.
Jäivät eläkkeelle liian aikaisin, eivätkä osanneet laskea eläkettään. Nyt velkaisten lasten pitäisi kustantaa heidän leveä elämänsä. Kun lapset ovat saaneet koulutusta ja ovat ’niin paljon rikkaampia’.
Luulen, että alan minäkin pukeutua pian reikäisiin ja vanhoihin vaatteisiin.
Kun laittaa viestiä tai käy kylässä, täytyy olla kieli keskellä suuta, ettei vaan herätä kateutta.
Onneksi ei tarvitse olla paljon yhteydessä.
Äitini haukkui minua lihavaksi, kun olin 13. En todellakaan ollut lihava vaan ihan normaalipainoinen ja hoikahko. Mitään muuta syytä en ole tuolle dissaukselle keksinyt kuin kateuden.
Muutenkin äiti suhtautui minuun todella vihamielisesti ollessani yläasteikäinen. Mitään selitystä en ole asialle koskaan saanut, ja paha mieli on vieläkin. Sairastuin teini-iässä masennukseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja kärsin näistä oireista yhä.
Nykyään äiti on sellainen lempeä, pullantuoksuinen ja lämmin mummo, joka kyselee kuulumisiani, tukee ja rohkaisee. En kuitenkaan pysty unohtamaan saamaani kohtelua. Sain paljon vertaistukea 70-luvulla syntyneiden äidit -ketjusta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli vaikea äitisuhde, sen syiden avaamiseen tarvitsisi äidin takaisin eloon ja ehkä mummonikin, ja biologisen "isäni". He kaikki vaikuttivat mielestäni siihen millainen äiti hän minulle oli. Ja toki se myös että äiti sai minut, vahinkolaukauksen, alaikäisenä teininä ja kärsi vuosikauden sen jälk "isäni" väkivaltaisesta ja viinanhuuruisesta touhusta.
Mutta kyllä, luulen ja uskon äitini olleen minulle välillä myös kateellinen. Ehkäpä kys tunne väritti koko elämääni hänen puoleltaan, sen verran patologista äitini käytös usein oli. Yhtenä esimerkkinä se kun hän tuli käymään vasta rakenteilla olevan kotimme sisällä, äiti seisoi tuossa terassi-ikkunoiden luona ja totesi lyhyesti, että "on tämä kyllä liian hieno sulle".
Vain yhtenä esimerkkinä.
Kuulostaapa tutulta! Olen saanut ihan samanlaisen lapsuuden. Ja kun aikuisena tapasin puolisoni, niin äitini jopa yritti erottaa meitä keksimällä ihmeellisiä riidan aiheita välillemme. Emme provosoituneet. Äidilläni on ollut joskus puolisohaaveena tietyn ammattiryhmän edustaja (en tiennyt tästä) ja puolisoni sattuu tekemään juuri tuolla alalla töitä. Ostimme yhdessä talon ja äitini tuli ensimmäistä kertaa käymään muuttopäivänä (ei toki avuksi vaan vasta sitten, kun muutto oli jo ohi). Nojasi keittiössä kaappiin, jonka ovi liikahti. Totesi anopilleni, että katsopa tätäkin, miten huono :D. Ovi siis liikahti hänen painostaan paikoilleen, oli ollut hieman avoinna.
Onhan näitä. Olemme rakentamassa uutta kotia ja olen jo päättänyt, että ennenkuin ko. hlö edes tulee käymään, niin muistaa pitää suunsa supussa. Meillä on siinä unelmakodissa paljon rahaa kiinni enkä halua, että toinen tulee moittimaan yhtään mitään. Sillä vaikka kuinka yritän, niin ne sanat jäävät kuitenkin mieleen, eivätkä hyvällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylipainoinen äiti oli minulle lapsena selvästi kateellinen, koska olin laiha. Olemme samaa sukupolta. Hän on ollut muutenkin koko elämänsä ihan lapsen tasolla.
