Mitä puuttuu, lähes 1-v täysikasvuinen kissa tulossa taloon
Ruokakuppeja, vesikuppeja, kori*2 ja pehmikkeitä, kiipeily/-raapimispuu, kolmea erilaista märkäruokaa muutamia purkkeja, naksuja pari erilaista pussia, kissan valjaat, muutama kissan lelu. Mitä vielä? Luovuttajan mielestä tässä on kaikki oleellinen, onko? Kantokoria ei vielä ole, sen saan hakua varten lainaan ja ostan myöhemmin oman.
Kommentit (37)
mökömökö kirjoitti:
Pellettiastia,pellettilapio ja pellettiä
Kaikki muut haisee,kantautuu muualle
Pellettiastian pohja huuhdellaan wc-istuimen päällä.Mitään roskapusseja ei tarvii kiikuttaa mihinkään.
Terkuin: Persialaisen kasvattaja
Ei haise, mutta tutulla pelletit kyllä haisee eli ei sekään ole hajuton vaihtoehto. Kantautumisen voi välttää laittamalla esim. puuristikko"maton" astian eteen/alle, hiekka rapisee väleihin. On myös olemassa laatikoita, joihin kuljetaan esim. yläkautta tai portaita pitkin, jolloin kulkeutuminen on huomattavasti vähäisempää. Lisäksi kissat pitävät hiekan tuntumasta yleensä enemmän. Jos kissa on jo tottunut hiekkaan, ei pidä ainakaan kylmiltään vaihtaa pellettiin, sillä moni kissa vierastaa sitä ja kaikki eivät totu siihen lainkaan.
Kiitos kaikille kivoista ja asiallisista vastauksista. Mietin ensin menisinkö lemmikkifoorumille, mutta niiden fanaattisuus omaa asiaa kohtaan välillä pelottaa. Täältä jäi hyvä mieli, joudun nyt poistumaan iltatapahtumaan. Muiden valmistautumista odotellessa kyselin. Ap :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo lapio on hyvä, se puuttuu, kiitos. Onko sellainen lasten hiekkalaatikkolapio hyvä vai pitääkö olla ihan varta vasten joku eläinkaupasta. Ymmärsin, etteivät kissatalossakaan vaihda hiekkoja joka päivä, vaan välillä vain putsaavat kakat pois.
Mun viesti, nro 16, poistettiin jostain syystä :( sanoin vain, että kissanhiekkalaatikkolapion on parempi, kun siinä on reiät, jolloin ylimääräinen hiekka valuu pois ja lapioon jää vain kakka tai pissaköntti (olettaen, että on paakkuuntuvaa hiekkaa). Lisään vielä, että lasten leikkilapio on aika paljon pienempi kuin kissanhiekkalaatikkolapio. Ja hiekkaa ei tarvitse vaihtaa joka päivä, riittää kun siivoaa tehdyt tarpeet pois (kts. aiempi viestini nro 9).
Ehdin nähdä sen viestin ja sehän oli ihan asiallinen. Kiitos vastauksesta. Ap.
Niin munkin mielestä, en ymmärrä miksi se poistui. Eipä kestä!
Moni kissa tykkää kissanmintusta, sitä voi ripotella raapimispuun tai raksujen päälle. Tavallisilla ihmisten kynsisaksilla voi leikata kissankin kynnet.
Pellettien käyttäjällä menee oma mukavuus ja oma taloudellinen etu kissan edun edelle. Pellettejä suosivat sanovat aina, että pelletti ei haise tai pölise ja se on halpaa. No, kunnollinen hiekka ei pölise eikä haise, mutta onhan se pellettejä kalliimpaa. Jotkut ostavat pellettinsä jopa rautakaupasta halvalla miettimättä, miltä se kissan tassuissa tuntuu... Kissan etu on kunnollinen hiekka, johon se saa toteuttaa lajilleen luontaista tarvetta kaivella ja peitellä jätöksensä.
Vierailija kirjoitti:
Moni kissa tykkää kissanmintusta, sitä voi ripotella raapimispuun tai raksujen päälle. Tavallisilla ihmisten kynsisaksilla voi leikata kissankin kynnet.
Kissanminttu on kyllä hyvä. Meidän toinen kissa on niin riehakas, että sen kynsien leikkaaminen olisi todella haastavaa tavallisilla teräväkärkisillä kynsisaksilla. Kissan omilla saksilla, joissa on se reikä kynttä varten on turvallisempaa, mutta varmasti onnistuu toisilla helpostikin tavallisilla saksilla.
mökömökö kirjoitti:
Pellettiastia,pellettilapio ja pellettiä
Kaikki muut haisee,kantautuu muualle
Pellettiastian pohja huuhdellaan wc-istuimen päällä.Mitään roskapusseja ei tarvii kiikuttaa mihinkään.
Terkuin: Persialaisen kasvattaja
Ihan vakavissasiko laitat pelletit/pissi+kakka sotkun vessanpöntöstä alas? Ei, ei ja ei. Toivottavasti et asu kerrostalossa.
Meillä on kaksi ragdollia ja kaksi hiekka-astiaa :) Hyvin ovat aina pärjänneet, kakat tekevät toiseen ja pissat toiseen. Meillä käytössä on kristallihiekka, josta itse pidän eniten! Ei kulkeudu niin paljon ympäri taloa kun normaali paakkuuntuva eikä myöskään haise samalla tavalla. Meillä siis kokeilussa ollut myös sitä kaupan parasta paakkuuntuvaa hiekkaa, eikä vetänyt vertoja normaalille kristallihiekalle. Toki paakkuntuvan etuna on, että pissat menee paakuiksi ja on helppo kerätä. Kristallissa "sekoittuvat". Pelletistä en itse tykkää eikä tykännyt aiempikaan kissa. Suostui pissaamaan sinne, mutta ei kakkaamaan :D toki eri asia teillä, jos kissa on siihen tottunut. Sitä on vaikeampi kissan kuitenkin kaivella kun hiekkaa..
Vierailija kirjoitti:
mökömökö kirjoitti:
Pellettiastia,pellettilapio ja pellettiä
Kaikki muut haisee,kantautuu muualle
Pellettiastian pohja huuhdellaan wc-istuimen päällä.Mitään roskapusseja ei tarvii kiikuttaa mihinkään.
Terkuin: Persialaisen kasvattajaIhan vakavissasiko laitat pelletit/pissi+kakka sotkun vessanpöntöstä alas? Ei, ei ja ei. Toivottavasti et asu kerrostalossa.
Ei ritilän läpi mitään kakkoja mene 😂
Pohjassa on pelkkää purua ja nestettä.
Hyvä tietämys sinulla pellettiastioista.
Monet persialaiset saa hengitysvaikeuksia tai nuhan hiekanpölystä.Vaihdoin jo siitä syystä.

