Mitä tehdä kun tietää ettei enää koskaan tule onnelliseksi?

Elää.

Vierailija kirjoitti:

Elää.

En haluaisi. Mutta vanhempien vuoksi on pakko.

Ap

Kyllä. Todellakin elää. Elämä lipuu ohitse eikä sillä ole minun varalleni kuin lisää tyhjyyttä ja surua.

Oma syyni jatkaa elämistä on sama kuin sinulla: vanhemmat. Kukaan muu tuskin paljon välittäisi, vaikka tappaisin itseni tänään.

mikä sun elämässä on huonosti? vaikutat masentuneelta.. 

suosittelen vaikka alkuun täyttämään tämän: http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/pgr/DEPS.pdf 

ja jos saat yli 9 pistettä varaat ajan lääkäriin. 

Elän noin, mutten ota sitä yhtä tunteella. Kunhan kulutan täällä aikaa.

Olet masentunut. Hae apua. Varaa terveyskeskusaika tai soita heti auttavaan puhelimeen http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-apua-el…

Minkä ikäinen olet? Minulla oli nuorena tuollaisia ajatuksia.

Se onni ja ilo löytyy ihan ilman etsimistä, usko pois. Rakkaus tuottaa joskus tuskaa mutta senkin aika tulee.

Lämmin virtuaalinen halaus sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuudella ei ole enää mitään minulle. En tule koskaan löytämään rakkautta enkä tule enää koskaan onnelliseksi. Päivät ja viikot vierivät surussa ja entiset harrastuksetkin on pakkopullaa, kun ei vaan kiinnosta. Elämä ei kiinnosta enää. Katselen kun muut ovat onnellisia ja elävät elämäänsä. Miten täällä kestää kun tietää ettei enää koskaan ole onnellinen? Että on turha ihminen jolla ei ole mitään arvoa? Iltaisin itken ja heräilen yöllä tähän tuskaan ja aamulla jälleen uusi päivä valkenee, eikä loppua tälle näy. Elääkö kukaan muu näin?

Miksi liität elämän arvon onnellisuuteen? Ei sinun elämäsi arvo siihen perustu.

Onnellisuus on yliarvostettua, keksi jotain arvokkaampaa.

Olen kohta 30v. Joskus oli vielä joku toivo mutta ei enää.

Ap

Vitamiinin puutosta....ulos aurinkoon,c-,b-,d-vitamiinit naamariin ja ihmisten ilmoille,vaikka rannalle,uimahalliin,torille ,yleensä mihin vaan pois kotoa.Hyväntekeväisyys -ja vapaaehtoistyötäkin voi harkita,saa ystäviä ja keskustelu kumppaneita😉😄

Itsellä samanlaiset tunteet :( Raskastahan tämä on.

Vaikutat masentuneelta. Masennukseen liittyy juuri tuollaiset liioittelut kuten "ei koskaan enää onnea tai sitä ja tätä". Normaalisti ihminen vaan toteaa raskaalla hetkellä, että nyt en piru vie tosiaan ole onnellinen, mutta ei tuomitse mielessään  itseään siihen pysyvästi.

Mulla samat fiilikset. Ollut jo yläasteelta saakka eli puolet elämästäni. Mun kohdalla syy on se, etten ole koskaan seurustellut ja tiedän etten tule koskaan seurustelemaan. En kelpaa yhdellekkään miehelle sillä olen ruma ja tissitön nainen. Kertapanoksi kelpaan mutten muuhun. Sekin vaan mursi itsetuntoani enemmän joten lopetin ne touhut. Olen sitten kokonaan yksin.

Samaistun. Olen yrittänyt olla välittämättä tunteista ja tehdä vaan asioita jotkin päämäärät mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Olen kohta 30v. Joskus oli vielä joku toivo mutta ei enää.

Ap

Olet vielä nuori, älä menetä toivoo. Ite oon nyt 35v ja en muista koska oisin ollu näin onnellinen, kun kohtaa uudet asiat rohkeasti löytää yllättäviä onnenaiheita.

Ihan samat fiilikset. Kaikkeni yritän töihin en pääse, opiskelemaan en pääse. Eipä paljon huvita mitään tehdä. Kaikki muut menee eteenpäin, minä hakkaan päätä seinään. En minä tälläistä paskaa jaksa, edes vanhempieni vuoksi.