Mun vanhemmat on kateellisia koulutuksesta ja myös koulutetusta miehestäni.
Jostain kumman syystä valehtelevat tutuille meidän koulutukset ja ammatit matalammiksi.
Tututkin tietävät asiasta ja nauravat vanhemmilleni heidän selkänsä takana.
Koko identiteetti rakentuu siihen, että ollaan me duunarit ja sitten on ne muut herrat. Ovat menneet aivan sekaisin. Itsellään ei aikanaan ollut mahdollisuutta opiskella ja nyt ei ymmärrykseen mene, että heistä riippumatta yhteiskunnan avulla on kivuttavissa minne vain.
Voi sitä pahantahtoisuuden määrää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sukulaiset ovat kuvailun kaltaisia. Omia lapsia pöngätään esille tietysti.
Heitä pöngätään esille koko ajan. Muut sukulaisnuoret haukutaan ja valehdellaan typeryyksiä heistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini haukkui minua lihavaksi, kun olin 13. En todellakaan ollut lihava vaan ihan normaalipainoinen ja hoikahko. Mitään muuta syytä en ole tuolle dissaukselle keksinyt kuin kateuden.
Muutenkin äiti suhtautui minuun todella vihamielisesti ollessani yläasteikäinen. Mitään selitystä en ole asialle koskaan saanut, ja paha mieli on vieläkin. Sairastuin teini-iässä masennukseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja kärsin näistä oireista yhä.
Nykyään äiti on sellainen lempeä, pullantuoksuinen ja lämmin mummo, joka kyselee kuulumisiani, tukee ja rohkaisee. En kuitenkaan pysty unohtamaan saamaani kohtelua. Sain paljon vertaistukea 70-luvulla syntyneiden äidit -ketjusta.
Niin tuttua myös minulle. Tosin olin 10-vuotias ja vähän pullukka. Sairastuin kuitenkin myöhemmin syömishäiriöön ja minusta tuli hyvinkin hoikka tyttö.
Äitini on saanut minut hyvin nuorena. Ajattelen aina, että voisiko tämä olla syynä siihen, että hän oli minulle kateellinen kun olin nuori tyttö. Olen saanut oman tyttäreni 32-vuotiaana ja olen aina pelkästään ylpeä, kun häntä kehutaan. Jos joku sanoi minua 18-vuotiaana kauniiksi tytöksi, äiti koki että se oli häneltä pois. Hänhän se kaunis oli, en minä.
Äitini on hirveän itsekeskeinen ja haluaa olla aina kaikessa keskipiste. Nykyään hän on jo eläkeläinen. Jotenkin on äiti ruvennut minua ärsyttämään, enkä juuri viitsi olla tekemisissä. Aina hän kehuu itseään ja vähättelee muita. Liioittelee ja valehtelee. Ystäviä hänellä ei juuri ole, koska haukkuu aina kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Et sinä äitihullu ole muutakuin katkera, köyhä ja ilkeä. Ei äitisi sinua kadehdi.
Itse kadehdit kaikkia.
Kuinkahan tervettä tämäkään huutelu enää on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siskolle ei ole ollut kateellinen ja mulle yhdestä ja toisesta asiasta selkeästi kateellinen.
Tätä monta kertaa siskon kanssa puitu, että mikä tää juttu on. Se kateellisuus/katkeruus jopa kuuluu, kun mä en ole paikalla. Juu, he puhuvat seläntakana.
Äidin kanssa ei voi aiheesta puhua, koska hänen mielestään mitään ongelmaa ei ole. Eikä hän muutenkaan mitään fiilisrinkejä harrasta, hölynpölyä, tarpeeksi vahva ihminen pärjää ilmankin.
