Ahdistaa käydä lenkillä

Laita aurinkolasit päähän ja luurit korviin

Ei niistä pidä välittää, eikä sinun tarvitse niiden kanssa jutella, vaikka vastaan tulisikin.

Mulla on kyllä kuulokkeet päässä yleensä kun käyn lenkillä, mutta silti ahdistaa. :D Jotenkin hävettää tai jotain, hankala selittää. 

Ap

Lapset ovat mielestäni erityisen pelottavia, kun huutelevat kaikkea kun menen ohi. Pelkään myös muita teinejä, vaikka olen itsekin vasta 15. Mitään selitystä en tälle keksi, en ole koskaan ollut erityisen pahasti kiusattu, yksinäinen vaan. Voiko johtua vain huonoista sosiaalisista taidoista? Onko kellään muulla kokemusta? 

Ap

Sosiaalisten tilanteiden pelko?

Ei mua koskaan ahdista esimerkiksi kaupassa tai kirjastossa käydä, mutta joku tuossa lenkkeilyssä vaan hävettää. Lapsista kyllä pidän, mutta silti pelkään niitä vähän, koska ovat niin ajattelemattomia ja sanovat, mitä sylki suuhun tuo sen kummemmin ajattelematta. Se on ahdistavaa ja kiusallista. Sama juttu joidenkin teinien kanssa.

Ap

Kiitos kanssakärsijä, että jaat tuntemuksesi. Mua ahistaa eritoten vastaan tulevat autot. Varmaankin koska on vaikea nähdä katsotaanko autosta muhun tai montako ihmistä siellä on ja onko tuttuja. Vastaan kävelijät ahdistavat myös, mutta sentään heidän kanssaan ollaan jokseenkin samassa veneessä. Jotenkin en halua tuijottaa muita, joten en katso sinne autoon tarkistaakseni, katsotaanko minua. Enkä katso vastaantulijaakaan helposti, joten siitäkin tulee se ahdistus, että katsookohan se mua. Kun sitten uskallan katsoa vastaantulijaa, niin tunnen helpotusta, jos se ei katsonutkaan muhun.

Toi "autokammo" on vähän sama juttu kuin kerrostalojen ikkunoiden kanssa. Ahdistaa viedä roskat ja kävellä kadulla, kun ikkunoita on joka puolella. Eli potentiaalisesti todella monta "tuijottajaa", vaikka todennäköisesti ikkunasta sattuu katsomaan ehkä pari tyyppiä sillä hetkellä ulos ja välttämättä yksikään ei katso juuri mua. (Vai katsooko...)

Se tunne kun "kaikki" voi nähdä mut mutta mä en niin helposti muita.

Ahdistus on järjenvastaista. Ihmisten tuijotushan ei vahingoita mua konkreettisesti. Mutta en voi mitään sille, että on kuin sydän kurkussa tai perhosia vatsassa koko ajan. Ja sitten välillä tulee helpotus, kun kävelen nurkan taakse, menen hautuumaalle tai muuten siirryn paikkaan, jossa on vähemmän potentiaalisia "tuijottajia". Tuo ulkona kulkeminen on jatkuvaa sisäisen tärinän ja pienen helpotuksen vaihtelua.

Kuvasit loistavasti tuntemuksiani, 7. Kiitos siitä, en olisi osannut itse paremmin asiaa ilmaista. Juuri tuolta se tuntuu, kun joku auto tulee vastaan. Mua ahdistaa erityisen paljon, jos joku tuttu ajaa vastaan, paitsi jos se on naapuri. Häntä en jostain syystä pelkää, olen kai tottunut näkemään niin usein ja luotan häneen, ettei tarvitse pelätä. Muuten pelottaa kamalasti etenkin, jos entisten kavereiden vanhempia tulee vastaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mua ahdistaa ihan älyttömästi käydä lenkillä, kun vastaan tulee muita ihmisiä ja autoja. Asun maaseudulla, eikä täällä ole liikennettä hirveästi, mutta ahdistun valtavasti, jos auto ajaa ohi tai tulee vastaan. Jos nään jonkun kävelevän vastaan vähän kauempana, käännyn äkkiä takaisin. Pelkään ihmisiä muutenkin, en uskalla katsoa silmiin ja olen todella ujo puhumaan. Miten tällaisesta erosta voi päästä eroon? Onko vinkkejä?

Ala tekemään lenkit metsässä tai poluilla.

Osa ihmisistä on vaan herkempiä ja liiat ihmiset rasittavat henkisesti.

Metsään en punkkien pelossa uskalla mennä näin kesäisin, täällä ei ole lähellä mitään polkuja. 

Ap

Ala pyöräilemään ja uimaan?

Sama juttu tuon lapsihomman osalta, vaikka olen jo 34. :(

Maaseudullahan tuo on paha, kun siellä ihmiset tuntevat tai vähintään tietävät toisensa ja sellaisessa ympäristössä on aina jonkin tason kyttäyskulttuuri. Kaupungissa on mukava lenkkeillä, kun ihmisiä ei kiinnosta toisten asiat.