Äänet, jotka saavat hulluuden partaalle
Minulle tällainen ääni on ehdottomasti maiskuttelu, ahmiminen ja jatkuva örähtely - yleensäkin moni ääni, joka liittyy ruokailuun.
Kommentit (1052)
Nuoret naiset puhuvat kiljumalla ja joka toinen sana on vi..u. Ärsyttää ja säälittääkin nämä kiljukaulat.
Formula-auton äänet. Tulee mieleen lapsuuden ankeat sunnuntaimuistot.
Palohälyttimen ääni silloin kun kokatessa tulee vain pikkuisen käryä.
Kellon tikitys. Muutenkin ajan mittaaminen on joutavimpia asioita maailmassa - maailmankaikkeus ei välitän sentin vertaa paljonko kello on tai mikä päivä tänään on. Ihmisen kannattaisi elää samalla tavalla niin loppuisi kiire ja illuusio siitä, että tässä muka ollaan etenemässä johonkin, kun todellisuudessa kyseessä on ihmiskunnan pahin taantuma tunnetussa historiassa.
Exällä oli ällöttävä tapa pureskella jotain puhuessa, varsinkin puhelimessa. Piteli siis jotain, tyyliin karkkia, hampaitten välissä samalla kun puhui, tai sitten jauhoi mässyttäen purkkaa. Vaikutti siltä, että tekee niin tahallaan, koska kuvitteli sen kuulostavan coolilta. Vastenmieliseltähän se kuulosti, ja häpesin aina silmät päästäni kun hän teki niin muille. On varmaan jonkin sortin autisti, kun ei tajunnut yhtään muiden eleistä, että käytös ällöttää, eikä tajunnut, että ei kukaan muu puhu ruoka suussa.
Vierailija kirjoitti:
Mies syö jugurtit ja rahkat niin että kuulostaa, kuin ottaisi jossain pornoleffassa suihin. Sillä tavalla hönkien ja vähän äännähdellen mmhh... Ja syö mehujäätelöt samoin ja näyttääkin juuri siltä. Oikein intohimoinen ja liioiteltu. Se vähän oksettaa, enkä ole kehdannut sanoa siitä.
😅 Hyi helkutti!
kaikki vihreille annetut äänet (vaaleissa)
Se joku paalutuskone, jolla hakataan talojen perustuksia. Etenkin, jos asuu sellaisen naapurissa ja kuuntelee sitä 8-10h päivässä 5-6 päivänä viikossa useita kuukausia. Nimeltään Junttan, mikä on myös sana, joka tekee hulluksi. Junttan, junttan, junttan.
Vierailija kirjoitti:
Joke's on you kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tahansa vauvan tekemä ääni oli se sitten naurua, jokeltelua tai jotain epämääräistä vaippamainos wängwängiä. Itku on oikeastaan ihan siedettävää. Sit myös vauvan pärskiminen ja sylkeminen on ällöttävää. Hyi kuvotus!
Itse olet elämäsi alussa tuottanut kaikkea mainitsemaasi
Miksi aina vedotaan siihen, että "itse olet tehnyt tuota samaa". Vaikka olisin kuinka kiljunut kimeästi lapsena, niin kyllä se vaan mun korvaan ottaa ja ärsyttää ihan helvetisti. Varmaan on silloin ärsyttänyt muita ihmisiä.
Aivan. Eihän se nyt mitään ärsytystä vähennä vaikka itsekin on kakarana huutanut. Omituisia kommentteja.
Tuli mieleen kamala mainossa missä äijä istuu nuotiolla ja pitää kamalia ääniä.
Mmmmmmm aaah
Siis kaikenlainen hönkiminen ja voihkiminen 🤮
Kaikki syömisestä lähtevä nassutus ja lotina, ryystäminen ja nieleskely
🤮🤮😒
Naapurin mummon aamu pieru joka raikuu meidän kylppärissä ja sen jälkeen järkyttävä kusen lorina ja pökäleiden putoamisääni 🤮🤮🤮🤮🤮🤮😭
Räkäinen yskiminen ja nauraminen
( röökinpolttajat, pubiuusut)
Taidat olla lepsiaani kun ei miesten äännähdykset tehoa :)
Naapurin miehen jolinat ja ölinät. Oli se lauluhaukotus tai karjumisaivastus, kovaääninen puhe jne. Ei sillä että naistenkaan ääni on aina kuin taivaasta.
Virtahepo kirjoitti:
Muovisten ja sellofaanisten käärepapereiden rapina. Olin kirkossa tilaisuudessa, jossa takana istuvalla oli yksittäispakattu ruusu juurikin tällaisessa sellofaanissa. Siihen rapinaan meinasi mennä hermo.
Purkkapusseista ja myslipatukoiden kääreistä kuuluu usein vähän samanlainen ääni, sellainen ärsyttävä märkä lipinä.
Ja niiden pirun pussien rapistelu leffassa
Vierailija kirjoitti:
Salilla veetuttaa ihmiset, jotka hakkaa niitä laitteita. Esim tehdään sisäreisiä laitteessa ja joka toistolla hakataan ne laitteen varret kovaa yhteen. Klang klang klang. Ja se kuuluu kuulokkeiden läpikin, kun ei viitti laittaa musaa aivan täysille huutamaan. Säikähdän aina, kun viereen tulee joku paukuttaja treenaamaan.
Ite laitan niin paljon painoa, että just jaksaa tuoda jalat yhteen. Eikä tommonen repiminen varmaan lihastakaan juuri kasvata, hallittu liike isommalla painolla tepsii paremmin.
Ähinä ja puhina salilla ällöttää.
Lässyttävä ja kimeä-ääninen työkaveri. Aisaatana et olis kirveellä töitä!