Luuletteko te oikeasti, että Suomessa saa apua pyytämällä?

Olin viime kesänä todella väsynyt kahden pienen lapseni kanssa. Nuorempi on lievästi sairas, ja tarvitsee ajoittaista sairalahoitoa. Hän syntyi toukokuussa, ja oli koliikkivauva. Vanhempikin oli kesällä vielä alle kaksivuotias. Mieheni oli pitkän työttömyyspätkän jälkeen saanut töitä 300 km päästä, eikä yksinkertaisesti voinut olla kotona kuin silloin tällöin. Teki vielä kolmivuorotyötä, eikä saanut pitää pitkiä vapaita.



Minulla oli siis kaksi vaipallista, joista toisella oli pahin kriisi vauvan tulosta. Sitten oli yksi koliikkipoika, joka oli muutenkin sairas ja tavallista huolehdittavampi.



Viimeisillä voimillani soitin neuvolaan ja pyysin apua. Kerroin etten ollut kolmeen vuorokauteen nukkunut kuin puoli tuntia, enkä kokenut olevani riittävän vastuullinen hoitamaan lapsia. Neuvolan täti lupasi soittaa apua. Hän soittikin takaisin hetken päästä ja käski soittamaan väestöliittoon.



Itse kukin voi arvailla, oliko meillä varaa maksaa mistään väestöliiton hoidoista. Itse olin minimi äipällä ja miehellä puolen vuoden työttömyys takana.



Soitin väsymyksessäni päivystävälle sosiaaliviranomaiselle ja kerroin tilanteen. Hän ilmoitti, että heillä autetaan lähinnä yksinhuoltajia ja päihdeongelmaisia. Itkin puhelimeen ja sanoin etten jaksa enää tätä unettomuutta. Hän käski hakea unilääkereseptin. Haloo! Miten minä olisin voinut syödä unilääkkeitä???



Totuus olisi siis ollut se, että minun olisi pitänyt a) joko jättää mieheni, tai b) vetää pää täyteen ja viedä lapset päivystykseen? Missään tapauksessa en olisi tarvinnut mitään huostaanottoa, kunhan olisin saanut nukkua muutaman tunnin/vuorokausi.