Asennevamma?
Onkos teillä muilla vastaavaa?
Me kun ollaan pikkukakkosta yritetty nyt kutakuinkin 4 vuotta. Endoa on poistettu, kilpirauhasen vajaatoiminta on lääkkeillä kurissa, mitään varsinaista " muuta vikaa" ei kummastakaan löydy, mutta tärppiä ei tule.
Nyt aloitettiin sitten hoidot, mutta mulla on silti mielessä vaan se, että tuskinpa vaan tämäkään onnistuu. Ajattelen niin, että kokeillaan nyt tämä vielä, ettei jää sitten myöhemmin harmittaamaan, miksei silloin joskus edes yritetty. Mutta mä en uskalla edes ajatella, että nämä hoidot voisi auttaa. Mies on sitä mieltä, että mulla on asennevamma ja tämmösellä mielentilalla ei varmasti onnistutakaan, koska en voi ajatella positiivisesti. Mutta kun mä en uskalla ajatella positiivisesti! Jotenkin mua pelottaa, että jos nyt rynnin suin päin hoitoihin ja kuvittelen, että ekasta natsaa, niin se pettymys olis niin valtaisa, ettei sitä halua kokea. Tässä kun on vuosien varrella ehtinyt jo niin monesti pettymään ja niin mmonet itkut itkemään, ettei mulla varmaan riitä enää omat voimat ja energia uusiin pettymyksiin.
Ja sitten taas tunnen huonoa omatuntoa siitä, etten kykene positiiviseen ajatteluun ja sen takia me ei onnistuta...Ristiriitainen tilanne, mutta jotenkin sitä yrittää kai suojella itteänsä " turhilta" pettymyksiltä?
Kokemuksia? Mielipiteitä?
Kommentit (3)
Onhan se vaikeaa jatkuvasti toivoa ja luottaa siihen, että hoito toimii ja tuottaa tulosta. Etenkin kun pettymyksiä on niin monta takana, on ihan luonnollista suojella itseään ennakoimalla tulevaa surua.
Mutta on sitten toinenkin puoli, joka minun oli vaikea hyväksyä. Positiivisuus ja onnistumiseen uskominen voivat vähentää omaa stressiä. Ja sillä voi oikeasti olla vaikutusta.
Mun isäni hoki mulle, että mun pitää vaan uskoa, että se onnistuu. Ja oikeasti onnistuneessa hoidossa uskalsin toivoa ja luottaa siihen, että me saamme vauvan. Ja kaikista vastoinkäymisistä huolimatta saimme testiin plussan. Mistä se sitten johtui, sitähän ei kukaan tiedä. Tai sitä, kuinka vahvasti uskoisin positiivisen mielialan vaikutukseen, jos testi olisi näyttänyt negaa...
Mutta pääpointtini oli se, että on ihan normaalia suojella itseään. Siitä ei ainakaan kannata kantaa huolta ja stressata itseään turhaan sen takia, ettei jaksa toivoa. Kun aika moni kuitenkin plussaa vaikkei uskalla enää toivoa mitään.
Hei!
Mulla ei ainakaan insseissä ollut mielialalla vaikutusta, ensimmäisissä inseminaatioissa olin varma, että onnistuu.. Ja mieliala oli positiivinen, mutta sen jälkeen en enää uskonut onnistumiseen. Tietty, jos jotain vikaa oikeasti on, niin mielialalla ei ole vaikutusta. Nyt odotetaan ivf-hoitoon pääsyä ja tällä hetkellä usko onnistumiseen on korkealla, mutta jos hoidot vaan jatkuu ja jatkuu, niin kyllä varmasti mielialakin muuttuu ja epäusko valtaa mielen.
Dr Philissä oli yks pariskunta, joka oli kauan toivonut lasta, tämä Phil sanoi, että pariskunnan on päästävä pakkomielteestään lapsesta, koska on todistettu, että pakkomielteisyys heikentää hedelmöittymistä. No helpommin sanottu kuin tehty.
vastasin sinulle aiemmin, mutta viesti putkahti väärään kohtaa omaksi viestiksi =( Mutta löydän sen tuolta viestinä " Ihan normaalia =)"
Sori...