Mulle äiti aina on jaksanut kettuilla, kun olen kouluttautunut. Mä olen peruskoulun jälkeen käynyt amiksessa ravintolapuolen ja myöhemmin AMKn. Opiskelin työni ja perheen sivussa. Siitä sain jatkuvasti kuulla lannistavaa tekstiä. Äiti ei myöskään halunnut auttaa silloin, eli lapsia ei vahtinut, jos pyysin.. Sisko ja anoppi + miehen sisaret jelppas silloin. Siitäkin äiti oli kateellinen. Eipä ollut hänellä tuommoisia palveluita.
Mies valinnastani se on aina jaksanut nurista. Miksi otin tuommoisen? Olishan niitä parempiakin ollut.. Hän vielä korosti tätä ja järkkäs jotain vanhoja luokkakavereita joskus kahville samaan aikaan, kun kävin kylässä... Joo, en rakastunut paikalliseen pubiäijään, jännikseen. Otin toiselta paikkakunnalta kunnon työtätekevän miehen, jonka kanssa on helppo ja hauska olla.
Sitten alkoi se rahasta kateellisuus. Kun meillä on varaa muuttaa Helsinkiin. On varaa ostaa rivarin pätkä... ai, pitääkö kaikilla olla omat läppärit.. Jollain on varaa matkustella! Jollain on varaa ostaa grillattavaksi niin hienoa makkaroitakin! Lapsi on taas saanut uudet tennarit, vaikka edelliset ovat ihan hyvät. yms.
Niin äiti, ME olemme ihan itse nämä tienanneet. Olemme ne koulut käyneet ja työmme tehneet.
Pidettiin muutama vuosi sitten 20. hääpäiväjuhlat. Rennot kesäbileet appiukon mökillä. Pitkästä aikaa oli kiva järkätä, jotain vaikka kissanristiäisten varjolla. Lähipiiriä suvusta ja kavereita. Kivaa yhdessäoloa.
Siitäkin kultiin jälkeenpäin monelta taholta. Oli äiti sentään viihtynyt ja hänellä oli hauskaa. Mutta mitä sitä tuommoista sitten juhlia, kun erohan meillekin joskus tulee. Naurettavaa. Nytkö se oli katkera mun hyvästä parisuhteesta?!
Siinä vaiheessa sitten alettiin siskon kanssa tätä purkamaan. Sehän se onkin! Mä olen valinnut saman alan kuin äiti. Äiti oli lounasyrittäjä ja mä olin siellä jo pienestä auttelemassa. Siitä sitten hakeuduin ravintola-alalle. En laittanut omaa firmaa, vaan karttelin.. äidin esimerkistä viisastuneena - yrittäjyys vie kaiken vapaa-ajan. Vieraalle töihin ja vuosien mittaan ylenin, lisäkoulutuksella sain vielä palkkaakin. Olen saanut tehdä hyvien tyyppien kanssa töitä ja hyvillä paikoilla. Mieskin ollut vierellä koko ajan tukemassa mua ja mä häntä. Meillä on hiton hyvä parisuhde ja myös ystävyyssuhde. Viihdytään yhtä toisistamme.
Äidin parisuhteet eivät ole kantaneet, kun eihän tuo ehtinyt parisuhteita, kun oli aina töitä tai jotain huonoja valintoja jne.
Muori on nähtävästi mulle kateellinen, kun kaikki oli hänelle samalla tavalla mahdollista, mutta hän ei vaan tarttunut tilaisuuksiinsa. Mun elämä näyttäytyy hänelle helppona ja mukavana, varmaan onnellisenakin. Miksei hän ole saanut elää noin?
Sisko taas kävi lukion ja meni yliopistoon ja nai ulkomaalaisen miehen. Sisko reissaa työkseen paljon jne.. Asioita jotka menee äidiltä ylihilseen. Niistä ei osaa olla kateellinen, kun ei tiedä niistä mitään.