En ole tuo aiemmin vastannut, mutta... Sinulla on nyt huono tietämys siitä, mitä sinne wc-pönttöön saa mennä. Sinne kuuluu AINOASTAAN virtsa, uloste ja wc-paperi. Sinne ei kuulu heittää mitään purua, hiuksia, ruoanjämiä, vessapaperihylsyjä, talouspaperia, kosteuspyyhkeitä, tamponeja jne jne jne... Lapsenkin kuuluisi tämä tietää.
Kantokori on yksi tärkeimmistä esim. autossa on lähes mahdoton pitää useimpia kissoja sylissä, eikä se ole turvallista edes. Hiekkalaatikko, ja hiekka. Jos tiedät mitä hiekkaa sekä millainen laatikko (kannellinen vai kanneton) ja ruokaa on ollut aiemmin käytössä, niin osta samoja. Ota selvää onko madotettu ja rokoitettu. Eläinlääkärin tarkistus kannattaa käydä varsinkin jos epäilee, että kissaa on pidetty huonoissa oloissa.
Vierailija kirjoitti:
mökömökö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mökömökö kirjoitti:
Pellettiastia,pellettilapio ja pellettiä
Kaikki muut haisee,kantautuu muualle
Pellettiastian pohja huuhdellaan wc-istuimen päällä.Mitään roskapusseja ei tarvii kiikuttaa mihinkään.
Terkuin: Persialaisen kasvattajaIhan vakavissasiko laitat pelletit/pissi+kakka sotkun vessanpöntöstä alas? Ei, ei ja ei. Toivottavasti et asu kerrostalossa.
Ei ritilän läpi mitään kakkoja mene 😂
Pohjassa on pelkkää purua ja nestettä.
Hyvä tietämys sinulla pellettiastioista.
Monet persialaiset saa hengitysvaikeuksia tai nuhan hiekanpölystä.Vaihdoin jo siitä syystä.En ole tuo aiemmin vastannut, mutta... Sinulla on nyt huono tietämys siitä, mitä sinne wc-pönttöön saa mennä. Sinne kuuluu AINOASTAAN virtsa, uloste ja wc-paperi. Sinne ei kuulu heittää mitään purua, hiuksia, ruoanjämiä, vessapaperihylsyjä, talouspaperia, kosteuspyyhkeitä, tamponeja jne jne jne... Lapsenkin kuuluisi tämä tietää.
Hiuksia 😂😂 Älä käy suihkussa,menee hiuksia viemäriin
neitisuperhyge kirjoitti:

Suihku ja wc-pönttö on kaksi eri asiaa.

:DDDD Itsellesi.
Ole hyvä http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/265516-viemari-tukossa-taman-takia-siita-kannattaa-ilmoittaa-myos-naapurille, informatiivinen lehtiartikkeli näille pellettien pyttyyn dumppaajille ainakin.
Taitaa tämä pelletti vs. hiekka nyt jakaa niin paljon mielipiteitä, että hommaan molempian ja sen toisen laatikon. Saa toiseen laatikkoon laittaa toista ja toiseen toista ja katsotaan sitten, kumpaa kisu suosii. Noissa kissanhoitopaikoissa käyttänevät pellettiä, joten siihen lienee tottunut aiemmin. ap