Olen nykyisin lähes koko ajan, tai koko ajan, surullinen.

Lähde kävelemään.

Niin ja ihmiset vaan täällä puhuu ettei saa pettää. Helppo sanoa kun on tuoreet mäskit vehkeissä.

Ei riitä voimat eikä rohkeus lähteä. Ja kai minä tuota miestä rakastan, ainakin mulka on sitä ihan hirveä ikävä. Läheisyyttämme, seksiä, kaikkea. Juu hän tietää sen kyllä, mutta koska olen niin epäonnistunut niin ei sillä väliä, ei minua "tarvitse" haluta. Se loukkaa eniten ettei hän ikävöi minua tarpeeksi, mutta minkäs teet kun niin epäonnistunut vaimo ja kumppani olen.

Enpä muuten osaa kuvitella itseäni kenenkään muunkaan kanssa sänkyyn, en kehtaisi.

Ap

Keksikää jokin yhteinen harrastus. Lähtekää vaikka hölkkäilemään tai pyöräilemään. Ehkä te vaan ette tee tarpeeksi normaaleja juttuja yhdessä. Mietippä miten mukavaa on lenkin jälkeen lössähtää raukeana sohvalle tai kokkailla ruokaa. Sulla on selvästi liikaa aikaa ajatella. Paras keino suruun on keksiä jotain mielekästä tekemistä. Tietysti asiat pitää käsitellä, mutta liikaa on liikaa. Älä takerru ja ylianalysoi, se ei auta mitään. Nyt pitää jatkuvan pohtimisen sijaan tehdä jotain oikeita tekoja, jotka ohjaavat elämää oikeaan suuntaan.

Sinun ajatusrakennelmasi ovat haitalliset. Rakastat miestä kuten äiti lasta, uhrautuen ja kaiken ymmärtäen. Mies ei rakasta sinua samoin.