Eihän me tiedetä onko tuo niinkään totta, mutta tällä nykyään mennään ja se on helpottanut välejä. Tai mä en enää ota niin herkästi nokkaani noista äidin jutuista. Päinvastoin, pidän häntä jopa suloisena. Ehkä se on vaan hänen tapansa olla ylpeä ja kannustaa. ;)
Kateellinen ja kaiken pitää pyöriä hänen ympärillään. Ei kykene onnittelemaan mistään saavutuksista, mutta odottaa että häntä kehutaan. Ei myöskään tunnusta tai tunnista omia ongelmiaan, vaan kaikki on aina muiden syytä ja loukkaantuu verisesti, jos häntä "arvostellaan". Leikkii jotain äiti-Teresaa vaikkei oikeasti ole koskaan ollut läsnäoleva äiti. Raivostuttava tapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on. Oikein kunnolla pyrkii jopa estämään ja vesittämään. Sen lisäksi että mitätöi että haukkuu. En ole tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Olet 45. Tässä vaiheessa se tuki jo yleensä kääntyy toisen suuntaan. Et sinä ole enää pikkutyttö, joka voi kitistä, kun äiti käski siivota. Tai ole oikeutettu viemään lapsilta lapsuutta.
Aina ei ole kyse sinusta
Äitihullu on 50.
Anoppi on katkera siitä kun poikansa eli minun mieheni on niin omistautunut perheelleen ja tekee kaikkensa minun ja lasten eteen. Tekee paljon töitä mutta myös kotihommia vähintään yhtä paljon kuin minä. Anopin mies oli aikoinaan paljon pois kotoa, mutta tienasi valtavasti. Elintaso oli heillä hyvin korkea, mutta anoppi on katkera kun joutui niin paljon hoitamaan yksin kotia ja yhtä lasta. Aina jaksaa naljailla minulle siitä, tyyliin hyvähän se sinun on kun on noin hyvä mies. No, huonoa en olisi ottanutkaan. Ihan on itse miehensä hänkin aikoinaan valinnut.
Ei onneksi. Äidilläni on ollut monin tavoin helpompi ja suojatumpi elämä kuin minulla, ja hän yrittää ennemminkin suojella ja hemmotella kuin pistää kapulaa rattaisiin.
Toki hänkin on joskus ärsyttävä kuten kaikki, mutta kokonaisuutena sanoisin kympin äidiksi.
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat on kateellisia koulutuksesta ja myös koulutetusta miehestäni.
Jostain kumman syystä valehtelevat tutuille meidän koulutukset ja ammatit matalammiksi.
Tututkin tietävät asiasta ja nauravat vanhemmilleni heidän selkänsä takana.
Koko identiteetti rakentuu siihen, että ollaan me duunarit ja sitten on ne muut herrat. Ovat menneet aivan sekaisin. Itsellään ei aikanaan ollut mahdollisuutta opiskella ja nyt ei ymmärrykseen mene, että heistä riippumatta yhteiskunnan avulla on kivuttavissa minne vain.
Voi sitä pahantahtoisuuden määrää!
Näin se on, valitettavasti. Itse olen kutsunut sisaruksiani ja vanhempiani kylään monet kerrat. Asumme kohtalaisen lähekkäin. Helppo matka puolin ja toisin. On autot, on julkinen liikenne. Saan vastaukseksi hiljaisuutta ja silmien pyörittelyä. Oikein porukalla ja yhtä aikaa näytetään sarkastista naamaa, että joo, todellakin käydään. Tulkitsen käytöksen kateudeksi. Jotain meillä/meissä on, jota ei kestä katsoa. Voin kyllä sanoa että asutaan aivan tavallisesti. Meillä ei ole mitenkään luksusta. Koulutusta ja menetystä ammateissamme kylläkin on ja meitä arvostetaan alimmalle. Heillä kyllä pitäisi minun käydä tai puhutaan että on se outo. On varmaan suuri pettymys, kun en loputtomiin rukoile heitä käymään.
Sulla on kaksio asuntoja. 2500 koko perheen tulot. Ja kesämökistä osuus. Sinne et kuitenkaan voi mennä