Voiko 17-vuotiaalla olla vielä murrosiän kuohuja? Eli mielialan vaihteluja, valtavia itkukohtauksia,

Meillä oireet olivat masennusta :(

mulla johtui stressistä :) (lukio + kirjotukset)

No muistan omasta teini-iästä, että äitini puhui kaikille, miten minulla oli helppo teiniys: en kiukutellut eikä oikeastaan mitään poikkeavaa. Tuolloin olin 14 v. Myöhemmin raivosin ja tiuskin, yritin lyödä isääni (?!) kun myöhästyin omasta hisdastelustani johtuen bussista jne. Tuolloin olin 18 v.

Olenkin myöhemmin lukenut, että teini-ikä jaotellaan varhais- (n.9v. -), keski- (n. 14v.) ja myöhäisvaineisiin (17 v.-).

Taitaa olla sitä.

Voi. Mutta voi olla myös kyse esim. masennuksesta tai ahdistuneisuudesta. Tai vaikka ihan vaan stressistä tai siitä, ettei itsensä kanssa ole hyvä olla.

Mulla oli aina ja äiti jankutti vaan ettei mulla mikään ole johtuu vaan murrosiästä ja se kyllä menee ohi. No ei mennyt ja olen jo 27.

Minä olin itse valtavan herkkä joskus 16-18-vuotiaana. Olin tosi väsynyt lukiosta. Tuntui, että joka päivä käyn vain koulussa ja illat luen ja teen läksyjä kotona. Varsinkin matikka oli niin vaikeaa, että itkin usein, kun luulin olevani todella tyhmä. Minun aivojani ei ole tarkoitettu yhtälöihin ja potenssilaskuihin. Sini, cosini ja tangentti eivät uponneet millään tyhmään päähän. Lisäksi ahdisti muuttuneet kaverisuhteet. Paras ystävä vain seurusteli ja minä olin kuin ilmaa. Vielä 18-vuotiaana kun muutin pois kotoa sain raivareita ja itkunpuuskia. Sitten alkoi helpottaa.

Itellä myös oli "murrosikä" silloin 18-20-vuotiaana. Itsenäistymisen tarve oli kova, ja siihen ei auttanut se, että oli kotiintuloajat, kotityöt, ja äidin koirat (joita ei itse halunnut hoitaa, vaan se oli lasten tehtävä, vaikka itse hän siis halusi ne hommata). Siihen päälle vielä stressi kirjoituksista (18v), ja jatko-opinnoista. (kävin lukion jälkeen 2v amiksessa, samalla kun koitin lukea pääsykokeisiin)

Helpotti kovasti, kun muutin pois kotoa 20-vuotiaana saadessani AMK paikan, ja tuntui että saa tilaa hengittää. Ei kotiintuloaikoja, ja siivota saa juuri silloin kun huvittaa (olen kyllä siisti ihminen, mutta se 2krt viikossa kodin siivoaminen lattiasta kattoon vanhempien luona ei ollut kivaa).

Itselläni kyseiset oireet johtuivat masennuksesta ja sekamuotoisesta persoonallisuushäiriöstä. Myös suhteet vanhempiin olivat vaikeat. Lapsen kannattaisi ehkä käydä psykologilla juttelemassa?

Itse käyttäydyn noin kun käytin e-pillereitä.

Haha munkin äiti oli sitä mieltä että oli pelkkä murrosikä vaan 😀 Oireet vahvat edelleen näin 32-vuotiaana ja olen terapiassa. Joskus vanhemmat ovat aivan sokeita lastensa ongelmille. Ja äiti uskottelee edelleen ettei mussa mitään vikaa ole vaikka tietää että käyn terapeutilla..

Mulla taas "paha olo" ja "kipuilu itseni kanssa ".

Ei oo tyttöä vaan poika. Ei suurempia murkku kohtauksia.

17-vuotias ahdistuu äärimmäisen helposti pelkästään aivojen kehityksen takia.

Olin 16-17 tosi down & out, koska muutoksia oli liikaa, kotona vanhemmilla meni elämissään päin mäntyä, ammattikoulu oli stressaavaa ja ajauduin seurustelusuhteeseen aivan väärän ihmisen kanssa. En ollut oikeasti mitenkään rakastunut, mutta kotona ei voinut hengittää. Siihen aikaan myös alkoi lama ja Euroopassa kuohui. Eikä se mennyt lapsuuskaan mikään helppo ollut. Oireilin jo ennen lopullista big bangia ( paniikkokohtauksia, äärtymystä jne)mutta varsinainen itkuahdistus alkoi niinkin kauniin ja luonnollisen tapahtuman kuin neitsyydestä luopumisen jälkeen.

Mulle tuli paha kriisi 18-vuotiaana. Kirjoitukset ja epävarmuus tulevaisuudesta pahensivat paniikkihäiriötäni ja muutuin myös kamalan lapselliseksi. Riitelin vanhempieni kanssa, aloin taas polttaa tupakkaa ja "varastin" isäni auton ja kävin rälläämässä kylillä. 

Välivuosi taidekoulussa oli terapiaa minulle ja kasvatti minut aikuiseksi. En olisi ollut lukion jälkeen vielä valmis päättämään opiskelupaikasta ja asumaan omillani. Olisin varmaan retkahtanut päihteisiin. Itse koen aikuistuneeni kunnolla vasta täytettyäni 25. 

Murrosiän kesto on yksilöllinen joten voi olla murkku höyryjä vielä.